Irréversible

Irréversible tuli minulle täysin yllätyksenä. Tästä oli puhuttu jo hetken aikaa, mutten koskaan ollut jaksanut vaivautua vuokraamaan elokuvaa. Keräsin vihdoin rohkeuteni ja kävin Makuunissa hakemassa itselleni järkyttäväksi kehutun, tai haukutun Irréversiblen. Muutuin.

Irréversible ei ole raaka elokuva, vaan törkeän brutaali, inhorealistinen kuvaus siitä, kuinka elämä voi mennä täysin päin erinäisiä reikiä. Elokuva sisältää myös tällaisia kohtauksia. Penetraatiota. Irréversible on ahdistava elokuva, arvostelua kirjoittaessakin puistattaa ajatus sadasta homoseksuaalista jyystämässä toisiaan ties mihin underground – homobaarin uumenissa. Yök.

Juonta ei viitsi paljastaa, mutta sanottakoon, että jos selviää alun 20 minuuttia kestävästä homobaari Anusta kuvaavasta kauhistuksesta, selviää luultavasti helvetin ikuisista tulisista infernoista leikiten. Tämän jälkeen elokuva on helppoa katseltavaa, jopa pitkähkö raiskauskohtaus tuntuu mukavalta suvannolta. Sitä vain pelkää uutta, vielä kauheampaa kohtausta. Sitä ei kuitenkaan tule, ja siitä sietää olla kiitollinen.

Masokismi on avainsana. Ohjaaja Gaspar Noé on sadisti, natsi joka terrorisoi jokaisen viattoman katsojan herkkää mieltä. Ihmispoloiset eivät ymmärrä mikä iski ja minne, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Onko Irréversible voimakas elokuva? Kyllä. Ovatko snuff – pätkät voimakkaita? Varmasti. Raaka ja aito väkivalta on se, joka tästäkin elokuvasta tekee joidenkin mielestä puhuttelevan tai jopa omalla rumalla tavallaan kauniin, vaikka he mitä sanoisivat. Ilman kahta äärimmäisen häiritsevää kohtaa, elokuvahan ei olisi mitään. Ei katsoja reagoisi mihinkään erityisemmin. Jäljelle jäisi ihmissuhdedraama – keskinkertainen sellainen.

Irréversible on toteutukseltaan oikein pätevä elokuva. Kuvaus on hienoa ja erilaista, musiikki on painostavaa, ja näyttelijäsuoritukset erittäin onnistuneita. Kerronta olisi uskomattoman upea ja omaperäinen, ellei Christopher Nolanin mestariteos, Memento olisi tehnyt jo kaikkea aiemmin.

Alhaisen kipukynnyksen omaavat ihmiset, tai herkkähermoiset katsojat voivat suosiolla unohtaa elokuvan. Alku osoittaa sen hyvin. Irréversible ajaa nimittäin katsojan sietokykynsä äärirajoille, eikä tämä mielestäni ole enää viihdettä, saati perinteistä taidetta. Jos kipu on intohimonne, ja ahdistus autuutenne, voi tätä elokuvaa suositella varauksetta, katsokaa ja nauttikaa.

Meille muille Irréversible on provosoiva ja omalla sairaalla tavallaan opettavainen elokuva. Jos ei muuta, niin katsoja ymmärtää pysyä kaukana elokuvista, joiden kannessa lukee ”VAROITUS! Elokuva sisältää raakaa väkivaltaa joka saattaa järkyttää herkkiä katsojia.”. Ennen tätä en koskaan pitänyt itseäni herkkänä, ennen tätä en koskaan ollut ymmärtänyt elokuvien ja taiteen mahtia. Katsokaa jos raaskitte, se shokeeraa, järkyttää, ärsyttää ja vihastuttaa. Mitään filosofisia ajatuksia en elokuvan katsottua saanut, mutta tunnetilojen skaala on viimeisten hetkien aikana ollut massiivinen. Kokemus on valtaisa. Negatiivinen vai positiivinen? Sen päätätte itse.