Elephant

Elephant on enemmänkin kuvaus tavallisesta koulupäivästä, joka sattuu päättymään tragediaan, kuin tavallinen elokuva. Kuvaustyyliltään Elephant tasapainottelee Lars Von Trierin dogma-elokuvien sekä perinteisen elokuvan rajamailla ja lopputulos onkin erittäin tomiva. Pitkät kamera-ajot, joissa seurataan oppilaiden kulkua pitkin koulua sekä staattiset rajaamattomat kamerakulmat luovat elokuvaan realistisen tunnelman. Jälkimmäisestä malliesimerkkinä kohtaus urheilukentällä elokuvan alussa.

Elokuvan tarinankuljetus ja tapahtumien aikaraamit ovat aivan omaa luokkaansa. Kohtalokkaan koulupäivän tapahtumat kerrotaan usean tuikitavallisen opiskelijan näkökulmasta, ja useat kohtaukset nähdäänkin tämän takia moneen kertaan. Mukana on muun muassa alkoholisti isästään huolehtiva John, valokuvausta harrastava Elias sekä koulukiusattu Michelle. Myös murhaajat Eric ja Alex vaikuttavat autenttisilta henkilöiltä, eikä vain selluloidille tallennetuilta yksiulotteisilta pahuuden ilmentymiltä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki hahmoista ovat harvinaisen todentuntuisia eikä kliseisiin ole oikeastaan sorruttu.

Illuusio todella tavallisesta koulupäivästä, todella tavallisessa koulussa on saatu aikaiseksi uskomattoman hyvin. Yksikään hahmo, murhaajia lukuunottamatta, ei oikeastaan tee mitään todella erikoista tai normaalista poikkeavaa koko elokuvan aikana, ja käytännössä koko elokuvan alkupuoli onkin vain oppilaiden jokapäiväisten askareiden tarkastelua. Syksyinen ilmapiiri ja harvinaisen tavallisen näköinen koulurakennus ovat myös omiaan luomaan kotoisan tunteen katsojille.

Elokuvan juoni pohjautuu löyhästi Columbinen koulumurhiin, ja tästä johtuen se onkin herättänyt jo maailmanlaajuisesti kohua ja keskustelua. Erityisesti kohua on herättänyt elokuvan välinpitämättömyys. Murhaajien tekoja ei juurikaan moralisoida, eikä niille periaatteessa anneta suurempaa motiiviakaan. Toki murhien syiksi annetaan muutama vihje, kuten poikien pelaama järjetön tietokonepeli, koulukiusaus, oman seksuaalisuuden löytämisen tuottama hämmennys sekä vanhempien ilmeinen jatkuva poissaolo. Kuitenkaan esille asetetuista syistä mikään ei tunnu olevan päällimmäinen motiivi. Joukkomurhan suunnitteleminen tuntuukin olevan Ericille ja Alexille lähes rutiininomainen teko, ja he jopa vitsailevat asialla. Pelottavinta Elephantissa onkin juuri se, että katsoja saatetaan siihen uskoon, että murhaajille kyse oli vain suurempaa merkitystä vailla olevasta hauskanpidosta, tosin eihän Columbinen koulumurhaajienkaan motiiveja kyetty sen paremmin selvittämään.

Ainoat moittimisen aiheet Elephantissa ovat sen hieman hidastempoinen alkupuolisko, sekä ihmisten kummalliset reaktiot tapahtuneeseen elokuvan loppupuolella. Osa hahmoista tuntuu olevan jonkinlaisessa transsitilassa saadessaan tietää asioiden todellisen laidan ja kaikki tuntuu tapahtuvan jotenkin pelottavan hitaasti. Voihan toki olla, että vastaavanlaiseen tilanteeseen joutuessa ihminen vaipuu shokkiin, mutta ainakaan itselläni ei tämän kaltaisesta tilanteesta ole omakohtaista kokemusta, tästä johtuen en ole kykeneväinen spekuloimaan asian realistisuutta. Myös se ettei henkilöiden taustoja kerrota oikeastaan ollenkaan, on omiaan hieman vieraannuttamaan katsojan tapahtumista.