Aikakone

Ajatus aikakoneesta on viime vuosisadoilta asti kirvoittanut monen kirjailijan, novellistin, elokuva-käsikirjoittajan ja sarjakuvataiteilijan mieliä ja tuottanut monenlaisia science fiction teoksia. Yksi uusimmistä on myös aiheen ympärille kyhätty seikkailua ja sci-fiä yhdistä elokuva, Aikakone.

Valitettavasti näinkin kiinnostavasta aiheesta on onnistuttu tekemään tyhjänpäiväinen, mitään sanomaton elokuva, jota ei pelasta mikään elokuvan osa-alueista. Tekijät ovat alusta asti olleet pahasti hakoteillä ja sinänsä mielenkiintoinen tarina on oiottu täysin mutkattomaksi tekeleeksi, jolla ei ole oikeastaan mitään arvoa.

Näyttelijät ovat elokuvassa täydellisiä pettymyksiä ja minusta olisikin ollut yhdentekevää, keitä elokuvassa näyttelee. Guy Pearcen päärooli aikakoneen keksijänä on todella hämärä. Pearce joutuu tasapainoilemaan häiriintyneen ja hajamielisen professorin välillä ja epäonnistuu siinä loistavasti. Pearce on lahjoistaan huolimatta parhaimmillaankin H. Moilanen, joka ihmettelee suu auki tapahtuvia asioita. Naispääroolia vetävä Samantha Mumba on ehkä paras näyttelijöistä, mutta hänenkin roolinsa jää todella laihaksi. Jeremy Irons on suoraan sanoen perseestä ja melkein sääliksi käy hänen aneeminen roolinsa ihmiskunnan evoluution tuloksena.

Tarina on todellakin Aikakoneessa syvältä: Alexander Hartdegen on rakastunut, mutta kohtalon puututtua peliin hän kyhää aikakoneen muuttaakseen menneisyyttä. Asioiden mennessä sitten elokuville tyypilliseen ja ennalta-arvattavaa tapaan hän päätyy 800 000 vuotta nykyisyyteen ja huima seikkailu tulevaisuudessa alkaa. Valitettavasti tämä seikkailu taitaa kestää siinä puoli tuntia eli kolmanneksen elokuvasta, joten tapahtumat ovat jokseenkin pinnallisia.

Aikakone on elokuva, jota ei voi käsi sydämellä suositella kenellekään. Sitä ei kannata ostaa, ei vuokrata, eikä edes katsella hyvässä seurassa, sillä tälle elokuvalle ei voi edes nauraa säälistä: tahaton komiikkakin puuttuu.