Once Upon a Time in Mexico

Päätin rentoutua hitusen näin joululoman alla, ja kylläpäs sattuikin komeasti kun sain kaverini mukaan leffaan. Valitettavasti ajantajuni oli kokonaan kadonnut ja osuin kultasuoneen huomatessani että leffa alkaa viidentoista minuutin kuluttua ja liput pitäisi saada. Esteenä oli valtava lihamassa, joka pituudeltaan yltäisi helposti Espooseen. Kaikki varmasti jonottivat uusimpaan mainosleffaan eli Kuninkaan paluuseen, mutta me, jotka sen olimme jo nähneet tahdoimme jotain muuta. Jo alussa päätimme että jätämme aivomme narikkaan ja lähdemme katsomaan once upon a time in mexico -nimistä toimintaelokuvaa. Suurimman lihamassan jo kadottua taululle ilmestyy kuitenkin SOLD OUT-teksti, joka suorastaan kohotti fiilistämme. Päätimme pysyä suunnitelmassa ja ostimme liput seuraavaan näytökseen joka alkaisi kahden ja puolen tunnin kuluttua.

Once upon a time in Mexico on, kuten Matti jo sanoi kahden elokuvan jatko-osa, eli trilogian päättävä osa. Itse en ole El Matriachia nähnyt, mutta Desperadosta pidin sen päättömän räiskinnän takia ja räiskintään tuntuu tämäkin leffa painostavan sillä viittä minuuttia kauempaa ei tarvitse odottaa kunnes jo seuraava lyijyn pumppaus alkaakin.

Juoni on se sama josta Matti jo puhuikin, mutta selitetään se vielä tähänkin. Eräs meksikolaiskenraali koittaa kaapata vallan yhdessä huumelordi Barillon kanssa. CIA agentti Sands (Depp) kuitenkin värvää joukon jannuja estämään tämän, mutta takana hänellä on muita suunnitelmia. Elokuvan päähenkilöä, El Mariachia esittää Antonio Banderas joka kyllä sopii rooliin kuin sormi nenään. Homman edetessä kaikki kuitenkin menee aivan puhuin ja syy tähän on varmasti se, ettei kukaan tunnu luottavan keneenkään ja kelkkaa käännetäänkin joka kohdassa. Lopussa tuntuukin siltä että Meksikosta on tullut Free-For-All taisteluareena jossa lyijy ja ruumiinkappaleet lentelevät sinne sun tänne.

Juoni ei tässä kyllä ollut se tärkein osa, kuten jo sanoin: odotin vain kunnon toimintaa ja sen kyllä sain, ehkä hitusen yliannostuksenakin mutta kuitenkin. Näyttelijät olivat hyviä: Banderas sopii rooliinsa aivan mahtavasti, mutta voiton vie kyllä “puolikiero” Johnny Depp Sandsin roolissaan. Naiskauneutta toi Eva Mendes kelkkansa kääntäneenä agenttina.

Once upon a time in Mexico on miellyttävä ensimmäisellä katselukerralla, mutta siihen se sitten jääkin. Aseilla mässäily ei oikein tunnin jälkeen maittanut ja pepsitkin oli jo loppu. Once upon a time in Mexico ei ole parempi kuin Desperado, ei sitten millään. Mutta jos kunnon toimintaa tahtoo katsella niin tässä on sitä jotain.

  • 40%
    Once Upon a Time in Mexico - 40%
40%

Tiedot

Genret: draama,toiminta
Kesto: 101 min
Ohjaaja: Robert Rodrigues,Robert Rodriguez
Pääosissa: Antonio Banderas,Johnny Depp,Rubén Blades,Willem Dafoe,Mickey Rourke,Danny Trejo,Eva Mendes,Enrique Iglesias,Salma Hayek,Cheech Marin
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Meksiko
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

5 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
ola
ola
13 years ago

Leffa oli syvältä perseestä!!!

Aade
Aade
10 years ago

Elokuva on aivan käsittämättömän huono.Ajoittain muutama hyvin näytelty kohtaus siinä kaikki.Muuten vain sekava, yliampuvan macho ja sieluton.Italowestern wannabe, joka kaatui jo vauhdinottovaiheessa eikä päässyt näin edes ponnistusvaiheeseen, saati sitten rimalle.

Mehiko
Mehiko
16 years ago

Täydellinen leffa katsoin kahdesti samana päivänä oli se niin hyvä 5p 🙂

Shadowalker
Shadowalker
18 years ago

Oli kyllä hyvä elokuva. Tyylikästä toimintaa ja kyllähän sitä Johnnya jaksaa aina katsoa. Kertaakaan ei ole vielä jputunut pettymään. 🙂 <3 Ihana elokuva kokemus kaiken kaikkiaan tunnelmista musiikkeihin!

mörkö
mörkö
16 years ago

huippuelokuva ja varsinkin Antonio Banderas on laatuluokan näyttelijä eikä Johnnykaan huono ole. Musiikki kruunasi kaiken tuossa filmissä, suoranainen nautinto kokonaisuutena.