elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Nyt kun Kiinassa ja Hong Kongissa on tehty Ang Leen ohjaama Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme ja visuaalisesti hurjan kaunis Hero, on tullut aika tehdä samanlaista elokuvaa lisää. Tähän menestystarinaan tarttuu tällä kertaa Heron ohjaaja, Yimou Zhang, jonka ohjaus, Lentävien tikarien talo (Shi mian mai fu), on ainakin IMDB:ssä rankattu... Lue lisää

Hero

Elokuvat 4.12.2003 0

Hero tuli tutuksi meille suomalaisille, kun elokuva taisteli parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarista yhdessä mm. Kaurismäen elokuvan kanssa. Mies vailla menneisyyttä sekä Hero jäivät molemmat nuolemaan näppejään sillä palkinto meni saksalaiselle Nirgendwo in Afrikalle. Hero pyöri jonkin aikaa teattereissa mutta enpä sitten sitä käynyt katsomassa. Olisi pitänyt. Juoni on hieman... Lue lisää

Hero

Elokuvat 8.7.2003 0

Itämailta tulevien leffojen tuleminen täällä Suomessa on ollut jo jonkin aikaa vahvaa. Yhä enemmän silmiemme eteen työnnetään niin japanilaisia, kiinalaisia kuin thaimaalaisiakin elokuvia. Jotkut näistä elokuvista ovat huonoja, jotkut hyviä. Hero on todella laadukas poikkeus (tai no ei poikkeus: onhan Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme ja Dark water ja The... Lue lisää