1968 – 1978 – 1985 Kun kuolleet kävelivät keskuudessamme

Kysyttäessä nykyisiltä elokuva-alan harrastajilta, tai tavallisilta kaduntallaajilta “Minkälainen on Zombie?” on vastaus lähes poikkeuksetta jotakuinkin sama : “Sellainen henkiinherännyt kuollut mätänevä ruho, joka haluaa aivottomasti tappaa, ja syödä ihmisiä”. Kuitenkin zombie on oikeasti haitilaisten voodoo uskontoon liittyvä myyttinen hahmo, jolla tarkoitetaan kuollutta henkilöä joka on taikavoimien avulla manattu henkiin. Tämä zombie ei myöskään vaella itsekseen ympäriinsä, vaan on jonkun pahansuovan ihmisen ohjastama.

Mistä sitten johtuu yleinen stereotypia “zombieita” kohtaan? Vastaus on helppo kiteyttää yhteen nimeen : George Andrew Romero. Romero on mies joka on vastuussa tästä vallitsevasta zombieihin liittyvästä mielikuvasta. Hänen ohjaamansa elokuva Night of the living dead mullisti käsityksen sekä zombieista että elokuvaväkivallasta.

Vielä 60-luvulle saakka zombiet olivat elokuvissa perinteisiä voodoo-hahmoja (tästä esimerkkinä mm. I walked with a zombie 1943). Vuonna 1968 kaikki kuitenkin muuttui, Romeron käsikirjoittama ja ohjaama, budjetillisista syistä mustavalkoinen elokuva Night of the living dead saapui teattereihin. Katsojia hämättiin melkoisen kliseisellä nimellä (vrt. Night of the blood beast, Night of the ghouls) ja naurettavan tavannomaisella lähtöasetelmalla (sekalainen sakki hirviöiltä karanneita ihmisiä linnoittautuvat vanhaan hylättyyn taloon, kaikenlisäksi ulkona on “synkkä ja myrskyinen yö”).”Night” kuitenkin yllätti ja järkytti katsojansa uskomattomalla graafisuudellaan, sekä tarinan huimalla synkkyydellä. Night of the living deadia käytettiinkin yleisenä argumenttina puhuttaessa uudesta, tiukemmasta ikärajasysteemista.

“Night” on yleisesti ottaen yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista, ja ehdottomasti yksi eniten kopioiduista. Vaikka “Night” olikin menestys sekä rahallisesti, että kriitikoiden yleisen mielipiteen ansiosta, on kuitenkin vasta Dead-trilogian toinen osa se, josta Romero pitäisi muistaa.

Kymmenen vuotta Night of the living dead elokuvan jälkeen ilmestynyt Dawn of the dead (1978) on loppua kohden kokoajan synkemmäksi muuttuvan elokuvasarjan huipentumiskohta. “Dawn” ei ole suoraa jatkoa “Night” elokuvalle, vaan se harppaa muutaman vuoden ajassa eteenpäin. Ensimmäisen osan zombie epidemia on jälleen ihmiskunnan vaivana, mutta tällä kertaa tilanne on päässyt käsistä pahemman kerran. Lähes kaikki suurkaupungit ovat zombieiden hallussa ja ihmisten ainoaksi selviytymiskeinoksi jääkin pakeneminen.

Elokuvan päähenkilöinä toimivat kaksi entistä poliisin erikoisryhmän jäsentä, sekä uutisreportteri ja tämän poikaystävä joka on myöskin helikopteripilotti. He karkaavat Pittsburghista helikopterilla, ja päätyvät asumaan hylättyyn kauppakeskukseen. He onnistuvat tukkimaan kaikki kauppakeskuksen sisäänkäynnit, ja rupeavatkin elämään lokoisaa elämää välittämättä ulkona liikkuvista kauhuista sen suuremmin. Kaikki sujuukin hyvin, kunnes paikalle saapuu ryhmä huligaaneja, jotka päättävät vallata keskuksen itsellensä.

Romero pelkäsi elokuvan saavan X-rated leiman, joten hän ei luovuttanut valmista elokuvaa kenenkään tarkastettavasti, tämä johti siihen ettei mikään suuri elokuvayhtiö suostunut ottamaan sitä levitykseen, ja Romero joutuikin turvautumaan pieniin exploitaatio-elokuviin erikoistuneisiin jakelijoihin, nämä kuitenkin vaativat että elokuva leikattaisiin 120 minuutista vaatimattomampaan 90 minuuttiin. Lopulta elokuvasta sitten julkaistiinkin kaksi eri versiota : Dario Argenton Eurooppaa varten koottu “Zombi”, joka oli lyhyempi mutta verisempi, ja USA:n markkinoita varten Romeron itsensä kokoama Dawn of the dead, joka on vuorostaan pidempi, mutta vähemmän väkivaltainen. Dawn olikin lopulta suuri menestys ja erityisesti Dario Argenton kotimaassa Italiassa elokuva sai todella lämpimän vastaanoton. Italiassa elokuvalle tuotettiinkin useita epävirallisia jatko-osia (esim. Lucio Fulcin ohjaama Zombi 2), joilla ei siis ollut mitään tekemistä alkuperäisten tekijöiden tai tarinan kanssa.

Dawn of the dead oli Night of the living dead:ia huomattavasti realistisempi ja rauhallisempi, mutta myös sitäkin verisempi. Väkivallan graafisuudesta saamme kiittää efektivelho Tom Savinia, joka on vielä tänäkin päivän yksi kaikkien aikojen parhammista meikkitaitelijoista ja tehosteneroista. Savinin piti olla mukana jo ensimmäisen osan tekemisessä, mutta hän lähtikni viime hetkellä Vietnamiin sotakuvaajaksi.

Dead-trilogian tähään saakka viimeisessä osassa Day of the deadissa (1985) maailmankuva onkin sitten vielä Dawninkin vastaavaa synkempi. Enää ei zombie-epidemialta selvityineitä ole kuin muutama maanalaisessa ohjussiilossa asuva tiedemies sekä pieni (alati vähenevä) joukko koulutettuja sotilaita. Enää kukaan ei edes yritä taistella zombieita vastaan, sillä näitä kyseisiä olentoja on jo miljoonia, ellei miljardeja. Parannuskeinoakin on melko turha enää etsiä, ja nämä harvatkin hengissä selvinneet epätoivoiset ihmiset alkavat pikkuhiljaa menettämään viimeisenkin toivon kipinänsä. Lopulta sotajoukkojen uudeksi johtajaksi noussut lähes psykoottinen kapteeni päättää ottaa uskollisten sotilaidensa kanssa tilanteen omiin käsiinsä väkivaltaisin seurauksin.

Day of the deadin ilmestyessä Savinin huimat tehosteet alkoivat kuitenkin olla jo melko tavanomaisia, ja ihmisten kiinnostus zombie-elokuviin oli aika vähäinen, ja Day ei täten saanutkaan ansaitsemaansa huomiota. Tosin kyseessä onkin trilogian heikoin osa. Dead ei ole millään osa-alueella yhtä hätkähdyttävä kuin aikaisemmat osat. Siitä puuttuu Night of the living deadin synkkyys ja julmuus sekä Dawn of the Deadin satiirisuus. Day:n loppuhuipennus jättää myöskin kaikki edelliset osat nähneet katsojat. hieman kylmäksi. Kyllä Day of the dead kuitenkin päihittää suurimman osan nykyisistä kauhuelokuvista.

Vaikka kaikki nämä kolme elokuvaa ovatkin puhtaita kauhuelokuvia, on Romero pyrkinyt kuitenkin myös kritisoimaan nyky-yhetiskuntaamme. Elokuvien keskeisenä teemana toimiikin ihmisen kyvyttömyys selvitä joukkona kriisitilanteessa. Dawn of the deadin voi myös nähdä parodiana amerikkalaisesta kuluttajayhteiskunnasta ja Amerikkalaisesta ahneudesta.

Dead-trilogia on jättänyt jälkensä nykyiseen kulttuuriimme. Mainittakoon että Resident Evil pelisarja on omistettu George A. Romerolle, ja tämän olikin alunperin tarkoitus ohjata pelisarjasta tehty elokuva. Japanilaisten pelinkehittäjien mielestä Romeron käsitys zombieista oli kuitenkin liian epärealistinen ja hänen käsikirjoituksestaan ei pidetty. Itseäni moinen päätös ihmetytti kovasti, sillä en oikein voi ymmärtää miten on edes mahdollista, että Romeron käsitys zombieista on epärealistinen, jos hän kuitenkin on vastuussa niiden nykyisen muodon kehittämisestä. Resident Evil elokuvasta (2002) tulikin sitten lopulta enemmänkin teineille suunnattu tekno-trilleri kuin puhdas Romeromainen zombie kauhuilu, tosin lajissaan ihan se on ihan mukiinmenevä elokuva.

Myös Danny Boyle yritti jäljitellä kyseisiä elokuvia 28 days later (2002) nimisellä tekeleellä. Itse suurena zombie fanina odotin kyseistä elokuvaa kuin kuuta nousevaa, mutta petyin lopputulokseen pahanpäiväisesti. Osa kohtauksista oli kuin suoraan Day of the deadista kopioitu, ja zombietkin olivat nopeita, ja lähes fiksuja olentoja, toisin kuin esikuvina toimineissa elokuvissa.

Zombie genren viimeiseksi toivoksi jääneekin Dawn of the deadin remake, joka ilmestynee elokuvateattereihin ensi vuoden puolella, sekä tietenkin Romeron kauan huhuttu “Twilight of the dead” joka on ollut jo vuosien ajan kehityspöydällä, mutta rahoittuksen puutteen takia ei ole vielä päässyt tuotantovaiheeseen saakka.