elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kiinan kenties tunnetuin elokuvaohjaaja, yli viisitoista vuotta sitten valitettavaan Hollywood-studio-oopperan tusinatekijäksi valjastettu John Woo teki uransa parhaat elokuvat Hongkongissa 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkupuolelle. Woon...

Kiinan kenties tunnetuin elokuvaohjaaja, yli viisitoista vuotta sitten valitettavaan Hollywood-studio-oopperan tusinatekijäksi valjastettu John Woo teki uransa parhaat elokuvat Hongkongissa 80-luvun puolivälistä 90-luvun alkupuolelle. Woon tunnetuimmat elokuvat A Better Tomorrow, Killer ja Bullet in the Head kirjoittivat toimintaelokuvien sääntökirjat uusiksi verrattomilla roolihahmoillaan, veljeyttä ja uskollisuutta käsittelevillä teemoilla sekä balettisilla toimintakohtauksillaan, joita on apinoitu vähempiavoisissa elokuvissa kyllästymispisteeseen asti.

Edellämainittujen mestariteosten jälkeen Woo ohjasi oman mielenterveytensä tasapainottamiseksi kepeän taideryöstöelokuvan Once a Thief, joka ei lukeudu miehen parhaimpiin töihin, mutta toimii silti melko hyvin farssikomediaa ja balettimaista toimintaa yhdistelevänä viihde-elokuvana. Once a Theif oli Woon toiseksi viimeinen Hongkong-elokuva. Miehen viimeinen Kiinassa tehty elokuva valmistui jo seuraavana vuonna. Killerin väkivaltaryöpytyksen jälkeen luulin nähneeni kaiken, mutta Woon 1992 ohjaama näyttävä jäähyväiselokuva kotimaalleen rikkoi kaikki mahdolliset rajapyykit. John Woon viimeinen Hongkong-elokuva on nimeltään Hard Boiled.

Chow Yun-Fat on räväkkä poliisi nimeltä Tequila. Häntä moititaan jatkuvasti järjettömistä itsemurhatehtävistään, joista viimeisimmässä paikallinen kuppila ja sen asiakkaat joutuivat lyijyllä turboahdetun remontin kohteeksi. Tequila saa loppujenlopuksi pahikset nalkkiin, mutta mihin hintaan? Hänen oma parinsa kuolee prosessissa kuten myös läjäpäin viattomia sivullisia sekä eräs hänen teilaamistaan miehistä olikin rikollisliigaan soluttautunut poliisi. Kaiken huipuksi aseita salakuljettavat pahikset olivat vain pikkutekijöitä ja koko loppumafia jatkaa häikäilemätöntä toimintaansa lain kouran ulottumattomissa.

Tequila lyöttäytyy yhteen rikollismafian pääjehujen seuraan soluttautuneen Alanin (Tony Leung) kanssa pysäyttääkseen rikolliset, mutta jo monta vuotta soluttautuneena olleen Alanin motiivit sekä käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt aikapäivää sitten. Yhdessä tämä viallinen kaksikko aloittaa sodan Hongkongin alamaailmaa vastaan.

Woolle ominaiset teemat kuten veljeys ja kunnia ovat jälleen kerran läsnä, mutta tällä kertaa huomattavasti kevyemmin kuin vaikkapa A Better Tomorrowssa. Hahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja heidän väliset ristiriidat tuntuvat aidoilta. Tequilan ja Alanin välille kehittyvä veijarimaisuuksiin yltyvä kemia ei yllä Killerin ”Mickey ja Dumbo”-tasolle, mutta kuitenkin niin ylös, että hahmoista välittää kotikatsomoissa asti ja heidän odottaa onnistuvan mahdottomassa tehtävässään. Pahiksille ei luonnollisestikaan anneta mahdollisuuksia olla mitenkään ihmeellisiä. Pahis edustaa luonnollisesti kaikkine piirteineen väärillä periaatteilla toimivaa ja korruptoitunutta ihmistä, mutta tämän oikea käsi on Woo-tyyliin periaatteiden mies, jota ei liikuta maallinen mammona ja edustaakin elokuvan todellista uhkaa.

Hard Boiledista puhuttaessa tulee väkisinkin tuotua esille nyky-Hollywoodin toimintarainat kuten vaikkapa Desperado ja The Matrix, jotka ovat lainanneet toimintakohtauksensa peruskuvaston juurikin Woolta ja enimmäkseen vielä tästä kyseisestä elokuvasta. Tätä ei sovi ihmetellä sillä jokainen oikeasti toimiva ja hyvä uusi keksintö elokuvateollisuuden puolella on vapaasti jalostettavissa uuteen käyttöön kunhan kaikkea ei perusteta sille pohjalle. Jopa suomalainen kulttipeli Max Payne on peittelemättä ottanut hienot vaikutteensa Hard Boiledista.

Hard Boiled on John Woon Hongkong-aikojen puhtain toimintaelokuva eikä siitä syystä yllä lopputuloksessaan aivan Killerin ja A Better Tomorrown tasolle. Ei sovi käsittää väärin, sillä Hard Boiled on huikea toimintaelokuva, joka talloo länsimaiset vastaavuudet jalkoihinsa jo pelkällä ruumisluvullaan. Woo ei lipsu teemoistaan vaan pitää kokonaisuuden hienosti käsissään. Elokuvan lopun puolituntisen toimintakohtauksen jälkeen huomaa katsoneensa Woon upean jäähyväiselokuvan Hongkongille, joka jäänee miehen viimeiseksi todelliseksi mestariteokseksi.

  • 80%
    Hard Boiled - 80%
80%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta
Kesto: 124 min
Ohjaaja: John Woo
Pääosissa: Chow Yun-Fat,Tony Leung,Bowie Lam,Philip Chan,John Woo
Valmistusmaa: Kiina
Valmistusvuosi: 1992

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments