House of Wax

Voi voi, kuinka alas amerikkalainen kauhuelokuva voi oikein vajota? Vastaus on “hyvin alas”, sillä Makuunista silmään iskenyt House of Wax on vain typerääkin typerämpi kauhuräpellys, joka jälleen kerran seuraa Screamin jalanjälkiä kohtalaisen uniikilla ideallaan. Tosin tälläkin kertaa tapetaan paljon ihmisiä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, mutta vain itse miljöö on kohtuullisen mielenkiintoinen vahamaisella teemallaan. Tällä kertaa elokuvassa mättää lähinnä kaikki heti ohjauksesta lähtien. Esikoiselokuvaansa ohjaava, lähinnä tv-mainoksissa ja musiikkivideoissa kunnostautunut, Jaume Collet-Serra ei kyennyt tekemään House of Waxista ehjää kokonaisuutta, vaan pikemminkin puolelta toiselle poukkoilevan, irtonaisista osista kootun, kokoelman, jonka punainen lanka on katsojalle selvää heti ensimmäisistä kohtauksista lähtien. Yllätyksellisyys, tuo kauhuelokuvien välttämätön seikka, puuttuukin House of Waxista oikeastaan kokonaan.

Myöskään näyttelijät eivät ole tässä rainassa mitenkään erikoisia. Tosin yhteen rooliin on pestattu varastetuista kotivideoistaan ja tosi-tv-sarjastaan tuttu Paris Hilton, jonka toiminnallisuudeksi jää House of Wax:ssa lähinnä yleinen söpöily ja alusvaatteissa keikistely, joka varmasti kosii mieskatsojia. Varsinaisessa pääroolissa taasen nähdään Unelmien naapurissa onnistunut Elisha Cuthbert, joka on tässä elokuvassa ääretön pettymys, sillä pelkkä kauneus ei riitä tähän perinteiseen extreme-Selviytyjän rooliin: kirkuakin pitäisi vatsan pohjasta asti, mutta kun ulospäin suuntautuva anti jää muutamaan kyyneleseen, niin kovinkaan vakuuttavaa se ei vain ole. Miespääosassa nähdään hieman poppari Justin Timberlakelta näyttävä Chad Michael Murray, jonka astuu perinteiseen mamo-kovis-rooliinsa kohtalaisen sieluttomasti. Pääpahiksenkin roolissakin oleva, toimintaelokuvissa jyräillyt, Brian Van Holt osoittautuu lepsuksi ja pliisuksi: pelkkä psykoottisen ilmeen tavoittelu kun ei vain satu riittämään ainakaan allekirjoittaneelle. Myös muut roolit ovat lähinnä kliseisiä ja mm. Jon Abrahamsin ja Robert Ri’chardin tehtäväksi jää laukoa pari lausetta ja kävellä lihamyllyyn.

House of Wax on kliseinen ja muita elokuvia kopioiva kauhuelokuva, josta puuttuvat kaikki hyvän elokuvan osa-alueet. Sen kuvaus on synkkää, mielikuvituksetonta ja pelkistettyä, ohjaus poukkoilevaa ja paikallaan polkevaa, sekä näyttelijät sieluttomia ihmiskuoria, jotka toisaalta sopivat elokuvan vahanukke-teemaan mainiosti. Melkein kaiken epäonnistuessa lopputulos on kaikkea muuta kuin hyvä: House of Wax onkin malliesimerkki siitä, millaiseksi kauhuelokuva voi mennä, ellei käsikirjoitus ole tarpeeksi omaperäinen. Pelkkä kekseliäs miljöö kun ei vain kertakaikkiaan riitä pelastamaan tätä typerää ja katsojankin puuduttavaa elokuvaa, jonka perään olisi helposti lyönyt “epäonnistunut ja muita kopioiva” -leiman.