elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

The Darkest Hour
Chris Gorak, joka on toiminut enemmän elokuva-alan “taiteellisella puolella” on nyt ohjannut toisen kokopitkän elokuvan, joka osuu räjähtävästi siihen alagenreen, jossa ihmiset taistelevat avaruudesta tulleita muukalaisia vastaan. Periaatteessa voidaankin siis perustellusti kysyä, että mitä uutta Gorak voisi tuoda siihen, mitä mm. Battleship ja Battle: Los Angeles ovat jo viime... Lue lisää
Sean Penn on osoittanut kykynsä niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin. Aikaisemmissa töissään lähinnä Jack Nicholsonia ohjannut Penn teki vuonna 2007 tähän astisen ohjaajan (ja käsikirjoittajan) uransa vakuuttavimman työnsä, jonka nimi on Erämaan armoille (Into the Wild). Jon Krakauerin bestselleriin perustuva elokuva onkin väkevä ja tositapahtumaan perustuva kuvaus nuoresta miehestä, joka... Lue lisää

Alpha Dog

Elokuvat 30.4.2007 0

Nick Cassavetesin ohjaama ja varmastikin Justin Timberlaken vuoksi mediassakin jonkin verran huomioitu elokuva, Alpha Dog, kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan ryhmästä tyhmiä ihmisiä, jotka tekevät äärimmäisen tyhmän tempun. Katsojansa melkein melankoliseksi ja epäuskoiseksi vetävä biletyselokuva ja kevyt teinidraama muuttuukin lopussa turruttavaksi näytelmäksi, jossa ei voi uskoa näkemäänsä. “Tapahtuiko tässä tosiaan... Lue lisää
Sodankylän Elokuvafestivaalien toinen yllättäjä oli tänä vuonna kasvukertomus 1970-luvun skeittaajista ja legendaarisista z-boyseista jotka mullistivat koko kuvan katuskeittaamisesta ja tekivät siitä sen mitä se nykyään on. Catherine Hardwicke on tähän mennessä toiminut aiemmin vain lavastajana ja tuotanto suunnittelijana mm. Cameron Crowen elokuvassa Vanilla Sky, tämä on hänen toinen ohjaustyö... Lue lisää
Luke Greenfieldin Unelmien naapuri (The Girl Next Door) on perusajatukseltaan amerikkalaista teinihömppää ruumiillisine lisukkeineen. Tällä kertaa kuitenkin toteutus on jotain muuta kuin ahdistunutta ja tekohuumorillista ruumiinäänillä ja hölmöyksillä leikkimistä. Katsoja joutuukin heti alkuhetkiltä toteamaan, että kyse on rennosta rakkauskomediasta, joka pitää ottessaan loppumetreille asti kaikkine kliseineen ja arvattavine juonenkäänteineen.... Lue lisää