elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

That’s right Jack – Kun Matti Mikkonen tapasi David Lynchin
Prologi: Jokaisen niin sanotun fanin unelma on tavata oma suurin idolinsa oikeassa elämässä. Sellaisia hetkiä ei suoda kuin kouralliselle planeettamme väestöstä ja niistä tarinoista kumpuavat amerikkalaista unelmaa ja yleistä onnistumista huokuvat pinnalliset menestyselokuvat. Minulla suuria idoleja on tasan kolme. Kaksi heistä on siirtynyt rauhallisempiin maisemiin multakilojen alle. Toinen Boliviaan... Lue lisää

Villi sydän

Elokuvat 12.11.2007 0

Sailor Ripley (Cage) vapautuu vankilasta ehdonalaiseen tapettuaan miehen, joka yritti puukottaa hänet hengiltä. Syy tähän puukotukseen oli taas Ripleyn tyttöystävän Lulan (Dern) noitamaisen äidin Mariettan (Ladd). Lula ja Sailor päättävät lähteä pakenemaan kammottavaa Mariettaa kohti Kaliforniaa. Anoppi päättää lähettää rakastavaisten perään Johnnien (Stanton), sekä Johnnien tietämättä myös renttumaisen Santoksen... Lue lisää
Näin. Kirjoitetaan elokuvan nimi siis isolla, niin kuin herra Lynch vaatii. Tai miksei laiteta perään pistettä, väliin sulkuja ja alkuun pientä kirjainta? Mikä todella estäisikään minua tai alitajuntaani muotoilemasta nimeä asuun, joka rikkoisi kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat normit? Niin, ei mikään. Eikä estä mikään David Lynchiäkään uudistamasta elokuvaa uuteen... Lue lisää

Dyyni

Elokuvat 20.7.2006 0

David Lynchin noustessa Elefanttimiehen suosion liidättämänä pikavuorolla suoraan elokuvatekijöiden eturuvin eliittiin, alkoi miehelle sadella työtarjouksia miltei jokaiselta suunnalta. Lynch koetti tehdä seuraavana projektinaan elokuvan nimeltä Blue Velvet, mutta se meni loppupelissä pieleen, koska kokonaisuutena se ei toiminut ja eräs Warner Brothers -yhtiön päällikkö vihasi käsikirjoitusta suoraan sydämmestään. George Lucas... Lue lisää
Kun Eraserhead oli vihdoin ja viimein valmis, David Lynch sai luotua uusia elokuvauralle elintärkeitä kontakteja. Yksi näistä kontakteista oli Mel Brooksin yhtiössä toiminut nuori tuotantopäälikkö Stuart Cornfeld, joka rakastui Eraserheadiin ensinäkemältä. Tämä kontakti oli se, joka sai alkuunsa Elefanttimiehen ja David Lynchin uran. Tuohon aikaan Elefanttimiehestä liikkui erilaisia käsikirjoituksia,... Lue lisää

Eraserhead

Elokuvat 8.12.2003 0

David Lynchin opiskellessa American Film Institutessa oli kyseinen organisaatio täysin sekaisin. Lynchin mielestä tämä oli hienoa sillä kaikki mitä mies halusi tehdä, täytyi se tehdä itse. Ensimmäisenä lukuvuonna Lynch teki 45-sivuisen käsikirjoituksen elokuvaan Gardenback, jonka idea oli alunperin lähtöisin Lynchin itse tekemästä maalauksesta. Lynch sai muutaman kaverin innostumaan projektista... Lue lisää
Lähdin katsomaan Mullholland driveä pikkaisen pelon sekaisin tuntein, että mitähän tuli taas vuokrattua. Alkuun ruutuun lävähtää iloista tunnelmaa ja oikea psykedeelinen maailma 70-luvun hippiväreineen. Iloiset tunnelmat kestävät jonkin aikaa ja pian kaikki on ohi. Tummanpuhuva, piinaava ja pehmeä musiikki alkaa tunkeutua tajuntaan: happy days are over. Uuuh. MD on... Lue lisää

Lost Highway

Elokuvat 22.11.2003 0

Lost Highway on kulttiohjaaja David Lynchin mestariteos. Lynch yhdistelee eri genrejä niin tyylikkäästi, että katsoja ei voi muuta kuin ihmetellä syntynyttä jälkeä. Kyseessä on täysin uusi ja oma lajityyppinsä. Lost Highway on samaan aikaan sekä mysteerinen kauhuelokuva, musta komedia ja eroottinen film noir… Ainakin takakannen mukaan. Mielestäni tämä on... Lue lisää
Mark Frostin ja David Lynchin luoma suosittu Twin Peaks-sarja oli sitten Davidille liian kuuma peruna. Mystisen, abstraktin elokuvataiteen mestarille jäi käpäliin rakkoja tästä sohelluksesta. Oikeastaan asia on yksinkertainen. Jos pidät Lynchin ahdistavasta ja puristavasta tavasta leikkiä mielenterveydelläsi, pidät tästä elokuvasta luultavasti yhtä paljon kuin minäkin. Mutta ns. tavalliselle pulliaiselle... Lue lisää