NYPD Blue – Season 2-5

NYPD Blue sai minun mielestäni oman kliimaksinsa ja lakipisteensä kausilla 2-5, jonka itse nimeän karusti Jimmy Smitsin kausiksi. Tottakai, mukana heilui yhtä vakuuttavasti kuin ennenkin Dennis Franz, mutta näillä kausilla Smitsin ja Franzin yhteistyö saavutti sellaisen korkeuden, jolle sarja ei myöhemmissä vaiheissa ikinä päässyt. Smits oli muutenkin sarjan tuottajilta Steven Bocholta ja David Milchiltä täydellinen valinta diivailevan David Caruson tilalle. Smits oli muutenkin turvallinen valinta, sillä mies oli jo aiemmin ilahduttanut katselijoita Bochon toisessa sarjassa, L.A. Law:ssa. Senpä takia mies tuli ja valloitti katselijoiden sydämet tässä provatiivisessa poliisidraamassa.

Sarjan “Jimmy Smits” kausille tuli muitakin muutoksia. Kuten todettua, diivamainen David Caruso sai lähteä ja sitä myöten lähtijäksi tuli Amy Brenneman. Etsivätoimiston hengettärenä toiminut Gail O’Grady jatkoi sarjassa vielä kolmannelle tuotantokaudella saakka, mutta lähti sitten sarjasta ja etsivä Adrienne Leslianika näytellyt, ja kakkoskaudella mukaan tullut, Justine Miceli oli sarjassa mukana vain 35 episodia. Hänen hahmonsa oli muutenkin ristiriitainen tapaus, eikä siitä päästy oikein missään vaiheessa kiinni.

Muita pysyvämpiä hahmoja nähtiin ensimmäistä kertaa myös. Kim Delaney liittyy sarjaan toisella tuotantokaudella ollen aluksi kuin naispuolinen kopio Franzin Andysta sarjan toisella tuotantokaudella. Hän toi sarjaan uutta puhtia muodostaen etsiväkaksikon yhdessä Andrea Thompsonin näyttelemän (Thompson tuli mukaan neljännellä tuotantokaudella) hahmon, Jill Kirkendallin, kanssa. Kun mukaan saatiin kemiaa Smitsin ja Delaneyn välillä, oli katsojalla herkullisesti eväät valmiina astetta parempaan draamaan.

NYPD Blue on televisiosarja, jota ei enää nykypäivänä tehtäisi. Se on täynnä vakavaa väkivaltaa aina lasten satuttamisesta raiskauksiin ja henkirikoksiin. Se on villi fiktiivinen kuvaus poliisietsivien arjesta, jossa juttuja ratkotaan välillä rankoin ottein, sekä siinä otetaan kovinkin termein kantaa rasismiin ja muihin vakaviin aiheisiin. NYPD Blue ei ole toki tämän kehityksen huippu, vaan sitä oli omasta mielestäni Shawn Ryanin luoma, vuonna 2002 ilmestynyt Shield (NYPD Blue loppui 2005), jonka yli ei olla vieläkään taidettu päästä. Omassa kategoriassaan NYPD Blue on kuitenkin taitavasti tehty häpeilemätön poliisidraama, jossa etenkin Smits ja Franz tekivät ikimuistoisia kohtauksia, joita muistellaan vielä vuosia sarjan päättymisen jälkeen.

Kausi 2

Toinen tuotantokausi alkaa vauhdikkaasti Janicen (Amy Brenneman) murhaoikeudenkäynnillä, johon Kelly (David Caruso) sotkeutuu täysin palkein samalla kun poliisin sisäinen tutkinta alkaa sekaantumaan koko tapahtumaan. Samalla kaudella Andy (Franz) taistelee oman alkoholisminsa ja ihastuksensa kanssa. Muutenkin “kielletty” rakkaus on kauden teemoja, sillä Andyn ja Sylvian (Sharon Lawrence) lemmenliekkejä heitetään Medavoyn (Gordon Clapp) ja Donnan (Gail O’Grady) välillä. Koko rakkaushyrrää yritetään vielä sekoittaa kolmiodraamalla, kun sarjaan ilmestyy muutamaksi jaksoksi Donnan sisko Dana, joka myös kiinnostuu Medavoysta. Kun Smitsin näyttelemä Bobby Simone liittyy joukkoon kauden viidennessä episodissa, alkaa koko sarja hakemaan uutta, parempaa, kierrettä, vaikkakin Simonea paritetaan ensin muualle kuin Delayneyn näyttelemälle Dianelle.

Kauden aikana nähdään muitakin ei niin laillisia toimia: Sipowicz kuljettaa kuolleen kollegansa ilotytön luota autoonsa ja ajaa tämän poliisiaseman parkkipaikalle ja Lesliniakin (Justine Miceli) ex-poikaystävä saapuu piiriin aseen kanssa. Muuten kaudelle mahtuu sarjamurhaaja, asekauppaa ja Andyn avioliiton valmisteluja, jotka vaivaavat Andyn henkilökohtaista elämää melkoisesti. Sarjan viimeisessä episodissa Andy menee naimisiin apulaissyyttäjä Sylvia Costaksen kanssa ja Diane tunnustaa alkoholisminsa Bobbylle, joten draamaa tuotantokaudella nähdään yllinkyllin.

Toisen kauden vierailevia näyttelijöitä: Michael Imperioli, Giovanni Ribisi, Paul Ben-Victor, Al Sapienza, William Lucking, Dayton Callie, Richard Schiff, Michael Jai White (sarjassa muuten nähdään todella monta Sopranosista tuttua näyttelijää!)

Hetki kaudelta kaksi:

Kausi 3

Kolmas tuotantokausi alkaa sillä, että Martinezia ammutaan selkään heti tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa. Samaan aikaan Diana alkaa toipua alkoholismistaan Andyn tapaan ja Donnan ja Medavoyn on/off leikki jatkuu siihen pisteeseen, että Donna päättää lähteä omille teilleen poliisipiiristä. Lesniakin tunnustus lesboudesta lähtee villinä huhuna lentoon, kunnes kaikki muuttuu päälaelleen Martinezin myötä. Fancy (James McDaniel) ja Sipowicz ottavat tuotantokauden aikana rajusti yhteen, mutta lopulta Andyn henkilökohtainen tragedia saa miesten välit hitsautumaan takaisin yhteen. Tuotantokauden huippuhetkiä on ehdottomasti Andyn lapsen syntymä ja Andyn vanhimman lapsen murha, joka sortaa Andyn takaisin alkoholismin tielle. Siitä alkaa melkein Andyn uusi amok-juoksi, joka kuitenkin keskeytyy keskusteluun papin kanssa.

Kaiken kaikkiaan sarjan kolmas tuotantokausi on yksi koko sarjan parhaita tuotantokausia, sillä Dennis Franzin hahmoa revitään rajusti niin moneen suuntaan kauden aikana, että katsojaa melkein hirvittää. Samalla Kim Delaney onnistuu oman hahmonsa kanssa erinomaisesti Jimmy Smitsin tukiessa edestä ja takaa. Kun mukaan luetaan sarjalle muutenkin tyypilliset raa’at rikokset ja niiden selvittely, on sarjan tällä tuotantokaudella tekemistä ja vauhtia yllinkyllin.

Kolmannen kauden vierailevia näyttelijöitä: Isaiah Washington, Titus Welliver, Sam Rockwell, Raymond Cruz, Barry Shabaka Henley, Paul Ben-Victor, Michael Harney, Jenna Elfman, Vanessa del Rio, Dan Castellaneta, Jessica Tuck, Debra Monk, Leland Orser, Michael B. Silver

Hetki kaudelta kolme:

Kausi 4

Neljäs tuotantokausi on aiempia kausia mielestäni vaisumpi kokonaisuus jota hallitsevat uusien hahmojen “sisäänajo”, sekä rotuasiat, joita puidaan läpi ainakin muistaakseni kauden kolmessa jaksossa. Fancy (James McDaniel) ja Sipowicz ottavat näistä asioista jälleen kerran yhteen, eikä asia helpotu yhtään sillä, että Simonelle annetaan ylennys Sipowiczin jäädessä ilman. Samalla kun sarjaan tuodaan toimiston hallinnolliseksi apulaiseksi Ginan tilalle Geri, joka alkaa lähennellä Sipowiczia, joutuu Fancy venymään neljännellä tuotantokaudella uusiin mittoihin.

Tällä kaudella ryhmään liittyy myös Jill Kirkendall (Andrea Thompson), jonka ympärille luodaan miltei väkinäistä romanssia Simonen kanssa. Kun samalla herkutellaan Medavoyn ja Sipowiczin laihdutuksen ympärillä, on kasassa jonkinasteinen välivaihe, jossa peitetehtävissä piipahtaa ensin Diane (Kim Delaney) ja sitten tuotantokauden lopuksi Simone. Tuotantokausi jätetään kohtuullisen tyhmään ja huonosti kirjoitettuun cliffhangeriin, joka ratkeaa pian seuraavalla viidellellä kaudella. Muuten neljäs tuotantokausi on ylivoimaisesti heikoin Jimmy Smitsin “valtakaudella”.

Vierailijoita 4: Christopher Meloni, Michael Harney, Michael DeLuise, Tamara Tunie, Michael Pena, Lucy Liu, Clifton Collins Jr., Richard Schiff, John Finn

Hetki kaudelta neljä:

Kausi 5

NYPD Bluen viides kausi on erittäin tasainen ja laadukas tuotantokausi, jonka aikana sarja saavuttaa tietyn oman standardinsa edeten edelleen provokatiivisesti. Kaikki alkaa tietenkin neljännen tuotantokauden tapahtumista ja Simonen ongelmista FBI:n ja sisäisen tutkinnnan kanssa. Tuotantokaudella nähdään myös lukuisia ilmoituksia raskaana olosta, kun Martinezin vaimo Gina ja Medavoyn ystävä Abby tulevat raskaaksi. Mukaan mahtuu myös Diane, joka myös epäilee olevansa raskaana kertoen siitä Jillille. Myös henkilöitä vaihtuu lähinnä hallinnollisen avustajan roolissa, sillä hallinnolliseksi avustajaksi tulee Naomi, joka vaihtuu kesken kauden Dolorekseen.

Andylla on myös ongelmia henkilökohtaisessa elämässään, kun sairaus ja siitä johtuva leikkaus joutuvat tapetille tuotantokauden viimeisellä neljänneksellä. Muutenkin sarjassa nähdään tällä tuotantokaudella ehkä aavistuksen enemmän voimaa ja energiaa, jolla erittäin likaisia rikoksia selvitellään välillä uhkailun, välillä väkivallan uhan voimalla. Erityisen mieleenpainuva on Dianen, Jillin ja lopulta Fancyn suorittama kuulustelu sarjan viimeisessä episodissa, josta pätkä tässä alla.

Vierailijoita 5: John Finn, Paige Turco, Paul Ben-Victor, Dann Florek, Anthony Anderson, Bill Brochtrup, Willie Garson, Terrence Howard

Hetki kaudelta viisi:

  • NYPD Blue - Season 2
  • NYPD Blue - Season 3
  • NYPD Blue - Season 4
  • NYPD Blue - Season 5
3.8

Poimintoja

NYPD Blue – Season 2
Vuosi: 1994
Maa: Yhdysvallat
Ohjaus: Gregory Hoblit, Dennis Dugan, Daniel Sackheim, Mark Tinker, Michael M. Robin, Andy Wolk, Elodie Keene, Donna Deitch, Charles Haid, Jorge Montesi, Joe Ann Fogle, Mark Piznarski
Näyttelijät: David Caruso, Dennis Franz, James McDaniel, Sherry Stringfield, Amy Brenneman, Nicholas Turturro, Gordon Clapp, Gail O’Grady, Debrah Farentino, Sharon Lawrence, Jimmy Smits, Justine Miceli, Michael DeLuise, Kim Delaney
Kesto: 22 episodia
Genre: rikos, draama, jännitys

NYPD Blue – Season 3
Vuosi: 1995
Maa: Yhdysvallat
Ohjaus: Mark Tinker, Donna Deitch, Michael M. Robin, Elodie Keene, Jim Charleston, Davis Guggenheim, Adam Nimoy, Perry Lang, Randy Zisk, Michael W. Watkins, David Rosenbloom
Näyttelijät: Jimmy Smits, James McDaniel, Sharon Lawrence, Gail O’Grady, Kim Delaney, Dennis Franz, Nicholas Turturro, Gordon Clapp, Justine Miceli, Bill Brochtrup, Michael DeLuise
Kesto: 22 episodia
Genre: rikos, draama, jännitys

NYPD Blue – Season 4
Vuosi: 1996
Maa: Yhdysvallat
Ohjaus: Mark Tinker, Brad Silberling, Michael M. Robin, Davis Guggenheim, Daniel Sackheim, Donna Deitch, Robert J. Doherty, Paris Barclay, Adam Nimoy, Randy Zisk, Perry Lang, Michael W. Watkins, Kathy Bates, Matthew Penn
Näyttelijät: Jimmy Smits, Dennis Franz, Nicholas Turturro, James McDaniel, Gordon Clapp, Sharon Lawrence, Kim Delaney, Paige Turco, Lourdes Benedicto, Debra Christofferson, Willie Garson, Andrea Thompson, Michael B. Silver
Kesto: 22 episodia
Genre: rikos, draama, jännitys

NYPD Blue – Season 5
Vuosi: 1997
Maa: Yhdysvallat
Ohjaus: Mark Tinker, Paris Barclay, Dennis Dugan, Farrel Levy, Donna Deitch, Steven DePaul, Jake Paltrow, Robert J. Doherty, Matthew Penn, Perry Lang
Näyttelijät: Jimmy Smits, Dennis Franz, Nicholas Turturro, James McDaniel, Kim Delaney, Gordon Clapp, Andrea Thompson, Lourdes Benedicto, Michael B. Silver, Sharon Lawrence, Lola Glaudini
Kesto: 22 episodia
Genre: rikos, draama, jännitys

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments