Takaa-ajajat (U.S. Marshals) oli jo ilmestyessään vuonna 1998 sen makuinen rahastus, ettei paremmasta väliä. Takana oli huikea menestyselokuva, Andrew Davisin ohjaama ja vuonna 1993 ilmestynyt Takaa-ajettu (The Fugitive), jossa Tommy Lee Jonesin peräänantamaton poliisi jahtasi tiimeineen syyttömänä pakoilevaa Harrison Fordia. Kesti kuitenkin viisi vuotta ennen kuin tuottajat saivat ensimmäisen elokuvan poliisitiimin uudestaan kokoon. Pakenijaksi profiloitui tällä kertaa mm. Matkustaja 57:n ja Junakyttien kanssa sekoillut Wesley Snipes, joka on väistämättä huomattavasti heikompi hahmo kuin Fordin ensimmäisen osan lääkäri. Tässä vaiheessa on toki myönnettävä, että Takaa-ajajat on epäsuora jatko-osa Takaa-ajetusta, mutta samalla tämä Stuart Bairdin (mies on muuten huomattavasti tunnetumpi leikkaamistaan elokuvista) toimintaelokuva on perinteinen jatko-osa, jossa vähän kaikkea tarjotaan katsojalle huomattavasti enemmän.
Elokuva kertoo tällä kertaa enemmän Jonesin näyttelemästä Samuel Gerardista, sillä elokuvan pakenijasta, hieman säälittävästä Wesley Snipesistä ei ole kannattelemaan tätä elokuvaa. Jones lopulta profiloituu koko elokuvan pelastukseksi, sillä ilman hänen panostaan monilla huippunäyttelijöillä ryhditetty elokuva olisi pannukakku. Siitäkin huolimatta, että yhdessä pääroolissa nähdään varsin mustavalkoisen roolin tekevä Robert Downey Jr. ja sivuroolissa nähdään muun muassa Joe Pantoliano, sekä Krzysztof Kieslowskin luottotähti Irene Jacob. Näyttelijöiden henkinen alastomuus korvataan tässä elokuvassa sitten toiminnalla, jota viljellään elokuvassa runsaasti: lentokone putoaa, ihmisiä ammuskellaan hautausmaalla ja muutenkin meno on sen verran erikoista, että ykkösosasta ollaan jo henkisesti melko kaukana.
Takaa-ajajien idea kun tuntuu olevan se, miten Tommy Lee Jonesin hahmo kykenee suoriutumaan moraalisena voittajana erikoisesta jahdistaan, sekä se, miten hänen alaisensa pärjäävät. Jonesin hahmolle annetaan toki elokuvassa erikoinen pariutumisriitti kauniin televisiotoimittajan kanssa, mutta pian tämän jälkeen Jonesin pomo (Kate Nelligan) tunnustaa rakkauttaan Jonesin hahmolle. Yhtäkkiä näyttääkin siltä, että kovanaamana esiintyvän Gerardin elämään kuuluu muutakin kuin rikollisten jahtaaminen. Mutta kun ei: ohjaaja Baird lyö ruudulle ammuskelua, hakkaamista ja kaduilla juoksemista niin paljon, että Wesley Snipes näyttää ainakin olevan kuin kotonaan sen kanssa -se kun tarkoittaa vähemmän vuorosanoja ja enemmän hässäkkää. Katsojalle moinen kohellus tarkoittaa väsynyttä haukottelua, turhautumista ja itseään toistavan mantran, jossa jatko-osat ovat yleensä huonompia kuin ensimmäinen osa. Ja tälläkin kertaa se väite pitää tasan tarkkaan paikkansa.
-
40%
Poiminta
Genret: toiminta
Kesto: 131 min
Ohjaaja: Stuart Baird
Pääosissa: Daniel Roebuck,LaTanya Richardson,Tom Wood,Iréne Jacob,Joe Pantoliano,Robert Downey Jr.,Tommy Lee Jones,Wesley Snipes
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1998