Red

Red on Flightplanin ohjanneen Robert Schwentken toimintakomedia eläkkeelle jääneistä CIA-agenteista, jotka syystä tai toisesta löytävät itsensä CIA:n tappolistalta. Elokuva on sinällään jo mielenkiintoinen tapaus, sillä se perustuu löyhästi kolmiosaiseen sarjakuvaan nimeltä ”Red” (ilmeisesti vain löyhästi, sillä PG-13-toiminta takaa sen, että sarjakuvaa ei sinänsä kunnioiteta), joka on Warren Ellisin ja Cully Hamnerin käsialaa. Aikaisemmilla teoksillaan hieman tönkön olon jättänyt Schwentke on kuitenkin saanut elokuvaansa niin suuren tähtikaartin, että jotain pitäisi tapahtua. Ja tapahtuuhan sitä, sillä katsojalle tarjoillaan välillä ihan toimivaa huumoria, suhteellisen mukiinmenevää toimintaa ja tietenkin melkoisen vähän yllätyksiä. Red on tuttu ja turvallinen toimintakomedia, vaikkei sen välttämättä tarvitsisi olla sitä.

Elokuvan näyttelijät ovat suhteellisen hyvin mukana. Pääroolissa vilistävä Bruce Willis ikään kuin uudelleenlämmittelee humoristisemmassa versiossa menneitä toimintaroolejaan ja onnistuu roolissaan varsin hyvin entisenä CIA:n tappajana. Synkkyys, joka kuvastuu esiin sarjakuvan ruuduilta ei sen sijaan lukeudu Williksen hahmon repertuaariin, vaan tilalle on tullut humoristisempaan suuntaan kääntynyt tappaja, jonka ongelmat ovat lähinnä rakkauden kanssa. Ja kun rakkaus lihallistuu Mary-Louise Parkeriin, elokuvan toiseksi hauskimpaan lenkkiin, on vakavampi vaihde vedetty selkeästi sivuun. Myöhemmin Willis pääsee ikään kuin haistelemaan menneisyyden tuulia yhdessä muiden elokuvan näyttelijöiden kanssa, joista varsinkin Freeman vaikuttaa jo varsin väsyneeltä jo ikänsäkin puolesta. Muutenkin näyttelijätyö elokuvassa on omalla tavallaan kaksijakoista, sillä siinä missä John Malkovich on ehdottomasti hauskinta antia koko elokuvassa, tekee Karl Urban käytännössä hieman kevyemmän kopion Bournen roolistaan, joka on ehkä jossain mielessä tarpeetonta.

Käytännössä Red on suhteellisen toimiva, mutta samalla osittain turhauttava elokuva ainakin Williksen toimintaroolit nähneelle katsojalle. Elokuva kun ei loppujen lopuksi tarjoa mitään erikoista tai mieleenpainuvaa (ellei Malkovichin hahmon ”the pigiä” lasketa) osoittautuen pesunkestäväksi, turvalliseksi ja äärimmäisen laskelmoiduksi toimintakomediaksi. Kun PG-13 pitää vielä huolen siitä, että nuoremmatkin pääsevät elokuvateatteriin katsojaan tätä muutaman naurun aiheuttavaa toimintapumpulia, on käsissä väistämättä kertakäyttöiseksi jäävä elokuva, joka ei pitemmän päälle kiinnosta. Senpä vuoksi Red on ja tulee jäämään kertakäyttöiseksi ja laskelmoiduksi pyrähdykseksi, jonka ainoa oikea paikka on jossain videovuokraamon hyllyllä pölyttymässä Last Man Standingin ja Viimeisen partiopojan vierellä.

  • 60%
    Red - 60%
60%

Poiminta

Genret: komedia,toiminta,rikos
Kesto: 111 min
Ohjaaja: Robert Schwentke
Pääosissa: Mary-Louise Parker,Bruce Willis,Helen Mirren,John Malkovich,Karl Urban,Morgan Freeman
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2010

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
14 years ago

Yksi huonoimpia elokuvia mitä olen tänä vuonna nähnyt. 1p

Anonymous
Anonymous
14 years ago

Eilen tuli tämäkin teatterissa katseltua, ja arvostelijan kanssa samoilla linjoilla. Elokuvassa oikeastaan mikään ei ärsytä, ja se jo tuo sellaisen välittömän ja hauskan fiiliksen tämän katsomiseen. Sillä on kuitenkin se kääntöpuoli, että RED jää ajoittain jopa liian harmittomaksi, ja muutamia erittäin onnistuneita heittoja lukuunottamatta käsissämme on todellakin kertakatsottava PG-13 toimintakomedia. Willis on elementissään ja Malkovich on heittämällä elokuvan hauskinta antia paranoiansa siivittämänä. Kaarti on todellakin erittäin nimekäs, ja siltä osalta ei katsojalla pitäisi olla pahaa sanottavaa. Toiminta toimii, ja vitsit osuvat ajoittain maaliinsa, eli ei loistava, vaan ok elokuva todellakin sinne Willisin keskinkertaisen tuotannon välimaastoon. 3,5/5pps. Itse en sarjakuvaan ole tutustunut, joten se seikka ei ainakaan allekirjoittanutta häirinnyt.