elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lähinnä käsikirjoittajana tunnettu Tony Gilroy onnistui suhteellisen hyvin esikoiselokuvallaan Michael Claytonilla, ja hyvän lopputuloksen saattelemana mies potkaisee ilmoille uuden hieman kevyemmän jännärin, Duplicityn, jonka... Duplicity

Lähinnä käsikirjoittajana tunnettu Tony Gilroy onnistui suhteellisen hyvin esikoiselokuvallaan Michael Claytonilla, ja hyvän lopputuloksen saattelemana mies potkaisee ilmoille uuden hieman kevyemmän jännärin, Duplicityn, jonka pääosissa heiluvat jälleen alan huippunimet Clive Owen ja Julia Roberts. Clive Owen tosin tuntuu nykyään tunkevan naamansa kaikkiin elokuviin, ja mikäs siinä on tunkiessa jos työn jälki on näin vakuuttavaa. Myös Roberts jatkaa vakuuttavalla linjalla ja vaikka naama alkaa olemaan jo suhteellisen kulunut,  toimii se tässä elokuvassa kuitenkin melko hyvin.

Tälläkin kertaa ohjaaja Gilroy on ottanut aiheeksi ahneet yhtiöt ja näiden häikäilemättömät toimintatavat. Kauneudenhoitotuotteita valmistavat Equikrom ja Burkett & Randale ovat olleet sotajalalla jo vuosia, ja toistensa vakoilusta on tullut jo jonkinlainen taiteenlaji näillä yhtiöillä. Ei olekaan siis vaikea arvata, että yhtiöt palkkaavat toisinaan entisiä hallituksen agentteja hoitamaan sen kuuluisan likaisen työn, sekä tietenkin konsultoimaan yrityksen turvallisuusasioissa. Kuinka ollakaan, kaksi entistä agentia törmää toisiinsa edellämainittujen yhtiöiden hämärissä puuhissa ja mikään ei tunnu olevan sitä, mitä aluksi luulisi.

Periaatteessa Duplicity on perinteinen “heist-elokuva”, jossa arvaamattomat juonenkäänteet seuraavat toisiaan ja koskaan ei oikein tiedä mikä on todellista ja mikä järjestettyä. Ray Koval (Owen) on entinen MI6:den agentti, jota Claire Stenwick, (Roberts) entinen CIA-agentti, huiputti useita vuosia sitten. Kun he vuosia tämän jälkeen tapaavat, katsoja ei voi oikein tietää, että mikä on oikein homman nimi. Kaikki tuntuvat huijaavan toisiaan ja flashbackit seuraavat toisiaan. Näissä huijaamiselokuvissa punaisena lankana on kuitenkin aina toiminut jonkinlainen ryöstö tai kavallus ja tämä elokuva ei tee tähän poikkeusta.

Myös yritysten pomot, Richard Garsik Equikromilla (Giamatti) ja Howard Tully Burkett & Randlella (Wilkinson) hoitavat leiviskänsä hyvin ja neuroottisten pomojen toistensa piikittelyt ovat nautittavaa katsottavaa. Mutta se jokin, mikä erottaisi tämän elokuvan niistä sadoista muista ryöstö-elokuvista puuttuu. Tarina kun rönsyilee välillä sinne kevyeen hömppään ja romantiikkaan, sekä komiikkaan (sen olematta kuitenkaan erityisen hauskaa). Suurin osa tarinan vetovoimasta perustuukin puhtaasti Owenin ja Robertsin esittämiin hahmoihin ja ennenkaikkea heidän karismaansa. Pointsit on annettava myös näyttelijöiden uskottavuudesta sillä konkarikaksikko on ennenkin tehnyt näitä kaksinaamaisia agenttirooleja ja se näkyy lopputuloksessa.
Kaikkea kuitenkin leimaa tietynlainen ponnettomuus. Sanailut ovat loppupeleissä melkoista jargonia ja kosmetiikkamaailma tuntuu jotenkin epäuskottavalta kentältä tällaisille salajuonille ja jotenkin näyttelijätkin tuntuvat ovlevan aivan liian innoissaan jostain hiustuotteista. Käsissämme on siis ihan mukiinmenevä elokuva hyvillä näyttelijäsuorituksilla, mutta tarinan köyhyys verottaa pisteitä.

Duplicity
  • 48%
    Elokuva - 48%
48%

Poiminta

Genret: jännitys
Kesto: 127 min
Ohjaaja: Tony Gilroy
Pääosissa: Dan Daily,Clive Owen,Julia Roberts,Paul Giamatti,Tom Wilkinson
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Saksa
Valmistusvuosi: 2009

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments