Kirjeitä Iwo Jimalta

Clint Eastwoodin Iwo Jima -tuplan kahta teosta, Isiemme liput ja Kirjeitä Iwo Jimalta, on vaikea olla vertaamatta keskenään. Vaikka molemmat elokuvat kertovat samasta, toisessa maailmansodassa käydystä Iwo Jiman taistelusta Yhdysvaltain ja Japanin välillä, kertovat ne kuitenkin täysin erilaisen tarinan. Siinä missä "Liput" keskittyy yksittäisiin ihmiskohtaloihin ja sodan jälkeiseen raadollisuuteen jenkkien näkökulmasta katsottuna, kuvaa "Kirjeitä" Iwo Jiman taistelun japanilaisten näkökulmasta.

Toisen maailmansodan lopussa Japanin keisarikunnan resurssit ovat lopuillaan, ja sodankäynnin kannalta tärkeän Iwo Jiman saaren puolustus näyttää toivottomalta. Luovuttaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, ja näin katsoja saa seurata jo valmiiksi kuolleiden japanilaissotilaiden viimeisiä yrityksiä puolustaa maataan.

Kirjeitä Iwo Jimalta toistaa historian tapahtumat yksittäisten sotilaiden, lähinnä kenraali Tadamichi Kuribayashin (Watanabe) ja sotamies Saigon (Ninomiya) kannalta. Sota näyttäytyy epätoivoisena, ahdistavana ja synkkänä inhimillisenä tragediana, ja sen lopputuloksen synkkä ennalta-arvattavuus saa katsojan syventymään tapahtumiin ja henkilöhahmoihin vahvasti. Varsinkin Saigoa esittävä Kazunari Ninomiya hoitaa roolinsa varmuudella. Hänen ansiostaan moneen kertaan kuultu tarina raskaana olevasta vaimosta kotona ei tunnu vieläkään kliseiseltä ja vanhentuneelta.

Vaikka perusasiat ovat samat kuin missä tahansa sotaelokuvassa, tuo Eastwoodin taito kuvata ihmiskohtaloita tarinaan poikkeuksellista syvyyttä. Myös se, että tällä kertaa kuvataan sota Japanin armeijan näkökulmasta, tuo tarinalle ripauksen tuoreutta. Keisarillisen armeijan kohtaloon syventyy paljon helpommin, kuin yliannosmaiseen äklö-patriotismiin syyllistyviin amerikkais-näkökulmasta nähtyihin sotaelokuviin. Tottahan toki myös "Kirjeitä" on patrioottinen, kuten mikä tahansa sotaelokuva, mutta tällä kertaa patriotismi tarkoittaa muutakin kuin amerikkalaisen vapauden ja erinomaisuuden ylistystä.

"Lippujen" suhteellinen heikkous "Kirjeisiin" verrattuna voidaan laskea edellä mainitun syyksi, vaikka se käsitteleekin sankaruutta kriittisesti. Todellisen eron teosten paremmuuteen tekee kuitenkin kolme asiaa. "Kirjeiden" suoraviivaisuus: se ei pompi eri aikavyöhykkeillä kuten sisarteoksensa, henkilöhahmojen vahvuus, ja uuden näkökulman antaminen käsittelemällä sotaa vastustajan puolelta.

Kirjeitä Iwo Jimalta kannattaa silti ehdottomasti katsoa yhdessä Isiemme liput -elokuvan kanssa, sillä harvoin saman sodan voi kokea yhtäaikaa samanlaisena, ja kuitenkin niin erilaisena, molempien osapuolten näkökulmasta nähtynä.