Dave

USA:n presidentti Bill Mitchell (Kline) saa syrjähyppynsä aikana kohtauksen ja vajoaa koomaan. Hätätilassa presidentin PR-miehet (Langella ja Dunn) kutsuvat paikalle Dave-perusjätkän (myöskin Kline) esiintymään presidentin kaksoisolentona.

Elokuvan ydin on yhtä amerikkalainen kuin ranskanperuna. Tai vapausperuna (freedom fries), kuten erään kansainvälisen kriisin eräässä vaiheessa oli poliittisesti korrektia sanoa. Tarkoitan siis elokuvan tarinaa, joka rakentuu periamerikkalaiseen unelmaan. Pieni ihminen pääsee kokeilemaan isoja – itseasiassa maailman suurimpia – saappaita. Harmi vain, että hyvän satiirin ainekset voidellaan ja peitellään sen omalla rasvalla. Pian ollaan otsa rypyssä ja ihmetellään, että miksi poliitikkosedät ovat niin pahoja. Sitten lausutaan capralaisia monologeja ihmisyydestä ja vapaudesta ei vain vertauskuvallisesti vaan kirjaimellisesti tähtilipun edessä. Pieninä annoksina ranskalaiset maistuvat hyviltä, mutta kahden tunnin pakkosyötön jälkeen olo on lähinnä hyväksikäytetty.

Tuo ranskanperuna kääritään pekoniin nimeltä Ivan Reitman. Tämä siivu on tihkunut nautinnollista rasvaa jo Ghost Bustersin yhteydessä, mutta tukkinut verisuonia Juniorin ja Yllätysisien kaltaisten pökäleiden muodossa. Suurten pekoniannosten jälkeen mikään ei maistu enää oikein miltään, eikä myöskään aiheuta minkäänlaisia tunnetiloja. Paitsi mitä nyt toistuvaa pahoinvointia.

Ranskanperunapekonikääre uppopaistetaan rasvassa. Ihralaarissa törmäämme sellaisiin kykyihin, kuten Kevin Kline, Sigourney Weaver, Frank Langella, Ving Rhames ja Ben Kingsley. Kline on aiemmin todistanut koomikon kykynsä mm. elokuvassa Kala nimeltä Wanda, eikä Daven kaksoisroolikaan ole totaalinen epäonnistuminen. Klinen hahmo on perusjätkä, jota jaksaa katsella tavanomaista pidempään. Weaverista ei ole komedienneksi ja onneksi tekijät ovat sen tajunneetkin, suoritus on roolille sopiva, mutta juuri sen takia todella yksiulotteinen ja etäinen. Ilman romanttista vipinää rooli olisi huomattavasti pienempi, eikä vielä tuolloin kovapalkkaista Weaveria olisi tässä elokuvassa nähty. Langella on puolestaan hulvattoman karrikoitu paha jätkä, kun Dunn taas tyytyy vain sössöttämään tyhjänpäiväisessä sivuroolissa. Rhamesillekaan ei paljoa anneta, mutta Ving hoitaa homman kotiin peruspätevästi, ilman hikipisaroita.
Mainittakoon vielä, että elokuva sisältää lukuisia cameorooleja aina Schwarzeneggerista lukuisiin poliitikkoihin. Oliver Stone naurahtaa itselleen touhottamalla salaliitoista Larry Kingin haastattelussa.

Koko komeus kieritellään neljässä erilaisessa sokerissa. Tämän kuorrutteen tarjoaa säveltäjä James Newton Howard. Jos olet diabeetikko, en suosittele tätä elokuvaa. Vaahto pursuaa suustasi ja sätkit lattialla jo alkutekstien aikana.

Paremmalla reseptillä tästä leivoksesta olisi voinut saada mukavan kirpeän, mutta kokki ei viitsinyt käyttää kuin niitä raaka-aineita, joista useimmat – eli amerikkalaiset – pitävät. Tuloksena on paksulla kermavaahdolla ja pienillä tähtilipuilla koristeltu mössö.

Nautinnollista? Hyvin vähän. Epäterveellistä? Erittäin.