Seitsemäs sinetti

Ingmar Bergmanin elokuva Seitsämäs sinetti oli ikäänkuin alkufanfaari hänen väkevimmällä luomiskaudellaan. Tälle ajalle tyypillistä Begmannin tuotannossa oli elämän ja kuoleman välisen rajapyykin pohdiskelu sekä uskonnolliset kysymykset ylipäätänsä. Seitsämäs sinetti on tyyliesimerkki Bergmanin ohjauksesta sekä tarinankerronnasta tältä kaudelta. Huolimatta siitä että kysessä on myöskin mitä puhtain keskiajalle sijoittuva fantasia.

Elokuvassa eletään aikaa jolloin mustasurma raivoaa Euroopassa ja ristiritarit vaeltavat ristiretkillään. Tarinan päähenkilönä on juuri tälläinen ritari, joka kohtaa konkreettisen kuoleman ruumiillistuman. Kohtaamisessa sekä shakkipelissä ritarin ja kuoleman välillä on myös jotakin hyvin shakespearemaista. Koska kukaan elävä ei ole vielä koskaan voittanut kuolemaa on shakkiottelun tulos tietenkin päivän selvä. Elokuva päättyy niin kuin ihmiselämäkin kuoleman voittaessa ottelun.

Mielestäni elokuva on Bergmannia parhaimmillaan. Se antaa myös taide-elokuvana paljon ihmisille, jotka eivä muuten taide-elokuvista piittaa. Toisaalta elokuvaa täytyy katsoa varsin keskittyneesti, koska pohjimmiltaan uskonnosta kertovan elokuvan sävy on arvatenkin raskaanlainen. Huolimatta näistäkään syistä suositan elokuvaa myös kevyemmän elokuvan ystäville, jotka haluavat nähdä elämässään ainakin yhden raskaan taide-elokuvan. Kaikkine särmineen ja raskaan shakkiottelun lomassa antaa Seitsemäs sinetti paljon riemullisia fantasia vivahteita keskiaikaiseen tyyliinsä. Ohjaustyö ei voisi elokuvassa paljon jämerämpää olla. Ruotsissa on ainakin joskus tehty painavaakin elokuvaa.