Da Vinci -koodi

Ensitöikseni täytyy mainita etten ole lukenut Dan Brownin kohuromaania The Da Vinci Code, jonka pohjalta tämä vuonna 2006 valmistunut kohuelokuva on tehty, jotenka en aio vertailla romaanin ja kirjan välisiä eroja.

Oli vain ajan kysymys milloin tämä tunteita ja puolueita tehosekoittanut romaani valjastettaisiin elokuvamaailman käyttöön. Aikaa ei kulunut juuri hetkeäkään kun Hollywoodin väki oli jo täydessä vauhdissa elokuvafilmatisoinnin parissa. Elokuvasovituksen tuotantopuolelle ja ohjaksiin tuli projektista suuresti jo alusta asti kiinostunut hattaramies Ron Howard. Howardin työpariksi tuotantopuolelle tuli luonnollisesti hänen pitkäaikainen tuottajatoverinsa Brian Grazer. Romaanin elokuvakäsikirjoituksen muokkasi ristiriitaisia aiempia töitä kirjoittanut Akiva Goldsman.

Konservatiiviset tahot pilailivat elokuvatuotannon kimpussa jo alusta alkaen, koettaen saada kuvaukset keskeytettyä. Kaikesta huolimatta elokuvantekijät saivat tahtonsa läpi ja tekivät elokuvan, joka tulisi olemaan hitti kävi lopputulokselle miten tahansa.

Da Vinci Koodi kertoo tarinan Louvressa tapahtuvan murhan jälkiselvittelyistä. Murha paljastaa, että kaiken takana onkin suurtakin suurempi salaliitto, jonka paljastuminen ravistelisi kristinuskon peruspilareita ja kysymyksiä. Tuhansia vuosia salaisuutta haalinut ja suojannut yhteisö yrittää pitää tiedon salaisuutena ja ovat valmiita tekemään mitä tahansa pitääkseen sen salassa.

Elokuva ampaisee liikkeeseen sen suurempia selittelemättä. Hahmot esitellään alussa hyvin pikaisesti, ja heitä syvennetään tarpeen mukaan pitkin elokuvaa. Pääosien esittäjien Tom Hanksin ja Audrey Tautoun hahmot luonnollisesti kärkipäässä. Elokuva alkaa Ranskasta, Louvresta ja lähtee siitä liikkeelle mysteerin ratkeamisen vaiheiden myötä.

Ron Howard näyttää paljon katkelmia menneisyydestä, jotka toki selvittävät mutkikasta tarinaa, mutta toisaalta myös häiritsevät keskittymistä itse asiaan eikä katsojalle anneta juurikaan mahdollisuutta kuvitella tapahtumia kuten kirjan kanssa on täydellinen vapaus tehdä. Kaikki tuodaan valmiiksi pureskeltuna katsojan eteen eikä katsojan tarvitse kuin nielaista, jos siltä tuntuu. Itse arvasin halvanmakuisen loppukäänteen jo helposti ennen elokuvan puoliväliä, mutta ei se siltikään haitannut katselemasta elokuvaa puhtaana viihteenä. Sillä sitähän tämä on.

Tom Hanks tekee taattua ja vakaata työtä pääroolissa, eikä Ameliena vakuuttanut Audrey Tautoukaan ole lainkaan hassumpi valinta naispääosaan. Tautoun hahmo on ilmeisesti melkoinen velho ratissa kun saa miltei sähköautoksi luokiteltavan Smartinkin polttamaan lakua Pariisin kaduille! Sivurooleista päälimmäiseksi nousee Ian McKellenin näyttelemä Sir Leigh Teabling, jonka salaliittomeuhkaamista oli suorastaan ilo seurata. Siinä elokuvan mielenkiintoinen anti. Hieno roolisuoritus, joka jää mieleen yhtenä parhaista. Paul Bettany vakuuttaa kylmänä ja tunteettomana Silaksen-roolissa ja Jean Reno on setä jokaiseen rooliin. Hän onnistuu aina.

Da Vinci Koodi oli siedettävää viihdettä yksinäiseen sunnuntai-iltaan. Mistään suurelokuvasta ei todellakaan ole kyse. Siitä ei irtoa ajattelemisen aihetta kuin ehkä asiaan kaikkein syvimmin vannoutuneille. Elokuvaa voisi kuvailla rahtusen fiksummaksi National Treasureksi, jossa kaikki toimii pikkasen paremmin.