Sairasta Sakkia

Ja minä kun luulin, että Peter Berg ei osaa olla hauska. Onneksi olen väärässä, sillä vuonna 1998 valmistunut mustan huumorin sävyttämä elokuva, Sairasta sakkia (Very Bad Things), on haastavaa mutta samalla varsin hauskaa katseltavaa. Koko elokuva on myöhemmin Kingdom- ja Hancock-elokuvat ohjanneen Peter Bergin käsikirjoittama ja ohjaama komedia. Taitaapa Very Bad Things olla myös samalla miehen esikoiselokuva. Bergin elokuva on siinä mielessä nostalginen letkautus ainakin allekirjoittaneelle, sillä muistan kymmenen vuotta sitten pitäneeni tätä elokuvaa varsin huonona. Nyt päätin kuitenkin “menestyksekkään” Starship Trooper-fiilistelyn päätteeksi antaa Very Bad Thingsille uuden mahdollisuuden ja sen se totisesti käytti hienosti hyväkseen!

Very Bad Things ei ole totinen komedia, jossa vitsejä alleviivataan katsojalle tai väritellään sopivasti anuksesta tulevilla äänillä tai mauttomilla vitseillä. Ei, Bergin elokuva on oikeasti nokkela musta komedia, joka epäkorrektisuudellaan haastaa katsojansa omaan taisteluun: painiako elokuvan epäkorrektisuuden kanssa vai rentoutua yksinkertaisesti välinpitämättömään menoon, jossa elokuvan päähenkilöt tietävät joka hetki tekevänsä väärin, mutta tekevät asiat silti moraalisesti arveluttavalla tavalla.

Koko homma lähtee liikkeelle niinkin viattomasta aiheesta kuin polttari-matkasta Las Vegasiin, syntien pesään. On aivan turha mainita Las Vegasissa tapahtuvia sekoiluelokuvia malliksi, sillä niitä on aivan liian monta, mutta sen sijaan on syytä mainita, että tällä kertaa tehdään hyvin, hyvin tuhmia asioita. Tavallisilta ja stereotyyppisiltä amerikkalaismiehiltä vaikuttava viisikko syyllistyykin yhden illanvieton aikana tuhtiin viinan juontiin, huumeiden käyttöön, sekä tietysti semmoiseen pieneen erheeseen, että he tappavat stripparin. Siitä seuraa viiden miehen moraalinen taistelu, syyllisyyden peittely ja paljon muuta pahaa, että oksat pois. Ei ihme, että Cameron Diazin näyttelemä morsian on hajoamisen partaalla.

Elokuvan ydinviisikko on muutenkin hienossa vedossa. Joukon pahinta sekopäätä näyttelemä Christian Slater on vielä upeassa vedossa, eikä miehen nykyisien vuosien alennustila näy otteissa mitenkään. Slaterin psykopaattinen hahmo saakin houkuteltua muut joukon jäsenet pois lain kaidalta polulta. Sulhasta näyttelevä Jon Favreaun hetket ovat silti elokuvassa varsin vähissä, mutta elokuvan loppua kohden tämä Iron Manin ohjaaja saa hirvittävän draivin päälle. Mukana komppaava neuroottisen oloinen Leland Orser on elokuvaan mainio lisä, eikä Jeremy Pivenin ja Daniel Sternin näyttelemä veljeskaksikko jää kauas taakse. Pivenin hahmoa voidaan itseasiassa pitää elokuvan osittaisena keskushahmona, sillä miehen näyttelemän Michaelin pätemisen tarve aiheuttaa elokuvassa valtavasti mustan huumorin sävyttämiä ongelmia.

Kokonaisuudeltaan Bergin elokuva on oivallinen: se on juuri sopivan pituinen pätkä komediaa, joka haastaa konservatiivisen katsojansa ja pakottaa joko sulkemaan television tai jatkamaan elämystä loppuun saakka. Berg onnistuu myös yllättämään katsojansa: elokuva ei ole suoraviivainen putkilojuoksu, vaan pikemminkin vahvasti mutkitellen kulkeva tarina, jossa isoja asioita tapahtuu yleensä ilman seurauksia. Omalla tavallaan (jotenkin kierosti katseltuna kenties) Berg on ottanut vaikutteita niin Monty Pythonista kuin miksei 80-luvun kreisikomedioista. Tuloksena on vapautunut musta komedia, joka hassuttelee juurikin niillä synkillä asioilla, joista moni muu ohjaaja olisi tehnyt thrillerin.