elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Catherine Tramell: Even Oedipus didn’t see his mother coming. Neljätoista vuotta sitten Paul Verhoevenin eroottinen trilleri Basic Instinct rikkoi, tai ainakin työnsi rajoja eteenpäin....

Catherine Tramell: Even Oedipus didn’t see his mother coming.

Neljätoista vuotta sitten Paul Verhoevenin eroottinen trilleri Basic Instinct rikkoi, tai ainakin työnsi rajoja eteenpäin. Seksillä häpeilemättömän ronskisti leikittelevä elokuva nostatti suurta kohua ja oli taloudellisesti jättimenestys. Jääpiikki ja Sharon Stonen asennonvaihto nousivat nopeasti popkulttuuri-ikoneiksi, jälkimmäinen rikkoi varmasti lukuisten videonauhureiden pause-nappeja ja ylityöllisti kokonaista videokorjaajasukupolvea. Basic Instinct oli 90-luvun alun suuria ilmiöitä.

Basic Instinct synnytti pienoisen eroottisten trillereiden aallon, Stonekin yritti heittää bensaa liekkeihin Phillip Noycen köykäisessä Taivaansilpojassa epäonnistuen surkeasti. Edelleenkin, tästä tosiaan on jo neljätoista vuotta. Ensimmäisen osan jälkihuuruissa olisi ollut helppoa kyhätä puolivillainenkin jatko-osa ja silti menestyä ainakin taloudellisesti. Sen sijaan jatko-osa saapui valkokankaille vasta neljätoista pitkää vuotta myöhemmin, jolloin genre on jo auttamattomasti vanhentunut ja Sharon Stone sen mukana.

Catherine Tramell (Stone) majailee Lontoossa ja tapattaa kumppaninsa huviajelulla, joka päätyy ulosajoon. Scotland Yard passittaa neiti…rouva Tramellin psykiatri Michael Glassin (puusta veistetty Morrissey) pakeille. Pian Glass imeytyy mukaan Catherinen vaaralliseen maailmaan, eikä voi olla ajattelematta tätä. Lisäksi murhien sarja liikkuu pelottavan lähellä Glassin henkilökohtaista maailmaa.

Basic instinct 2 on auttamattomasti myöhästynyt jokaisesta mahdollisesta junasta. Se on puhtaasti huono elokuva. Neljätoista vuotta aiemmin Verhoeven piti kielen mukavasti posken puolella esitellessään hitchcockmaisia kuviaan, nyt Michael Caton-Jones tuo tilalle brittiläisen jäykkäniskaisuuden, kuolonkylmiä ja tunteettoman oloisia ihmisiä kylmäsävyisissä kuvissa – joista muutamat ovat oikeasti tyylikkäitä, mutta samalla irrallisia muusta kokonaisuudesta. Ensimmäisestä osasta on jäljellä vain tunnusmelodia ja muutamat turhat viittaukset Michael Douglasin hahmoon, Nick Curraniin.

Näkyvin liitos edelliseen osaan, elokuvan valttikortti on samalla heikoin lenkki. Puhun siis Sharon Stonesta. Edelleenkin, neljätoista vuotta on pitkä aika, etenkin naisnäyttelijälle Hollywoodissa. Ennen niin seksikkäästi kehräävä voimanainen on hiipunut huvittavan monotonisesti kähiseväksi vaatehenkariksi, jonka tarkoituksena on esitellä muotivaatteita ja sytytellä tupakoita mukaseksikkäissä asennoissa kohtauksesta toiseen. Toimiakseen BI2 olisi edellyttänyt toimintaa myös Sharon Stonen osalta. Leikelty ja kiristelty Stone uhmaa Hollywoodin ikärasismia ja yrittää käyttää vanhoja temppuja ja palata takaisin seksikkyyden valokeilaan. Ratkaisu ei tee hyvää elokuvalle eikä tähdelle itselleen. –And this year’s Razzie for worst actress goes to…-

Elokuvan muu näyttelijäkaarti on täytetty ansioituneilla pitkän linjan brittinäyttelijöillä. Harmi, että he ovat väärässä paikassa ja täysin hukassa. Miespääosassa pökkelöivä David Morrissey sopii suurilla ikkunoilla ja kylmillä väreillä väritettyyn maisemaan ollessaan täysin yksiulotteinen ja herättäen mahdollisimman vähän kiinnostusta katsojassa. Siinä missä Nick Curran oli synkkyydessään monikerroksinen tri Glass on vain epäilevä ja tyhjä katse. Luonnostaan hieman eksentrinen David Thewlis puolestaan luo vain satunnaisesti kiinnostavan ja yltiökliseisen -epäilevä ikävä poliisi–hahmon. Asiaa ei helpota se, että allekirjoittaneelle muistui mieleen kerta toisensa jälkeen Thewlisin roolisuoritus Big Lebowskissa outona videotaiteilijana. Charlotte Rampling ja hänen hahmonsa sen sijaan ovat ehtineet jo unohtua, miettikää siitä kuinka kiinnostava hänen hahmonsa – mikä lie sitten olikaan – on.

Tarinankerronnasta ja kuljetuksesta on turha sanoa mitään. Tarina ei nimittäin kulje lainkaan. Tämä trilleri ei tarjoa jännitystä, tuskin edes jännitteitä henkilöhahmojensa välille. Tämä eroottinen trilleri tarjoaa kylmää ja nihkeää erotiikkaa jättäen tirkistelijätkin tyhjän päälle. Vastaavia tarinoita vastaavin tuloksin on varmasti tehty suoraan videolle ja tv-levitykseen loputtomuuksiin asti.

Odotukseni BI2:sta kohtaan olivat alhaistakin alempana ja silti sain pettyä. BI2 on Giglin tavoin ikävä väliinputoaja, kalkkuna, jota on vaikea lokeroida mihinkään muualle kuin roskakorin pohjalle. Puolikkaan pisteen innostun kuitenkin antamaan niistä muutamasta kauniista kuvasta ja lopun sinänsä tyylikkäästi toteutetusta -takaumasta-. Muutoin tämä kahden tunnin haukotus on suositeltavissa vain unihäiriöisille ja masokisteille.

Catherine Tramell: I’m devastated… I may never cum again.

0.5

Poiminta

Genret: NULL
Kesto: 114 min
Ohjaaja: Michael Caton-Jones
Pääosissa: Sharon Stone,David Morrissey,Charlotte Rampling,David Thewlis,Hugh Dancy,Anne Caillon
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia,Saksa,Espanja
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anonymous
Anonymous
15 years ago

Samoilla linjoilla Barbin kanssa. Odotin tästä jopa vielä huonompaa, mutta ei tätä kuitenkaan hyväksi voi haukkua. Stone on yllättävän hyvässä kunnossa ikäisekseen, mutta kyllä se jännittynyt eroottinen lataus jäi sinne 90-luvun puoliväliin. Morrissey on ehkäpä yksiuloitteisempi kuin Steven Segal parhaimpina päivinä, joten 1,5p kauniista kuvauksesta ja Stonen muodikkaista vaatteista.

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Se yhtyy minuun <3

Anonymous
Anonymous
15 years ago

Odotuksia parempi elokuva, jossa pökkelö David Morrissey juoksee kaksi tuntia tussun perässä ja Sharon Stone manipuloi huonekasvitkin psykoosin partaalle. 2/5p

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Yhdyn Jarmoon. Järkyttävää roska tälläinen, joka ei ole edes niin huono että olisi hyvä.