X-men: viimeinen kohtaaminen

Käsittämättömästi suomennetusta X-men: viimeinen kohtaaminen, elokuvasta huokuu keskeneräisyyden tunne. Sellainen selittämätön päämäärättömyys, että jotain on onnistuttu saamaan oikein, kun samalla toinen iso osa on mennyt pahasti metsään.

Heti X2 elokuvan jälkeen käynnistyvä Viimeinen kohtaaminen on kirjaimellisesti sarjan viimeinen osa. Ihmiset ja mutantit valmistautuvat sotaan, kun suuri lääkefirma kehittää keinon kokonaan tyrehdyttää Mutantti X-geenin pois ‘sairastuneista’ tapauksista. Tämähän ei tietysti sovi sorretun Magneton kuvioihin, ja jää Professori Xavierin X-ryhmän tehtäväksi estää lähestyvä sota. Samaan aikaan henkiin heräävä Jean Grey aiheuttaa ongelmia muilla rintamilla, niin sodassa kuin rakkaudessakin.

Ensin historiaa, sillä ei voi alkaa tuomita uusinta X-Men elokuvaa ilman muutamia faktoja. Elokuva koki jo esituotannossa kovia takaiskuja. Ohjaajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin Bryan Singerin lähdettyä, käsikirjoituksia vedettiin uusiksi kerta toisensa jälkeen – jopa niinkin pitkälle että kuvauksien aikana tehtiin useita muutoksia tarinaan! Mistään ei tunnuttu pääsevän yksimielisyyteen. Tuotantoyhtiö – viime vuosina rankasti mokaillut Fox – vaati että lopullinen elokuva saataisiin julkaistua ennen Superman Returns elokuvan ensi-iltaa. Kun ohjaaja Ratner kiinnitettiin, oli hänellä alle kymmenen kuukautta aikaa tehdä päätöselokuva yhdelle tuottoisimmista ja pidetyimmistä elokuva-sarjoista miesmuistiin. Tämä kiirehtiminen ja ohjaajien vaihtelu näkyy sitten ikävä kyllä laadussa, paikoitellen hyvinkin rankalla kädellä.

Ongelmat alkavat jo käsikirjoituksesta. Kun ensimmäiset tiedot elokuvan tarinasta julkaistiin, pystyi jo aavistamaan että metsään mennään. Liikaa tapahtumia, hahmoja ja, ennen kaikkea, historiaa oli yritetty ahtaa yhteen alle kaksituntiseen elokuvaan. Muutamia asioita on julkaistusta versiosta karsittu, mutta silti painolasti näkyy. Kun elokuva alkaa jo kahdella flashbackilla, voi aavistella että tästä ei hyvä seuraa. Elokuva pomppii eteenpäin niin huimalla vauhdilla että kokonaisuus vaikuttaa hajanaiselta ja sotkuiselta. Tilkkutäkkimaisuutta ei auta se että osa hahmoista tuntuu vain katoavan ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, vain palatakseen viimeisen vartin aikana pikaisesti kertaamaan mitä olivat tekemässä. Ihan kuin jälkituotannossa olisi päätetty leikata pois kokonaisia juonikohtauksia.

Myös tehosteet kärsivät lyhyestä tuotannosta. Osa efekteistä on kyllä kaunista katseltavaa, ja paikoitellen hyvinkin vaikuttavia kokonaisuuksia elokuvassakin ehtii nähdä, mutta aina yhtä hyvää tehostetta vastaan on liuta heikkoja. Muutamat mutanttitehosteet näyttävät suorastaan kaamean surkeilta, kuin koe-otoksilta jotka ovat unohtuneet elokuvaan. Tuotantoyhtiön järjetön kiirehtiminen syö elokuvan tunnelmaa jatkuvasti läsnäolollaan. Yksi tehoste kuitenkin nousee huimasti yli muiden. Se on elokuvan alkupuolella nähtävä erinomainen silmänkääntötemppu, jonka avulla niin Patrick Stewartia kuin Ian McKellenia on nuorennettu parinkymmenen vuoden verran. Tehoste on miltein huomaamaton, mutta sitäkin tehokkaampi.

Näyttelijät kuitenkin onnistuvat joten kuten suoriutumaan tehtävistään. Ian McKellen on takuuvarmasti aina hyvä kaikessa mitä tekee, eikä uusin X-Men ole poikkeus. Hugh Jackman on kuin kotonaan Wolverinen roolissa, mutta on jotenkin sellainen olo ettei hänellä olisi tarpeeksi tehtävää, vaikka päähenkilö onkin. Halle Berry sen sijaan on vaatinut itselleen nähtävästi näkyvämmän osan, josta ei onnistu todellakaan suoriutumaan millään tasolla. Hän ei kertaakaan vaikuta edes olevan paikalla repliikkejään lausuessaan, ja koko suoritus tuntuu tökeröltä. Elokuvan uusin tulokas Kelsey Grammer on vähintäänkin yhtä hyvä kuin Jackman, mutta Pedon hahmo unohdetaan myös turhaksi taustakukkaseksi elokuvan puolivälissä. Yksikään muista uusista mutanteista ei tee vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Olen siinä mielessä onnekas, että en tunne X-Menien sarjakuvamaailmaa kovinkaan hyvin. Oma tietoni rajoittuu kouralliseen sarjakuvia eri aikakausilta sekä ensimmäiseen osaan Feenix-sarjaa, mihin elokuva löyhästi perustuu. Sanoisin että sarjakuvien fanit tulevat jakautumaan eri leireihin hyvinkin rankasti elokuvan nähtyään. Käsikirjoitus tuntuu heittävän häränpyllyä sarjakuvien perustamalle kanonille, ja varsinkin tietyt riskiotot mitä tarina ottaa voivat hyvinkin saada monet sarjisfanit kihisemään turhautumistaan.

Muilta osa-alueiltaan, on X-Men kohtalaista keskitasoa. Musiikki, lavasteet, kaikki suorastaan huutavat puolilleen käytettyä potentiaalia joilla olisi niin paljon enemmän annettavaa. Kokonaisuus on suorastaan turhauttavaa katseltaa, kun miettii mitä olisi voinut saada.

Valehtelisin kuitenkin, jos sanoisin että X-Men on puhtaasti huono elokuva. Sitä se ei ole. Se on hyvin, hyvin, hiomaton kokonaisuus. Josta paistaa läpi sen intohimo olla oikeasti vaikuttava ja hyvä elokuva, mutta jolla ei yksinkertaisesti ollut aikaa, tai luottamusta rahoittajiltaan olla kaikkea mitä se saattaisi olla. Teatterista poistuessani harmittelin sitä, että olin nähnyt juuri elokuvan jonka tiesin olevan hyvä sisimmässään, mutta joka vaatisi ainakin vielä puoli vuotta hoivaamista ja hiomista ennen sen hyvyyden saavuttamista.

Yhteenveto:
Typerryttävän huonoista tuotantoarvoista kärsivä kokonaisuus jää kylmäksi ja etäiseksi, eikä kertaakaan tavoita esi-osiensa loistokkuutta. Muutama hyvä toimintakohtaus ja näyttelijäsuoritus pitävät elokuvan kuitenkin katsottavana sen lyhyen kestonsa ajan.