Hills Have Eyes, The

Tiesin tarkoin mitä odottaa tältä Wes Cravenin (A Nightmare On Elm Street, Scream) kulttiklassikoksi nousseen elokuvan uudelleenfilmatisoinnilta.
Erittäin tyylikästä, tiivistunnelmaista, sadistista ja viihdyttävää nykykauhua, jota tämän uudelleenfilmatisoinnin
ranskalaissyntyinen ohjaaja, Alexandre Aja, tarjosi loistavalla debyyttielokuvallaan Haute Tension, jota valitettavasti latistivat turhat loppukäänteet ja kiekurat.

Tämäntapaiselle kauhuelokuvalle juoni on idyllinen: tyypillinen amerikkalainen perhe, Carterit, päättävät lähteä mukavalle Road Tripille valtionsa läpi Kaliforniasta San Diegoon autiomaata oikoreittinä käyttäen.
Matka sujuu jokseenkin hyvin, kunnes he saapuvat New Mexicoon, jossa selkeästi paha-aikeinen bensa-aseman omistaja johdattaa heidät oikoreitiltään umpikujatilanteeseen, jonka seurauksesta auto romuttuu korjaamattomaksi.
Seuraa tilanne, jossa he ovat nyt keskellä ”ei-mitään”, eikä aikaakaan kun ensimmäisiä alkaa ahdistamaan.
Pian he huomaavat, että heidät ollaan lähetetty helvetin portille, jossa joukko valtion ydintestauslataumien johdosta mutaatioituneita piileskelee ja elelee. Katkerina, ja pahansuopina.

Kulttiklassikoista tehdyt uusintaversiot harvemmin yltävät edes lähelle alkuperäisen tasoa. Tämän kohdalla uskallan sanoa pitäväni tästä elokuvasta edeltäjäänsä enemmän, paljonkin. Elokuvan alkuasetelma tai juoni eivät ole mielestäni tarpeeksi abstrakteja onnistuneeseen kauhu”komediaan”.
Koomisuutta Cravenin versiossa oli liikaa ja Ajan pienet muutokset juoneen ovatkin mielestäni erittäin onnistuneita.
Ajan versio ohittaa alkuperäisen lähes kaikilla tasoilla:
elokuva on äärimmäisen brutaali, paljon jännittävämpi ja Aja on pystynyt hallitsemaan kokonaisuutta Cravenia paremmin; samaan lopputulokseen ja tavoitteeseen ollaan päädytty, mutta nerokkaammin keinoin.

Kaikki toimii: elokuvassa on upea rivistö hieman tuntemattomampia näyttelijöitä, lähinnä TV-sarja -persoonia. Elokuvassa jokainen heistä on erittäin toimiva individuaalinen ja eläväinen hahmo. Sama pätee mutantteihin.
Matkaajien reaktiot ja pelkotilat ovat erittäin realistisia, heihin on erittäin helppo samaistua. Tunnelma välittyy.
Tämä korostuu upealla ja toimivalla leikkauksella, sekä hienosti onnistuneella
äänimaailmalla. Sentimentaalisuus on jätetty syrjään, mutta toisin kuin niin monessa muussa nykykauhussa henkilöiden kohtalot oikeasti kiinnostavat ja niitä jännitetään. Ketään ei päästetä kuolemaan helpolla tai nopealla tavalla, vaan kaikkien annetaan kärsiä viimeisimmätkin hengenvedot. Väkivalta onkin erittäin realistista, jopa aidompaa kuin aito, aiheuttaen kääntyilemistä istuimen pohjalla.
Kun visuaalinen maailma on vielä todella täyteläinen niin inhorealistinen ja nihilistinen tunnelma on taattu.
Elokuva on niin vahva, että muutama kliseily ja perinteiset ”huh, se olikin vain kissa”-pelästyttelyt eivät haitanneet vaan uppoutuivat visionäärisyyden lomaan.

The Hills Eyes on elokuva todellisille brutaalin, sadistisen ja nihilistisen kauhun ystäville. Teatteriversio tosin on yllättävän rankasti leikattu, joten DVD varmasti änkeytyy ostoslistani uumeniin. Alexandre Aja, tämä nimi kannattaa pitää mielessä, sillä hän on todellinen uuden aallon kauhun mestari. En maltakaan odottaa, mitä häneltä seuraavaksi tupsahtaa.

3.5

Summary

Genret: jännitys,kauhu
Kesto: 107 min
Ohjaaja: Alexandre Aja
Pääosissa: Aaron Stanford,Kathleen Quinlan,Vinessa Shaw,Emilie de Ravin Dan Byrd,Robert Joy,Ted Levine,Desmond Askew,Tom Bower,Ezra Buzzington,Maisie Camilleri Preziosi,Billy Drago,Laura Ortiz,Michael Bailey Smith
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2006

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
jaykay
jaykay
18 years ago

joo goreahan se oli, puhdasta mässäilyä. 😐

Anonymous
Anonymous
18 years ago

Itse en kyllä löytänyt tästä elokuvasta kauhua, vaan silkkaa sadistista goreilua. Veri lentää oikein urakalla ja ketään ei säästellä. Mutta kauhua? Ei kyllä. Muutenkin elokuva oli ainakin meikäläiselle suhteellisen kova pettymys, joka tarjosi vain väkivaltaa väkivallan perään. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei kauhua pelkällä verellä ja rumilla naamoilla tehdä. 2.5p

Anonymous
Anonymous
17 years ago

Melkosta kuraa. 1p

MrHavok
MrHavok
17 years ago

oli paras. 🙂 🙂 🙂 🙂

pera
pera
18 years ago

Aivan turha väkivalta pläjäys.

A-k
A-k
18 years ago

Parhaimpia kauhuelokuvia, sitten Descentin. Aja ja Crawen uskaltavat näyttää katsojalle kunnon kauhua, eikä pelkkiä shokki-efeketejä. Ei ihan alkuperäisen ylle pääse, mutta todella hyvä remake. 4/5

max hardcore
max hardcore
17 years ago

nyt on keijolla kova käsi <3

joo
joo
15 years ago

Aika surkeaa tekstiä.