Yksi puhelu tullut

Takashi “Ichi The Killer” Miiken elokuvat voisi käytännössä jakaa kahteen eri kategoriaan: erittäin omaperäisiin ja katsojaa omalla kierolla tavallaan kiehtoviin elokuviin, sekä ylikaupalliseen roskaan. Yksi puhelu tullut lukeutuu valitettavasti tässä listassa siihen jälkimmäiseen kategoriaan.

Juoni on suoraan sanottuna onnetonta räpellystä, mikä tuntuu lähinnä ratsastavan Ring-elokuvien aikaan saamalla aallonharjalla. Juoni on suunnilleen seuraavanlainen: Porukka alkaa saamaan puheluita, mihin kukaan ei kuitenkaan ehdi tai halua vastata, ja kuulee ääniviesteissä omat viimeiset sanansa kuolinkorinoidensa saattelemana, mitkä tulevat lähitulevaisuudesta kolmen päivän päästä. Asialla on nimittäin armottomasti ihmisiin pottuuntunut henki, mikä on päättänyt ottaa tehtäväkseen ruveta lahtamaan porukkaa aivan sattumanvaraisesti käyttäen kuolleiden puhelinmuistioita hyväkseen. Kaiken lisäksi vaikuttaa vielä, että henki tuntuu pihisyttelevän astmapiippuaan aina ennen seuraavaa murhaa. Media yrittää tietenkin rahastaa tilanteen omalla groteiskilla tavallaan. Sotkuun liitetään reportteri, joka sattuu ihastumaan yhteen tulevista uhreista. Sitten vain odotellaan, että elokuvan päähenkilöiksi muodostuneet hahmot keksivät ruveta leikkiin aikaa vastaan oman henkensä pitimiksi ja yrittävät huijata kuolemaa. Mutta voiko kuoleman vain jättää linjoille roikkumaan?

Ellet sitten itse jo huomannut katsottuasi elokuvan, tai siitä että mainitsin asian aikaisemmin arvostelussa, on juoni aivan uskomatonta massayleisölle suunnattua kuraa, mikä sitten on vielä loppua kohden laitettu kaupanpäällisinä täysin överiksi. Takashi Miike on kuitenkin ohjannut elokuvaa hyvin, saaden jopa ajoittain yllättävänkin hyvää tunnelmaa aikaiseksi. Onnistunut soundtrack myöskin auttaa tehokkaasti osaltaan tunnelman luonnissa. Olisi mukava saada tietää hieman enemmän Miiken aivoituksista elokuvan parissa, sillä näin jälkeenpäin on alkanut tuntumaan, ettei ohjaaja ole edes pyrkinyt tekemään elokuvastaan mitenkään vakavasti otettavaa viritystä. Mieleen hiipii ajatus eräänlaisesta oudosta satiirista, mikä on kiedottu viimeaikaisten kauhugenren edustajien tuoman ylikaupallisuuden punaiseen verhoon.

Elokuvan loppupuoli pelastaa paljon, vaikka juoni melkein ohjastetaankin kahden mustapukuisen miehen saattelemana juuri siihen tiettyyn pisteeseen, mihin ohjaaja on tapahtumien sitten lopulta halunnut kulkevan. Tästä tökeryydestä muodostuu kuitenkin samanaikaisesti myöskin se elementti, mikä loppujen lopuksi pelastaa elokuvasta kaiken sen minkä siitä vain pelastamaan pystyy. En ole nimittäin pitkään aikaan nauranut yhtä paljoa varsinkin elokuvan viimeisten puolen tunnin aikana väkisin läpi puhkuvalle ollako-vai-eikö-olla-kämppi-hengelle ja sille tunteelle, mikä tuli kun elokuvan viimeinen kuva sinisestä taivaasta vaihtui lopputeksteihin. Katsoja jäi yksin pimeyteen miettimään, mitä helkattia nyt oikein taas tapahtuikaan.

Oli miten oli, Yksi puhelu tullut on edelleenkin erittäin outo ja kieltämättä varsin keskinkertainen viritelmä. Toisaalta sitä kuitenkin voisi tulkita eräänlaisena modernina satiirina, minkä sanomaksi on kyhätty varsinkin ylikaupallisuus viimeaikaisissa kauhupätkissä. Miike on luonut paljon kauniita ja kiehtovia kuvakulmia, hyvää musiikin ja kuvan soinnutusta yhteen, sekä erikoislaatuista outoutta elokuvaansa, mikä on sitten lopuksi tullut vain käärittyä yhteen kaupan hyllyllä majailevaan suklaapatukkaan monien lajikumppaneidensa runsaaseen joukkoon. Kyseessä on ehdottomasti koko Ring -elokuvasarjan voittava elokuva, mutta kuitenkin samalla tapaus, mitä ei oikein osaa asettaa muiden itämaisen kauhugenren edustajien tasolle. Olisi kiintoisaa kuulla Miiken kommenttiraita elokuvan osalta, koska juoni on joko nerokas, tai sitten todella lähellä Ed Wood -tasoa…