Hanaa!

Olimme kahden kaverin kanssa pelaamassa tennistä kun puhelimeni soi. Tennispelit päättyivät samantien, sillä eräs ystäväni oli ostanut elokuvan. Millaisen elokuvan kysin. Torque. Joku tuninkipätkä? Kaverini huutaa tenniskentän vastapuolelta. “TORQUE?! Älkää katsoko sitä sillä se on aivan paskaa!”

Jumalaton kuvahake koostuen noin 1sec pätkistä valtaa ruudun. Digitaalitehosteet, raju musiikki, moottoripyörät, tissejä, perseitä, kumia, värejä, meininkiä, paljon tummaihoisia veljeksiä, huonoja näyttelijätöitä, kammottavia kliseitä sun muuta vastaavaa. Tätäkö sitä pitäisi sitten katsoa?

Elokuva kertoo typerän tarinan typerästä moottoripyöräilijästä, joka on aikanaan pöllinyt eräältä toiselta typerältä tyypiltä typerän motskarin ja typeriä huumeita, ja on nyt palannut kuvioihin tasaamaan tilit ja hakemaan oman typerän ex-tytynsä. Tämä toinen kaveri on ilkeähkön ja typerän moottoripyöräjengin pahamaineinen ja typerä pomo. Sattuu ja tapahtuu kaikkea melkein mielenkiintoista ja kertomisen arvoista ja sitten ajetaan typerillä pyörillä lujaa ja katsellaan typerää product-placementtia kuva toisensa jälkeen. Pepsi sielä ja mäkkäri täälä. Jeps.

Ensin hyvät puolet. Elokuvan musiikkivideomainen leikkaus sekä kuvaus on taidokasta ja naftia muutaman millisekunnin annoksissa. Tämä saasta kestää 81 minuuttia. Päätelmiä?

Ja sitten huonot puolet. Ei hyvää yötä kuka kujaesa tällaista gasoliiniulostetta on voinut tehdä! Hiekkalaatikolta kirjoituskoneen ääreen raahattu, useita kertoja pääedellä lattiaan pudotettu juonen rustaaja on päässyt työnmakuun ilmeisesti muutaman sienitripin jälkeen, ohjaaja sekä muu työryhmä on ollut joko väkipakolla tässä mukana tai sitten tämä koko raina on jumalattoman suuri vitsi.

Minkä takia pitää eläytyä kaikkeen niin huonosti? Miksi kaikki “veljet” vääntelevät naamaansa ja puhuvat niin typerästi. Heille sanon: ajelkaa naamanne niin saatte banaanin. Pääosaa tulkitseva Martin Henderson on kuin Tunteita ja Tuoksuja -sarjasta pakoon lähtenyt suuren joukkoraiskauksen uhri. Muuten, jopa jonkinlaista naiskauneutta esittelevä elokuva on saanut naispääosaan perunanenäisen “virosta päivää” typykän Monet Mazurin. Varmaankaan sieltä Peran Navettatyttöjen liukuhihnalta ei parempaa koristetta elokuvaan saa. Jos tätä nyt voi edes elokuvaksi kutsua. Viihteeksikään tätä ei voi luokitella. Ei edes todella huonoksi sellaiseksi.

Jos tykkää realismista tai harrastaa paikoittaista ajattelemista edes jossain määrin niin älkää hyvät ihmiset ikinä vaivautuko katsomaan tätä paskaa. Vaikka olisitte viihde-elokuvien suurkuluttajia niin Torque tarjoaa niin kertakaikkisen naurettavia hetkiä, että siitä irtoavan myötähäpeän määrällä täyttää isompiakin valtameriä. Lopussa baanalle pääsevä lentokoneen suihkumoottorinen Y2K-moottoripyörä on kaiken huippu. Ja se kaveri, joka ajaa omalla harrikallaan noin neljääsataa keskellä kaupunkia. Sitten hypätään ja laskeudutaan ilman naarmuja, heitetään muutama loppuvitsi ja nuoleskellaan vähän. Huipulle yltää myös kahden naikkosen miekkailu moottoripyörillä Pepsi-rekan kiiluessa taustalla.

Aikasemmin nauttimani varsin oiva annos kalakeittoa meinaa puskea takaisin epänormaaleja reittejä kun ajattelen katsomaani tekelettä vielä hetkenkin kauemmin. Tässä tämä. Kiitos ja anteeksi.