Danny the Dog

Jet Li on näyttelijänä mielenkiintoinen tapaus. Mies joka alkuvuosinaan teki fyysisesti vaativia ja ajoittain varsin hohdokkaita kung-fu elokuvia jotka tosin olivat juonellisesti pitkälti samasta muotista veistettyjä. Joista sittemmin siirty vakavempiin historiallisiin eepoksiin kuten mestarillinen Once Upon a Time in China näyttää. Uransa viime vuosina on mies eksynyt Amerikkaan ja tehnyt pitkälti pettymyksiä toisensa perään. Onneksi tämän vuoden Espoo Cinéssä ensi-iltansa saanut Danny The Dog (tunnetaan myös nimellä Unleashed) on miehen tämänhetkisen uran parhaimmistoa.

Danny the Dog on tarina ihmisyydestä, pelastumisesta ja loppujen lopuksi oman paikkansa ja arvonsa vaalimisessa maailmassa. Unohtamatta tietenkään toimintaa ja siinä sivussa pahisten pieksemistä oikein olan takaa. Danny on nuorena rikollispomo Bartin ‘adoptoima’ mies jonka Bart on julmalla tavalla muokannut täydelliseksi eläimeksi joka tottelee käskyjä kuin koira. Päivästä toiseen Bart käyttää Dannya niin velkojen perimiseen kuin rikollisen mahtinsa levittämiseen. Kunnes eräänä päivänä kohtalo puuttuu peliin ja Danny kohtaa Morgan Freemanin esittämän sokean miehen Samin ja tämän tyttären Victorian. Onko eläimeksi kasvatetulla miehellä mahdollisuuksia löytää sisältään ihminen ja taito rakastaa?

Luc Besson on tarinankertojana varsin ailahteleva. Hänen elokuvansa heittelevät mestariteoksista (Leon, Fifth Element) onnettomiin rävellyksiin (Kiss of the Dragon). Danny the Dog ei ihan yllä mestariteoksen tasolle, mutta on selvästi miehen parhaimmistoa sitten Jeanne D’arcin. Dannyn tarina kerrottaan tempoa vaihdellen ja yllättävän hitaalla tahdilla joka antaa katsojalle aikaa tutustua kunnolla niin Dannyn kuin Samin ja tämän perheen ajatusmaailmoihin. Ratkaisu on ajoittain hienovarainen ja lopulta elokuvan vahvin ratkaisu. Kun lopullinen konflikti viimein päästetään valloilleen on katsoja ehtinyt tutustua Dannyyn ja tämän uuteen elämään tarpeeksi että sitä pystyy oikeasti sympatisoimaan ja olemaan Dannyn puolella emotionaalisesti eikä vain siksi että hän on tarinan ‘sankari’.

Kuten monet muut aiemmat Bessonin tarinat, on Danny ehdottomasti visuaalinen elokuva. Pierre Morellin kuvaus on terävää ja eläväistä, varsinkin taistelukohtaukset ovat virkistävästi koottu kasaan pitkistä kohtauksista eikä tyypillisistä sekunnin pätkistä mitä elokuvissa nykyään näkee. Useammassa kohtauksessa Li päästetään oikeasti valloilleen ja lopputulos on päätähuimaavaa katseltavaa. Kun vaijeritemputkin ovat vedetty minimiin on Danny the Dog Jet Li’n uran fyysisesti hienoimpia töitä, varsinkin kun ottaa huomioon miehen iän.

Li myös vakuuttaa hyvällä roolisuorituksellaan. Täysin henkisesti murrettuna ja alistettuna Dannyna hän tuo esille ennenäkemätöntä haurautta ja lapsenomaista käytöstä mitä ei Li’n kaltaiselta kovanaamalta odottaisi. Morgan Freeman on karismaattinen kuten aina, mutta hänen hahmolleen annetaan harmillisen vähän tehtävää. Kerry Condon on elokuvan valopilkku ihastuttavana Victoriana ja toivottavasti hänen uransa lähtee tästä nousuun. Bob Hoskins on suorastaan pelottava täysin halveksittavana ja iljettävänä Bartina. Jos Besson on jossain aina onnistunut, on se ollut pahisten kirjoittamisessa, eikä Danny the Dog ole poikkeus.

Leterrierin vakuuttavan ohjauksen alla Danny the Dog on loppukesän yllättäjiä, ja ehdottomasti Jet Li’n haparoivan uran pelastavia tekijöitä. Li osoittaa että hänessä riittää vielä puhtia vaikka minkälaisiin rooleihin ja Besson jaksaa muistuttaa että on vieläkin yksi kiinnostavimpia tarinankertojia nykypäivänä. Hyvän toiminnan ystäville Danny the Dog tarjoaa varmasti erinomaista ajanvietettä, mutta muillekkin siitä varmasti löytyy jotain sen yllättävän lämpimän ajatusmaailman ja onnistuneen näyttelijätyön vuoksi.

Yhteenveto:
Täysin odottamaton pieni helmi. Valaa uskoa hyvään amerikkalaiseen toimintaan, sekä palauttaa Jet Li:n ansaitulle paalupaikalle parhaimpien taistelulaji-elokuvien saralla.