Pelikaanimies

Eräänä kauniina kesäpäivänä suuri lintuhahmo ilmestyy uimarannalle. Se menee pukukoppiin ja vie uimassa olevan miehen vaatteet. Tästä alkaa pelikaanimiehen (Ketonen) matka ihmisten maailmaan, ihmisenä. Ainoa, joka huomaa pelikaanin hienossa puvussa on 10-vuotias Emil (Haarakangas). He ystävystyvät ja Emil opettaa millaista on olla ihmisten maailmassa. Mutta on vain ajan kysymys milloin pelikaanimiehen salaisuus paljastuu.

Lasten elokuvat ovat erittäin kaksipiippuinen asia. Ensisijaisesti ne tehdään lapsille, mutta niissä tulisi olla rivien välissä tai jopa itse rivillä myös varttuneemmalle väelle jotakin. Tällöin puhutaan siis koko perheen elokuvasta; elokuva, josta koko perhe voi nauttia.
Pelikaanimies onnistuu tässä hyvin tai ainakin tyydyttävästi.
Elokuvan maailma on äärettömän kaunis ja puhdas; tästä kiitos valaistukselle ja Timo Salmisen loistokkaalle kuvaukselle. Salmisen työtä on ihailtu muun muassa Aki Kaurismäen elokuvissa.
Lasten elokuvissa on tärkeää olla jokin lapsenomainen samaistumisen kohde, jonka kauttaa elokuvan maailmaa – verraten omaan maailmaamme – voi tarkastella. Pelikaanimies tutkii ihmisten toimia aivan kuin lasten silmin. Paras esimerkki tästä lienee Wilderin Apartmentiin verrattavissa oleva kohtaus, jossa herra Lintu etsii töitä. Hän kulkee harmaaseen pukeutuvan salkkukansan seassa jääden ilmeettömien bisnesihmisten jalkoihin.

Näyttelijäsuoritukset kulkevat laidasta laitaan.
Ketonen hyppäsi ainakin arvostelijan näköpiiriin tyhjästä, mutta tekee hienon roolityön. Pelikaanimaisia ominaisuuksia löytyy yllin kyllin, Ketosessa on tarvittavaa herkkyyttä ja hauskuutta.

Hollywoodin kultainen sääntö kuuluu ”älä koskaan tee töitä eläinten tai lasten kanssa”. Lapsinäyttelijät Haarakangas ja Nuorgam menevät varmasti läpi nuorimpien katsojien mielestä, mutta hieman varttuneemmin silmin suoritukset näyttävät kiusallisen epäuskottavilta.

Muut aikuisnäyttelijät tekevät kelpo työtä; ei mitään ainutlaatuista, mutta ei huonoakaan. Jonna Järnefelt äkäisenä talonmiehenä, Jussi Lampi oopperan työntekijänä ja Ismo Kallio vahtimestarina ansaitsevat mainintansa.

Läpi elokuvan voi niin hyvin kuvitella kuulevansa lasten riemukasta naurua tietyissä kohdin elokuvaa, sillä oma nauru ei ainakaan arvostelijalla raikunut. Pelikaanimiehestä voi toki nauttia kuka vain; elokuvassa on sitä arjen harmauteen kaivattua viattomuutta, puhdasta kauneutta ja herkkyyttä. Pelikaanimies antaa hyvän muistutuksen siitä, kuinka kaukana oma maailmamme onkaan tuosta lapsen maailmankuvasta.

Vaikka elokuvalla onkin vahvat hetkensä silti jouduin katselemaan kelloa ja laskemaan jäljellä olevia minuutteja.

Paljon lapsille, hieman vähemmän aikuisille; ei yllä koko perheen viihdytyksessä esimerkiksi Ice agen tasolle. Pelikaanimiehessä on kuitenkin hyvää suomalaista osaamista, jolle Jarmo 5v antaa viisi pistettä, mutta Jarmo 20v vain kolme ja puoli.