Willard

Willard on uusintaversio saman nimisestä, vuonna 1971 julkaistusta kauhuelokuvasta. Elokuva ei menestynyt silloin, eikä tämä uudelleen lämmittely pysty parempaan. Willardin ohjasi aikoinaan melkoisen kuuluisa ohjaaja, Daniel Mann. Tämä teki kohtuullista työtä luoden melko tasapaksun rottiin kohdistuvan kauhuelokuvan. Samaa voisi sanoa Glen Morganista, jonka aiemmat ohjaukset ovat olleet hyvin säälittäviä tekeleitä. Willard ei nosta Morgania parrasvaloihin, mutta ehkäpä miehen onnistuneimmaksi elokuvaksi tätä voisi tituleerata. Tämä seikka kertoo hyvin paljon miehen urasta.

Willard kertoo sosiaalisesti kyvyttömästä miehestä, jonka elämästä ei löydy lainkaan mitään hyvää. Willardin isä on kuollut, mikä johti perheyrityksen anastamiseen, ja äiti kuolemaisillaan. Willardilla on ainoastaan surkea työnsä ja sitäkin surkeampi elämänsä kotirottana. Myöhemmin Willard kuitenkin tapaa kaltaisensa olennon, valkoisen rotan, jonka tämä nimeää Sokrateeksi. Sokrates on Willardin paras ja ainoa ystävä, kunnes miehen rotta-armeija kasvaa, ja tämä pystyy kontrolloimaan jyrsijöitä. Pian joukkoon liittyy uusi rotta, Ben, joka on sekä tavattoman viisas, että iso. Juonen edetessä katsoja huomaa, ettei Willard kontrolloi rottia, vaan rotat kontrolloivat Willardia.

Willard on olevinaan kauhuelokuva, missä se ei kovinkaan hyvin onnistu. Willard on hahmona tylsä, eikä jyrsijäarmeija onnistu pelottamaan katsojaa, kuten vaikkapa lintuplatoonat Hitchcockin klassikossa Linnut. Tästä päästäänkin siihen, mikä suorastaan paistaa elokuvasta läpi. Willard tuntuu olevan pelkkä Hitchcock – imitaatio, Willardin ja tämän äidin suhde on suoraan Psychosta, ja eläinten kokoontuminen ja kapinoiminen taas juuri mainitusta Linnuista. Sen takia elokuvaa ei osaa arvostaa lainkaan, se ei ole tuore, viihdyttävä saati näyttävä.

Näyttelijät ovat pitkälti harmaaseen massaan uppoavaa keskitasoa, jos sitäkään. Crispin Glover on hyvä näyttelijä, mutta rooli on surkea. Suoritus olisi ollut hyvä, ellei koko hahmo olisi sitä jo itsessään pilannut. Glover kuitenkin onnistuu vakuuttamaan katsojan Willardin psykoottisuudesta, ja sosiaalisesta kyvyttömyydestä niin, että katsoja alkaa lähes tuntea sääliä tätä rääpälettä kohtaan. Lahjoja siis löytyy. Tähän elokuvaan niitä eivät ole valjastettu hyvin.
R. Lee Ermey, lahjakas kehäkettu ilman mitään suurta pääosaroolia koko urallaan näyttelee jälleen Willardissa tyypillistä rooliaan. Kusipäätä, joka piinaa elokuvan päähenkilöä. Ermey on tehnyt tällaisia rooleja niin kauan, että tämäkin tuntuu menevän jo rutiiinilla. Mies ei kuitenkaan loista, toisin kuin vaikkapa Kubrickin Full Metal Jacketissa painajaismaisena simputtajana, kersantti Hartmanina.
Pääosien esittäjistä ehdottomasti surkein on Laura Elena Harring, joka outoa kyllä oli David Lynchin mysteeritrillerissä Mulholland Drive kerrassaan mainio. Willardissa nainen vaikuttaa jälkeen jääneeltä bimbolta. Rooli muistuttaa jopa hieman Mulholland Drivea, ainoastaan tahattomasti. Ehkäpä Harring ei vain kykene muunlaisiin rooleihin.

Mene ja tiedä, mutta yksi asia on varmaa: Willard ei ole hyvä elokuva. Se matkii ja oikeastaan tekee siten pilkkaa omista idoleistaan. Willardia en suosittelisi kenellekään, sillä Hitchcock on olemassa. Älkää tyytykö vähempään. Hän on kauhun mestari, ei Glen Morgan.