Spesialisti

Sylvester Stallonen filmografiasta löytyy elokuvia todella huonoista todella hyviin. The Specialist sijoittuu tämän skaalan parempaan päähän eli hyviin elokuviin. Tiedän edustavani tällä mielipiteellä epäuskottavaa vähemmistöä, mutta suokaa minulle tilaisuus sanoa sanottavani.

Mies, joka on elokuvissaan piessyt pahiksia nyrkeillä, automaattiaseilla, puukoilla, nuolilla, nopeudella ja kiipeilytaidoillaan, taistelee tällä kertaa vihollisjoukkoja vastaan pelkästään pommeilla.

The Specialist on elokuva, jonka käsikirjoitus leijui ympäriinsä ohjaajalta toiselle kunnes päätyi perulaisen kohuohjaaja Luis Llosan käsiin. Stallone ja Sharon Stone olivat kiinnittyneet projektiin jo aikaisemmin. Llosan filmografia on suoraan sanoen aika kammottava, ja täytyykin ihmetellä miten ihmeessä mies on saanut aikaan näinkin hyvän elokuvan.

The Specialistin tarina alkaa Kolumbian viidakoista, missä CIAn palkkatappajat Ray Quick (Stallone) ja Ned Trent (James Woods) hoitavat erästä huumepomoa pois kuvioista erinäisellä räjähdyspanoksella. Kaikki menee luonnollisesti pieleen kun huumepomon kyytiin eksynyt lapsi aiheuttaa eripuraa CIA-tappajien keskuudessa. Omalaatuisen välikohtauksen jälkeen ovat miehet toisilleen ikuisia vihamiehiä.

Vuosia myöhemmin May Munro (Stone) ottaa Ray Quickiin yhteyttä, koska Quick toimii palkkatappajana Miamin alueella. Munro vanhempien murhan lapsena todistanut vihassa kylpevä hienostonainen ja vannoo kostoa perheensä murhaajille etupäässä Miamin vaikutusvaltaisimpaan rikollisperheeseen kuuluvalle Thomas Leonille (Eric Roberts). Quickin simppeliltä kuulostava tehtävä mutkiutuu huomattavasti kun selviää, että Trent jahtaa Ray Quickia murhaajan isän Joe Leonin (Rod Steiger) kautta.

Elokuvan juoni kuulostaa tekstinä harvinaisen villiltä, mutta todellakaan ole sitä valkokankaalla. Katsojille annetaan vähin äänin tarpeellinen määrä tietoa, eikä tarina tunnu missään vaiheessa väkinäiseltä.

Näyttelijät toimivat rooleissaan mukavasti. Stallonella on pääroolin kantavaa karismaa ja varsin kelpo puhelinääni, jota Spesialistissa saadaan kuunnella useaan otteeseen. James Woods saa hieman revitellä psykoottisia piirteitä heijastavana Trenttinä. Vähempiarvoisen näyttelijän tulkitsemana voisi hahmosta tulla turhan koominen, mutta Woods hoitaa homman kunnialla kotiin. Sharon Stone häviää “suurimmat tissit” -kilpailussa Stallonelle, mutta muuten tekee Stone taattua perustyötä ilman harha-askelia.

Porukan ainoaksi kehnoiliaksi nousee Julia Robertsin veli Eric Roberts. Mies on todennut osaavansa näytellä, mutta Spesialistissa hänen rooliinsa kuuluu vain puhallella geometrisesti täydellisiä savurenkaita ja kovistella tylsyyttävästi jokaiselle häntä vastustavalle miehelle tahi naiselle. Robertsin kylmä olemus ei pääse ohuessa roolissa oikeuksiinsa, joka on suuri harmi.

The Specialist on poikkeuksellisen kaunis elokuva. Upeita kuvia, rahantuoksuisia ympäristöjä sekä urbaania rannikkokaupungin lämmintä tunnelmaa. Kuvaajana toimiva Jeffrey Kimball antaa kuviensa viipyä kohteissaan eikä vähäarvoiseen kikkailuun alennuta kertaakaan. Nelinkertaisen Oscar-voittaja John Barryn suunnattoman kaunis score tuo oman tunnistettavan sormenjälkensä Miamin lämpimään ymäristöön ja luo suuria tunteita itse tarinaan.

Kaikenkaikkiaan Spesialisti on mukavan raikas tuulahdus ajalta jolloin Stallonen Ramboilut alkoivat olla jo sopivasti takanapäin. Välityöksi Spesialistia on vaikea kutsua sillä siinä on paljon hyvää ja hieman huonoa ja on saanut mielestäni aivan liian tylyn vastaanoton.

  • 70%
    Spesialisti - 70%
70%

Poiminta

Genret: jännitys,toiminta
Kesto: 109 min
Ohjaaja: Luis Llosa
Pääosissa: Sylvester Stallone,Sharon Stone,James Woods,Eric Roberts,Rod Steiger,Mario Ernesto Sanchez
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1994

Sending
User Review
4 (1 vote)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Jarre
Jarre
17 years ago

Kyseessä on surkea tekele! 1p