Panic Room

Jo toisen ohjaustyönsä, mestarillisen Se7enin jälkeen nykyelokuvan mestareihin nostettu David Fincher ohjasi vuonna 1999 parhaan elokuvansa, Fight Clubin. Oli typerää ajatella, että Fincherin seuraava elokuva tulisi ylittämään modernina kulttiklassikkona pidetyn Fight Clubin millään mahdollisella tasolla.

Odotukset miehen seuraavasta elokuvasta olivat siis syystäkin melko korkealla. Liiankin korkealla, jos totta puhutaan. Perfektionistina tunnettu Fincher haluaa haastaa itsensä ja työryhmänsä, joten työn jälki tulee ennakko-oletuksista huolimatta olemaan silmiä hivelevää.

Fincherin viidentenä ohjaustyönä vuonna 2002 nähtiin paljon ennalta kohuttu yhteen taloon sijoittuva Hitchcock-tyylinen trilleri nimeltä Panic Room. Tuntui todella kiehtovalta idealta nähdä pitkä elokuva sijoittuen yhteen ainoaan huoneistoon.

Meg Altman (Jodie Foster) käy asumaan suureen taloon Manhattanille tyttärensä Sarahin (Kristen Stewart) kanssa. Taloon on erikoispiirteenä rakennettu keskiajoilta tutumpi ihmisholvi, joka pitää mahdolliset tunkeilijat poissa. Ensimmäisenä yönä taloon tunkeutuu rosvojoukko (Forest Whitaker, Jared Leto, Dwight Yoakam), jotka halajavat entisen omistajan sinne kätkemät rahat. Epämääräinen ja pahasti erimielisyyksiä sisältävä joukko telkeää tahtomattaan uudet omistajat ihmisholvin sisälle, jossa edellisen omistajan rahakätkö piilee.

On mielenkiintoista huomata kuinka hienosti elokuva pitää jännitystä yllä, vaikka tapahtumaympäristö onkin epäilyksiä herättävän tiivis. Juoni sisältää oikeassa suhteessa kohtuullisen fiksuja käänteitä ja hetkiä, joita katsojalle tarjoillaan upeissa puitteissa pitkin elokuvaa.

Edesmenneen kuvaajalegenda Conrad L. Hallin poika Conrad W. Hall toimii elokuvan pääkuvaajana korvaten produktion jättäneen Darius Khondjin suuret saappaat. Ensikertalaisena pääkuvaajan housut täyttänyt nuorukainen suoriutuu elokuvan ja etenkin teknistä täydellisyyttä hakevan Fincherin vaatimuksista upeasti. Kameran liikkeet ovat poikkeuksellisen villejä ja vaikka seinien läpi kulkeminen onkin muodostunut jonkinlaiseksi helmasynniksi, tuntuu se Panic Roomissa yllättävän tuoreelta ja oikeutetulta.

Tiivistä tunnelmaa luo myös Fincherin kanssa aiemminkin toimineen äänisuunittelija Ren Klycen edesottamukset ja säveltäjäherra Howard Shoren tumma ja poikkeuksellisen jylhä score.

Panic Roomissa pienimuotoisen comebackin tehnyt Jodie Foster toimii hätääntyneenä ja avioerosta toipuvana Meg Altmanina hienosti, vaikka alunperin projektiin kiinnitetty Nicole Kidman tuntuisikin rooliin hitusen osuvammalta. Foster jätti ahdistuneen kotiäidin roolin päälle myöhemmissä projekteissaan, joka on harmi Panic Roomia uudelleenkatsoessaan. Sokeritautista Sarahia näyttelevä Kristen Stewart toimii roolissaan hienosti, mutta näyttelijöiden pääpalkinnon viekin rosvokolmikon upeasti näyttelevät herrat Whitaker, Leto ja Yokham.

Nyt arvostelun loppupuolella onkin ilkeä todeta, ettei elokuva kaikesta teknisestä parhaudesta huolimatta lunasta korkeita odotuksiaan. Vaikka juoni onkin paikoittain toimiva ja otteessaan pitävän jännittävä, pettää se päätyessään liian helppoon loppuratkaisuun. Tämä ei kuitenkaan ollut elokuvan tarkoitus, mikäli netistä löytyviä trivioita on uskominen. Niiden mukaan loppu muutettiin tuotantoyhtiön toimesta perinteisemmäksi enempien katsojamassojen houkuttelemiseksi.