elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Calibre 45

Elokuvat 30.1.2010 0

Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään urallaan laskusuunnassa oleva näyttelijätär Milla Jovovich, aivan kuin Russell Crowelta näyttävä Angus Macfadyen, sekä kasa muita näyttelijöitä, joista kirkkaimpana nimenä voidaan pitää Stephen Dorffia? No, eipä juuri mitään muuta kuin ihan katsottava rikosdraama, jossa ollaan muka niin fiksuja, että ihan hirvittää. Tervetuloa Gary Lennonin... Lue lisää
John Dillinger oli 1930-luvulla riehunut gangsteri ja sitä kautta eräänlainen antisankari, jota moni sen ajan ihminen piti modernina Robin Hoodina. Moinen käsitys johtui siitä, että mies ei pankkeja rosvotessaan ryövännyt tavallisen työläisen rahoja, vaan tyytyi pankin holvista löytyneeseen saaliiseen. Samalla kuitenkin täytyy muistaa, että mies murhasi jenginsä kanssa  ryöstöretkillään... Lue lisää

Felon

22.2.2009 0

Jos jokin elokuva pääsee yllättämään hieman puskista, niin täytyy sanoa, että Ric Roman Waughin ohjaama ja käsikirjoittama Felon on tälläinen elokuva. Elokuvan aihe on tosin hieman kulahtanut, sillä viimevuosien aikana vankilaan sijoittuvia tv-sarjoja ja elokuvia on jälleen tehtailtu lähes kohtuuton määrä, ja omasta mielestäni tv-sarja Oz kertoi jo kaiken... Lue lisää
Jälleen kerran käsittämättömästi "suomennettu" elokuva, Heist -suoraa toimintaa (oikealta nimeltään Riders), on mukavaa perjantai-yön aivotonta viihdettä, jonka huonous ei häiritse ainakaan kovinkaan paljoa. Hyvän ja humoristisen toimintaelokuvan, ranskalaisen Taxin, ohjanneen Gerard Piresin, työn jälki ei tällä kertaa näytä läheskään niin hyvältä. Tuloksena on tarinaltaan uskomattoman pinnallinen elokuva, jossa B-... Lue lisää

Alone in the dark

19.9.2007 0

"Alone in the Dark" oli vuonna 1992 ranskalaisen Infogramesin julkaisema huima peli, joka otti vaikutteita H.P Lovecraftin luomasta "Cthulhu"-mytologiasta. Vuonna 2005 Uwe Boll teki tästä pelistä elokuvan, jolla ei käytännöllisesti katsoen ole mitään tekemistä alkuperäisen pelin kanssa. Vaatii jo suorastaan taitoa saada aikaan näinkin mielenkiintoisesta aiheesta tällainen pökäle. Kuka... Lue lisää