En ole oikeastaan koskaan pitänyt Chris Rockin huumorista, enkä ymmärrä, että miksi siitä pitäisi ylipäätään pitää. Silti vuonna 2003 valmistunut ja itse herra Rockin (ei se painija tietenkään) ohjaama Head…
Avainsana: Bernie Mac
Guess Who
Katharine Hepburnin ja Sidney Poitierin tähdittämän Guess Who’s Coming to Dinner-elokuvan pohjalta tehty remake-komedia, Guess Who, on melkoisen turhauttavaa katsottavaa. Kevin Rodney Sullivanin ohjaama ja kahden kohtuullisen tunnetun nimen omaavan…
Ocean’s 13
Toisto on hauska asia. Korjaus, toisto voi olla hauska asia. Parhaimmillaan kolmen sääntö (sama reaktio/asia toistetaan kolme kertaa sopivin väliajoin sketsin aikana) voi olla nerokkainta komediaa mitä näkee. Toisto voi…
Ocean´s Twelve
”Haluaisin sanoa, että vietin elämäni parasta aikaa tätä filmiä tehdessä, mutten voi… Huonot paikat, pilaantunut ruoka -varsinkin Italiassa- ja kauheata seuraa. Se oli todella rasittavaa.” -Brad Pitt Kieli poskessa kommenttejaan…
Paha pukki
Taas on tullut aika pilkata joulun iloja ja perinteitä. Tällä kertaa tulilinjalle on joutunut lähinnä amerikkalainen perinne, jossa lapset saavat Korvatunturille kirjoittamisen sijasta mennä kertomaan tavaratalon joulupukille, mitä haluavat joululahjaksi.…
Oceans Eleven
Oceans Eleven on uusintaversio 1960-lukulaisesta samannimisestä ryöstöklassikosta, joka suomennettiin nimellä Kovat kaverit. Koko systeemi on kuitenkin uusittu juonta myöten. Uusi versio on mielestäni edeltäjäänsä parempi. Oceans Eleven on hauska ja…