Daddy’s Home

Sean Anders on käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on menneiden vuosien aikana lyöttäytynyt monesti yhteen Will Ferrellin ja Mark Wahlbergin kanssa. Vuonna 2015 valmistunut Daddy’s Home ei ole siitä minkäänlainen poikkeus, sillä paljon yhteistyötä käsikirjoittaja John Morrisin kanssa tekevä Anders käsikirjoitti ja ohjasi ihan pirteän komedian, jossa Ferrell pääsee näyttelemään omaa hahmoaan, josta alati niin tuntuu pitävän: kilttiä, anteeksiantavaa ja aikaansaavaa miestä, joka on sisältä ja ulkokuoreltaan täysin ylitsevuotavan pehmo. Kun siihen heitetään puolipahiksena lihaksiaan pullisteleva Mark Wahlberg, on kasassa oikeasti vähän nauruakin irroittava sekoilu. Eikä ihme, sillä jostain kummallisesta syystä Wahlbergin ja Ferrellin kemiat sopivat yhteen erinomaisesti.

Elokuvan tarina on ihan mielenkiintoinen: Brad Whitaker (Ferrell) on naimisissa Saran (aina niin ihana Linda Cardellini) kanssa ja siten on päätynyt isäpuoleksi Saran ja poissaolevan isän, Dustyn (Wahlberg), lapsille. Kaikki sujuu pehmon isäpuolen elämässä hyvin kunnes puhelin soi ja Dusty ilmestyy uusioperheen elämään korjaamaan välinsä lapsiensa ja miksei myös entisen vaimonsa kanssa. Tästä syntyy pikkuhiljaa pienehkö peniksenmittailukisa, joka saa koko ajan kierroksia väistämättömään eskalaatio-pisteeseensä saakka, jossa Brad riehuu koriskentällä umpijuovuksissa Dustyn seuratessa touhua laskelmoidusti vierestä.

Andersin ohjattavat ovat elokuvassa ihan kovassa vedossa. Sivuosassa nähtävä Thomas Haden Church on omituisine juttuineen yllättävän kovassa vedossa ja Bradin vaimoa näyttelevä Linda Cardellini on omassa tärkeässä sivuroolissaan erittäin onnistunut. Lapsinäyttelijöistä Owen Vaccaro ja erityisesti Scarlett Estevez (Lucifer) ovat myös suhteellisen vakuuttavia. Elokuva puolestaan on kuin käsikirjoitettu Will Ferrellin pääosalle, jossa mies, kuten todettua, näyttelee sitä ominaisinta rooliaan, mistä hän oletettavasti nauttii: kiltti mies, jolla on oma räjähdyspisteensä. Niinpä katsojakin pääsee vauhtiin, kun harmiton ja liiankin kilttiä miestä aletaan puskemaan komediallisesti reunan yli. Wahlbergin Dusty on tähän täydellinen Bradin vastakohta: leukoja vetävä miesten mies, jonka pierutkin ovat luultavasti niin maskuliinisiä, että DVD:n kanteen olisi pitänyt laittaa varoitustarra.

Anders kietoo näiden kahden erilaisen näyttelijän ja hahmon ympärille hauskan ja jopa uudestikatsottavan tarinan, jossa Brad ja Dusty alkavat ottamaan kisaa siitä, että kuka on oikea isä lapsille. Tuloksena on tietenkin sekava, mutta hauskahko, kisa, jossa hyväntahtoisuuden taakse naamioidaan aidompia tunteita. Cardellinin Sara ei tästä mielissään ole, mutta katsojien onneksi Anders osaa viedä tarinaa hyvin ja järkevässä temmossa eteenpäin. Aina väistämättömään ”fyysiseen” kaksinkamppailuun saakka.