Star Trek Into Darkness

Arvostelu on tehty 2D-versiosta.

Neljä vuotta sitten Star Trek teki brändinä J.J. Abramsin voimalla comebackin ja samalla koko tuote luotiin tavallaan uudelleen uudelle sukupolvelle. Valitettavasti samalla Star Trekin ideat osittain uhrattiin viihteellisyydelle, joskaan kukaan ei voi väittää, että Next Generation/Voyager/jne. olisivat jotenkin vakavia televisio-sarjoja olleet. Joka tapauksessa vanhat naamat olivat, niin, vanhoja ja sen takia koko brändi oli uudistettava tekemällä “bootti” tuoreempaan versioon. Star Trek vuonna 2009 oli siis suhteellisen viihdyttävä paketti ja sitä samaa on vuonna 2013 tehty Star Trek Into Darkness, jossa toki elokuvaa yritetään viedä tummemmilla (mitenkähän se on edes mahdollista jos ajattelee ensimmäistä osaa?) sävyillä vakavampaan suuntaan.

Tällä kertaa kyseessä on monimutkaiselta vaikuttava teos tunteesta, kostosta ja puhtaasta sekoilusta. Kun kapteeni Kirk (Chris Pine) jatkaa tutulla valloittavalla charmillaan, jossa hän ei noudata Tähtiliiton sääntöjä, niin siitä joudutaan tietenkin ongelmiin. Asiaa ei auta, että Kirk tulee pelastaneeksi Spockin (Zachary Quinto) ikävältä kohtalolta. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Tähtiliiton sisäiset ongelmat paisuvat terrori-iskuiksi, jotka toteuttaa Benedict Cumberbatchin näyttelemä yksinäinen soturi, jonka roolinimen jätän mainitsematta, jotta Star Trekkiä tunteville ei tulee pahaa mieltä. Todellisuushan on se, että Star Trek Into Darkness lainaa jälleen kerran vanhoilta Star Trek-elokuvilta jotain tuttua ja turvallista. Toki omalla ottellaan.

Näyttelijät ovat Star Trek Into Darknessissa vakuuttavia. Tosin tämä ei ole mikään yllätys, sillä nykypäivän tuotannoilla ei ole juurikaan varaa epäonnistua näyttelijöidensä kanssa. Senpä takia suurtuotannot nojaavat mieluummin näyttelijöihin kuin esimerkiksi tarinaan, joka saattaa monissa elokuvissa jäädä toissijaiseksi. Näin käy osittain myös tässä elokuvassa, mutta se ei ole -kuten sanottua- näyttelijöiden vika. Chris Pine suoriutuukin omasta pääroolistaan juonen muutamasta heikosta kohdasta suhteellisen hyvin. Zachary Quintolle on taas kirjoitettu Spockin hahmolle käsittämättömiä kohtauksia, mutta mies tarpoo roolinsa hienolla tavalla läpi. Zoe Saldana puolestaan mököttää oman roolinsa tahdikkaasti lävitse ja Karl Urbanin ei tällä kertaa tarvitse näytellä lihaksiaan lääkärinä. Elokuvassa on myös hauska nähdä taas pitkästä aikaa Peter Welleriä, joka vetää oman roolinsa Tähtiliiton amiraalina.

Elokuvan vakuuttavinta näyttelijäntyötä tekee kuitenkin brittiläinen (ei, ei Simon Pegg) näyttelijä Benedict Cumberbatch, jonka teatteritausta toimii elokuvassa erinomaisesti. Nimenomaan Cumberbatch tuo elokuvaan särmiä, ulottuvuutta ja sellaista vaarallisuutta, joka pysyy piilossa juuri tarpeeksi kauan. Sitä ei tuoda räjähtävästi esiin alleviivaamalla Cumberbatchin hahmon pahuutta tai vaarallisuutta vaan hetkittäin samalla kun viihteellisyyttä pusketaan esiin raivoisalla otteella, joka on tyypillistä J.J. Abramsille.

Toisaalta täytyy muistaa, että Star Trek Into Darkness on scifi-elokuva ja toiseksi elokuva on puhdas seikkailuelokuva. Ja kun tämä asia tiedetään, niin voidaan todeta, että seikkailuelokuva on erittäin vaikea genre ja siinä onnistuminen vaatii täydellistä onnistumista elokuvan jokaisella osa-alueella. Ja harvapa elokuva siinä on onnistunut, sillä esimerkiksi tuorein Indiana Jones oli jonkinasteinen floppi, eikä vauhdikkaat National Treasuret pysyneet myöskään tahdissa. Genren haasteellisuuden vuoksi J.J. Abramsin elokuvaa jää jonkinasteiseksi hyväksi yritykseksi. Siinä on ainesta vaikka mihin, näyttelijät pääosin toimivat ja erikoistehosteet ovat välillä jopa hengästyttäviä 2D-elokuvaan, mutta se jokin sytyttävä ainesosa puuttuu. Elokuvassa on vauhtia, vaarallisia tilanteita ja huumoria, mutta tunne puuttuu ja se tunne ei tule sillä, että laitetaan vulcanuslainen itkemään. Ihan oikeasti.