Beck -Valkeat yöt

Pitkän Beck-sarjan kolmas elokuva, Beck -Valkeat yöt (Beck -Vita nätter), on hyvinkin konventionaalinen ja samalla epätavallinen Beck-elokuva. Epätavallisen tästä Kjell Sundvallin ensimmäisestä Beck-ohjauksesta tekee se, että tällä kertaa katsoja huomaakin elokuvan pureutuvan enemmän Beckin yksityiselämään, ei niinkään ympärillä vellovaan rikokseen. Mikael Persbrandtin näyttelemän Gunvaldin ja suomalaisen Stina Rautelinin näyttelemän Lenan tehtäväksi jääkin itse rikos, kun Peter Haberin näyttelemä Beck sekoaa omassa asunnossaan henkilökohtaisen tragedian takia. Tuloksena on kaksijakoinen elokuva, jossa nähdään brutaali murha (paloiteltu mies grillissä), sekä Beckin totaalinen hermoromahdus kerrankin kaikkensa antavan Haberin käsissä.

Epätavallisen irtioton vuoksi Peter Haberia voidaankin pitää yhtenä elokuvan onnistujista. Rauhallisesta poliisista puhkeaa rumaan kukkaansa epätoivon vallassa oleva mies, joka pistää siististi sisustoitua asuntoansa remottiin oikein olan takaa. Haberin Beck jopa vahingoittaa itseään, mutta onneksi apuun rientävä ja aina paukkuun valmis oleva naapuri (aina osuvasti näyttelevä Ingvar Hirdwall) tulee tarjoamaan omaa henkistä apua Beckin työtovereiden ohella. Tuloksena on paluu takaisin siihen “normaaliin”, miltei yksinäisen alakuloiseen, elämään, vaikkakin pinnan alla kyteekin tavallista enemmän. Alakulttuurin kautta murhaajakin tulee viimein esiin, vaikka se vaatiikin tällä kertaa miltei tavanomaistakin enemmän pyssyn pauketta ja toimintaa.

Myös elokuvan muut näyttelijät ovat suhteellisen kovassa iskussa, vaikkakin hyvin harmaasti ja mitäänsanomattomasta Rautelinista ei paljoakaan saa irti, niin Mikael Persbrandt jaksaa yllättää omalla rutiinisuorituksellaan. Kylmäsilmäisestä ja kovakasvoisesta näyttelijästä puhkeaakin elokuvan lopulla irti muutakin kuin toimintaa ja miehen machoileva panssari saakin musiikin soidessa ensimmäisen särönsä.

Kaiken kaikkiaan Valkeat yöt on hyvinkin tyypillinen Beck-elokuva, jossa raakaa murhaa lähdetään selvittämään tavallaan ensin murharyhmän sisäisten kemioiden kautta. Tällä kertaa työskentelyä haittaavat Beckin omat murheet, mutta onneksi Sundvallin käsittelyssä ne järjestyvät murhatarinan kanssa hienosti limittäin. Beckin yksi yleinen vahvuus, tarina, on jälleen kerran myös isossa roolissa ja Sundvallin tarinankuljetus tuntuu luontevalta ja melkoisen jännittävältäkin. 85 minuuttia meneekin Valkeiden öiden kanssa melkoisen nopeasti ja tasapaksusti, aivan kuin vanhan tutun tekemisiä seuraten. Ja sitähän se tavallaan jo onkin: allekirjoittaneella kun on tämän elokuvan jälkeen jo 12 Beck-elokuvaa katsottuna.