Kuolleiden Aamunkoitto

Verrattuna Villen selvästi alkuperäisen elokuvan sokaisemaan mielipiteeseen, oma kantani tulee huomattavasti neutraalimmalta alueelta. Alkuperäiset Romeron zombie-elokuvat ovat jo käsite itsessään, ja ovathan ne erinomaisia lajissaan, mutta mitään täydellisiä tekeleitä ne eivät ole. 2003 kirjoitettu elokuva, josta myöhemmin tuli tämä Dawn of the Dead, oli täysin eri niminen elokuva jonka ainoat yhtymäkohdat Romeron filmiin olivat ostoskeskus ja zombiet. Mutta kun tuotantoyhtiö huomasi että hehän voivat yhtä hyvin käyttää tunnettua nimeä edistämään elokuvaa, muutettiin elokuvasta pari pientä yksityiskohtaa ja nimi vastaamaan vanhaa. Käsiin ei kuitenkaan saatu odotettua katastrofia, vaan hyvinkin viihdyttävä, suoraviivainen kauhurymistely joka ei yrittäkkään olla uusinta Romeron kolmen vuosikymmenen takaisesta teoksesta.

Juoni on varmasti kaikille tuttu. Jokin tuntematon MacGuffin-virus pääsee vapaaksi, ja ihmiset alkavat zombeilla, kun epidemiaa ei saada pysäytettyä on pian koko maa, ja maailma, näiden nälkäisten kalmakasojen peitossa. Selviytyjät, joihin kuuluvat Sarah Polleyn hoitajatar, Ving Rhamesin koviskyttä ja Jake Weberin symppis johtaja, päätyvät suurehkoon kauppakeskukseen pakoilemaan. Syntyy selviä valtataistoja paikallisten vartioiden kanssa, pelkoa kuolemasta, epävarmuutta tulevasta ja tietysti pirusti verta ja suolenpätkiä.

Siinä missä Romeron alkuperäinen oli enemmänkin sosiaalista satiiria tulvillaan ja kritisoi vahvasti amerikan kuluttaja yhteiskuntaa, nakkaa Znyderin teos kaiken ala-tekstin ikkunasta pellolle ja keskittyy vain viihdyttämään. Viihdyttävä elokuva onkin, heti ensimmäisistä kymmenestä minuutista huippu tyylikkääseen Johnny Cash introon, on Dawn 2004 hyperaktiivista kauhutykitystä vailla taukoa. Zombiet ovat hyperenergisiä kofeiinipillerien orjia jotka saattavat afrikkalaiset pikajuoksijatkin häpeään. Jokainen osaa käyttää näköjään aseita, eikä hoitajillakaan tunnu olevan vaikeuksia käytellä haulikkoa. Epäloogista? Kyllä, mutta eipä loogisuusongelmat haitanneet Romeron vauhtiakaan. Toiminnan takia elokuvaa katsellaan, ja jännittäviä hetkiä, ruudin katkua ja verilöylyä elokuva tarjoaakin yllinkyllin.

Näyttelijät tekevät työtä käskettyä ja suoriutuvatkin ihan mallikkaasti melko pinnallisista kokonaisuuksistaan. Rhames on kovis kuten hänelle sopiikin, Polley on söpö, Weber karismaattinen. Sivuhahmot ovat sivulla ja osa kuoleekin juuri tarpeeksi näyttävästi että muistaa keitä he olivat. Mainitsin varmaankin että verestä ei säästellä, ja K18 ikärajaa koetellaan ihan kunnolla. Tehosteet ja varsinkin gore-efektit ovat hyviä, mutta nykypäivän been-there-done-that yleisölle ehkä jopa liian kesyjä. Pisteitä kuitenkin heruu pikkulasten ja vauvojen(!) saattamisesta uhan alle.

Unohtakaa siis sokea Romeron ylistäminen, ja keskittykää olennaiseen, Dawnilla ei ole mitään tekemistä vanhan kanssa, vaan on täysin oma lisänsä Zombie-elokuvien jo muutenkin naurettavan suureen katraaseen. 2004:ää pelättiin olevan huono vuosi kauhuelokuvalle, saimme kuitenkin Shaun of the Deadin ja tämän, kaksi hyvin viihdyttävää ja toimivaa kauhupläjäystä jotka eivät yhtään häpeä juuriansa, jotka kaikki sikiävät ilosta puhtaaseen kauhuun ja toimintaan.

Yhteenveto:

Toimiva zombie-elokuva uudelle vuosituhannelle, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä samannimisen mestariteoksen kanssa.