Harry Potter ja Liekehtivä Pikari

Mainittakoon näin alkuun että olen Potter-holisti. Löysin maailmankuulun kirja-sarjan vuonna 1997, vajaa vuosi ensimmäisen kirjan julkaisusta, kauan ennen tämän maailmanvalloitusta. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin on Potterista muodostunut käsite ja kirjan hahmoilla on faneja ja fanaatikkoja ympäri maailmaa. Kirjailija J.K Rowlingista on tullut yksi maailman rikkaimpia naisia. Kun väistämättömät elokuvasovitukset kirjoista ilmoitettiin tapahtuvan, suhtauduin ajatukseen skeptisesti. Kirjan muokkaaminen elokuvaksi on aina mutkikas homma, eikä Chris Columbuksenkaan läsnäolo auttanut asiaa. Tänä vuonna julkaistava Liekehtivä Pikari on henkilökohtainen lempikirja, joten käännöksellä on entistäkin suuremmat odotukset kohdallani.

Jokainen joka ei ole elänyt kiven alla elämäänsä tietää ainakin tarinoiden perusasetelman. Harry Potter on nuori velho joka aikoinaan selvisi Lordi Voldemortin hyökkäyksestä, samalla aiheuttaen Voldemortin tuhon. Vuosia myöhemmin Voldemort on kuitenkin palannut elämään ja Potterin henki on taas uhattuna. Hänen neljäntenä kouluvuotena häntä odottaa osallisuus kolmivelho-turnajaisissa, uudet vaarat ja teini-iän kriisit.

Ensinnäkin varoituksen sananen. Ellei ole lukenut Potter kirjoja, tai nähnyt ainakaan aiempia elokuvia, voi suosiolla jättää tämänkin väliin. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin sellaisella vauhdilla ja pieteellä että heikompia hirvittää. Käsikirjoittaja Steve Kloves on karsinut kaiken mikä ei liity suoraan päätarinaan, ja se näkyy. Elokuva on pitkälti kirjan best of-hetkiä väritettynä elokuvaksi. Faneille tämä on toimiva ratkaisu, mutta muille se voi tuottaa vain päänvaivaa kun hahmoille ei vaivauduta sen pahemmin tekemään selvitystä heidän historiastaan tai motivaatioistaan. Omalla kohdallani tosin ärsytystä herätti tarpeettomat lisäykset jotka vain pidensivät joidenkin kohtien kestoa ilman varsinaista syytä, niiden tilalla olisi mielummin nähnyt kohtia suoraan kirjasta.

Elokuvasovituksissa on ollut toinenkin iso ongelma. Tähän mennessä olleet ohjaajat eivät ole tajunneet Potteria ja kirjojen maailmaa. Columbus seurasi orjallisesti kirjaa ilman omaa visiotaan ja sai aikaan vain kuvakirjan ilman eloa tai henkeä. Alfonso Cuaron pääsi lähelle onnistumista, mutta kaatui itsekkin turhaan synkistelyyn ja Klovesin heikkoon käsikirjoitukseen. Brittiohjaaja Mike Newell taas tuntuu yrittävän tehdä "Neljät Koetukset ja Yhdet Hautajaiset" versiota Potterista. Yksikään ohjaajista ei ole tuntunut ymmärtävän sitä mikä Pottereissa viehättää, vaan ovat yrittäneet änkeä elokuviin turhia pop-kulttuuri viittauksia ja moderneja pilke silmäkulmassa nauruja. Asioita mitä ilman on pärjätty jo pitkään kirjoissa. Newell on kotonaan ihmissuhteita ohjatessaan, mutta suuremman luokan eeposta on turha odottaa. Muutaman onnistuneen toimintakohtauksen jälkeen elokuvan jännitys loistaa poissaolollaan.

Mutta ne toimintakohtaukset mitkä toimivat, ovatkin sitten erinomaisia. Alussa nähtävä Huispauksen MM-kisat ovat hieno vilkaisu Rowlingin vaihtoehto maailmaan ja niissä viihtyisi vielä kauemmin kuin elokuva antaa. Myös ensimmäinen koitos, täysin realistisineen lohikäärmeineen, on nautinnollista katseltavaa. Erikoismaininta menee myös Ralph Fiennes näyttelemälle Lordi Voldemortille joka onnistuu tuomaan pahuuden ruummiillistuman hienovaraisen uhkaavasti esille lyhyessä ajassa. Samaa ei tosin voi sanoa liiallisen pitkästä vedenalaisesta koitoksesta jossa ei vaan mikään tunnu toimivan.

Visuaalisesti elokuva on erinomainen. Tehosteet ovat parantuneet huimasti ensimmäisistä Pottereista ja Newell osaa hyödyntää niitä hyvin. Erityisesti kylmiä väreitä herättävät lohikäärmeet ovat parhaita mitä elokuvissa on koskaan aiemmin nähty. Loppupuolella elokuvaa tunnutaan tosin menevän sieltä kuitenkin mistä aita on matalin ja harmillisesti pari kohtausta menettääkin tehojaan tökeröiden efektien takia.

Näyttelijöistä parhaiten suoriutuvat Brendan Gleeson uuden opettajan Villisilmä Vauhkomieli roolissa, nuori David Tennan Bartemus Crouch Juniorina ja aiemmin mainittu Ralph Fiennes Lordi Voldemortina. Myös Fiennesin vaimo Miranda Richardson ansaitsee kiitosta herkullisesta roolistaan Rita Luodikkona. Jokainen tuntuu oikeasti nauttivan ajastaan ruudulla ja he lausuvat repliikkinsä sellaisella ammattitaidolla että ainakin itse pääsin heti mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen joissa he olivat läsnä. Samaa ei voi tosin sanoa pääosa kolmikosta, joista jokainen tuntuu olevan enemmän tai vähemmän hukassa. Ainoastaan Emma Watson tuntuu löytävän itsestään hetkittäin uskallusta oikeasti pistää itsensä täysin sydämmellä mukaan.

Kritiikistä huolimatta on uusin Potter-sovitus onnistunein tähän asti tehdyistä. Se onnistuu monilta osa-alueiltaan paremmin kuin edeltäjänsä ja on ajoittain varsin huimaa katseltavaa. Mutta vieläkin tuntuu että käsikirjoittaja Kloves ja varsinkin ohjaajat eivät tunnu osaavan hyödyntää sitä magiaa mikä on tehnyt Potter kirjoista sellaisia menestyksiä joita ne ovat.

Yhteenveto:
Kirjasovituksena sarjan paremmasta päästä. Ajoittain liiankin hektinen ja karsittu. Astetta synkempi tarinankerronta takaa aikuistenkin viihtyvyyden elokuvan aikana.