The Descent- Loukussa

Teatteri pimenee. Elokuva alkaa hiljaa. Kuva avautuu iloiseen hetkeen. Ystävät pitävät hauskaa koskenlaskun parissa, sivusta seuraavat päähenkilö Samin mies ja tytär. Hymyillään ja halataan, todetaan että nähdään taas pian. Noustaan autoon ja lähdetään kotiin. Automatkalla Sam ja hänen miehensä puhuvat ja miehen keskittyminen herpaantuu. Auto törmää kuljetusrekkaan ja rekasta tippuvat metallitangot lävistävät Samin miehen, ja pienen tyttären. Tästä lähdetään.

Brittien kauhulupauksen Neil Marshallin toinen ohjaus- ja käsikirjoitustyö on ehdoton taidonnäyte loistavasta kauhusta. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien Marshall tekee selväksi että hän määrää täällä. Katsojan ei auta muuta kuin puristaa penkin reunoja ja purra hammasta, eikä Marshall anna armoa. Naisryhmän matka luolan uumeenin jossain Kanadan villissä ympäristössä on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyytävää katseltavaa. Oma klaustrofobiani ja pimeän pelkoni toimivat vain yllykkeinä tätä katsoessa, ja onkin melkein ehdotonta että Descentin kokee ensimmäisen kerran elokuvissa.

Osittain aidoissa luolissa, ja osittain lavasteissa, kuvattu Descent on selviinjäämiskauhua parhaimmillaan. Marshall käyttää hyväkseen ahtaita tiloja, antamatta niiden kertaakaan haitata hänen tarinankerrontaa. Valoja käytetään harkiten ja suurimman osan elokuvasta ainoa valo saadaan päähenkilöiden soihduista ja lampuista. Jos on koskaan ollut loukussa pimeässä ja ahtaassa tilassa tietää miten ahdistavaa moinen on. Marshall tietää tämän myös hyvin ja varmistaakin että jokainen joka elokuvan näkee, tulee sen myös tietämään.

Dog Soldiersin testosteroni maailmasta on siirrytty tällä kertaa toisiin ympyröihin. Vaikka luonnon ja luonnottoman armoilla ollaan jälleen, ovat hahmot kaukana stereotyypeistä. Ei tässä käsikirjoittamisen riemuvoittoa nähdä, mutta on viihdyttävää vaihteeksi nähdä oikeasti vahvoja naishahmoja tavallisten Hollywood-bimbojen jälkeen.

Teknisesti Descent on myös eräänlainen riemuvoitto. Suhteellisen halvalla tehty elokuva osoittaa että loppujen lopuksi vanhan kunnon konkreettiset tehosteet pieksevät tietokonetehosteet minä päivänä tahansa. Vaikka ollaan eri mantereella, on kyseessä vieläkin Marshallin oma pelikenttä. Hollywoodin standardeihin ei taivuta ja kaikki tehdään kuten Dog Soldiersin aikoihin. Hyvä niin.

Vuoden virkistävimmän kauhuelokuvan titteliä kantava The Descent on sykähdyttävä kokemus teattereissa. Se osaa käyttää hyväkseen niin ääntä, kuvaa kuin toimivia roolisuorituksia ja täysin säälimätöntä tarinaa loistavin lopputuloksin. Se ei ainoastaan ole hieno hyppy pienistä ympyröistä suuriin ohjaaja Marshallille, se on myös kunnon potku Hollywoodin persauksiin, näin kauhua kuuluu ohjata!

Yhteenveto:
Rankkaa ja virkistävän pelottavaa kauhua tarjoileva Descent on yksi viime vuosien parhaista kokemuksista elokuvateatterin pimeydessä.