Star Wars: Episodi 3

Ohjaaja-käsikirjoittaja George Lucasia odottavat vihdoin eläkepäivät. Itseoikeutettu mestarimme on taistellut vuosia digitaalisen elokuvankuvauksen- ja toiston puolesta, täysin vastoin toista suurta ohjaajaa, Steven Spielbergiä. Tekniikan esittelykappaleina ovat olleet tietenkin Star-Wars -saagan kolme esiosaa, joita on tipauteltu teattereihin muutaman vuoden välein. Ja onhan visuaalinen puoli tälläkin kertaa kunnossa: elokuvan aloittavan avaruustaistelun itsetarkoitus onkin esitellä hienoja, kiiltäviä avaruusaluksia ja upeaa äänirytkettä. Teatterissa nojailen mieluusti taaksepäin ja ihastelen menoa, kotona hikistä vhs-nauhaa tuijotellessa tilanne voikin olla jo sitten aivan toinen.

Kolmas Tähtien Sota jatkaa siitä, mihin edellinen jäi: kloonisota raivoaa galaksissa, jediritarit johtavat rintamaa, joka planeetta planeetalta ajaa vastustajia pakoon. Voitto on lähellä, mutta jotakin tapahtuu tasavallan sisäpuolella. Evan McGregor jatkaa Obi-Wan Kenobina, Hayden Christensenin esittämän Anakin Skywalkerin mestarina ja kouluttajana. Christensen on hahmonsa mukana vanhentunut muutaman vuoden edellisestä elokuvasta, mutta pahin angsti on vasta aluillaan. Tällä kertaa hahmossa on kuitenkin huomattavasti enemmän potkua. Edellistä episodia katsottaessa nuoren Anakinin valitukset tuntuivat perusteinin itsesääliseltä tilitykseltä siitä, miten kukaan ei häntä ymmärrä. Nyt avautumisessa on aitoa ahdistuksen tunnetta, sisältä kumpuavaa vihaa, eikä Anakin enää tunnu siltä, että poikaparalta puuttuu enää siideripullo kädestä. Päähahmoja seuraa mielellään, ja heidän matkansa kohti synkempiä aikoja on mielenkiintoista katseltavaa, varsinkin kun erityisesti Christensen parantaa otteitaan jatkuvasti elokuvan edetessä. Natalie Portman Padmena, Anakinin kihlattuna, ei nostata hurraa-huutoja esittäessään “vain” perushyvän suorituksen. Sama ongelma vaivasi McGregoria. Erityismaininta lähtee myös Samuel L. Jacksonille, jonka esiintyminen on aina yhtä juhlaa.

Seikkailuelokuvana Star Wars olikin ihan maittavaa katsottavaa, vaikka Lucas onkin henkilöohjaajana hieman kyseenalainen. En yksinkertaisesti jaksa ymmärtää, miksi arvokkaista Jedi-ritareista pitää tehdä typeriä one-linereita ampuvia kung-fu – pellejä. Onneksi sentään Jarjar-binksiä nähdään vain vilaukselta; midi-kloriantit puolestaan tekevät comebackin. Minä kun olin luullut, että voima kumpuaa ihan jostain muusta kun aamupuurosta ja solujen sisällä vilistävistä pikku epeleistä.

Kuten sanottu, pätkä toimii toiminnallisena seikkailuelokuvana. Nii-in, seikkailu. Minulle Tähtien Sodat ovat sitä aina olleet. Eivät intergalaktista eeposta, vaan muutaman henkilön seilailua mielenkiintoisessa maailmassa. Reseptejä seuraavaan elokuvaan: Sijoittukoon se tähän maailmaan, mutta suurella tasolla asioiden voi antaa olla, näyttelijöiden pitää olla kunnollisia, ja ennen kaikkea: nille täytyy antaa tilaa. Kaikki hiemankin mielenkiintoinen dialogi upotettiin tällä kertaa musiikkiin, joka soi aivan jatkuvasti. Enkä totta totisesti siedä musiikkivideoista kopioitua leikkaustyyliä, jossa paikasta toiseen leikataan jatkuvalla syötöllä ilman, että missään ollaan hetkeäkään rauhassa.

Valitukset sikseen, Episodi 3 oli parasta Star Warsia moneen vuoteen, ja täyttää tärkeimmän tehtävänsä: se nitoo yhteen muut episodit tehokkaasti, luoden toimivan, yhteisen tarinan. George Lucasin pelottelu elokuvan synkästä ilmapiiristä ja sopimattomuudesta lapsille oli höpönlöpöä, filmi oli sittenkin vain demokratian ylistyslaulu, joka varoittelee meitä niistä vaaroista, jotka vaanivat tiellä, jolla liikaa valtaa keskitetään yhdelle henkilölle.

Ehkäpä sotavangit, naisten raiskailu, väärinajattelijoiden polttaminen, verellä lotraus, irtoraajat ja muut oikean sodan raadolliset puolet onkin hyvä pitää irti tästä elokuvasarjasta.