En varmasti ole ainoa joka kokee sillointällöin elokuvassa suoranaista inhoa jotakin näyttelijää kohtaan. Yleensä tällaista inhoa vetävät puoleensa suuret ja suositut näyttelijät joilla on paljon faneja sekä rahaa. Suoranaista plussaa yhtälöön tekevät sekoilut yksityiselämän puolella, näitähän lehdet otsikoivat mieluusti. Mehän kaikki tunnetusti haluamme tietää miten rakas suosikkinäyttelijämme on töppäillyt perhe-elämässään.
Avainsana hyvät ihmiset: uskottavuus. Monet muutkin ovat jo ilmoittaneet etteivät pysty enää katsomaan esim. Johnny Depp:n elokuvia enää normaalin puhtaalla, kritiikittömällä asenteella jo pelkästään sen takia, että ovat saaneet lukea jokatoisesta lehdestä hehkutusta tämän henkilön seksikkäästä vartalosta sekä loistavista näyttelijäsuorituksista sekä onnistumisesta yksityiselämässä. Mutta eihän meitä kiinnosta? Ei meidän tarvitse ottaa selvää, eihän? Valitettavasti saamme tietää siitä huolimatta, etsimme tietoa tai emme.
Tämä ei heijastu ainoastaan meihin katsojiin. Suurin osa meistä muistaa kuinka Russell Crowen oscar-mahdollisuuksia epäröitiin kovasti sillä tämä oli juuri töppäillyt omassa elämässään ennen tätä gaalaa. Roolisuoritus elokuvassa Kaunis Mieli oli kiistatta loistava, sitä meistä ei varmasti kukaan kyseenalaista.
Nostan suuresti hattua mm. sellaisille näyttelijöille kuten Kevin Spacey jotka tahallisesti välttelevät julkisuutta parhaansa mukaan. Spacey ei myöskään suostu minkäänlaisiin “tyylikkäisiin” elokuvajulisteisiin, joissa hänen nimensä on painettuna. Täysin toistan ääripäätä edustaa rakas ystävämme Orlando Bloom. Olen nähnyt useamman kuin yhden tytön seinällä Legolas-julisteen, jossa “Legolas”-nimen sijasta törröttääkin nimi “Orlando Bloom”.
Mutta miksi tämä kaikki vaahtoaminen? Näyttelijöitten taidot eivät varmasti ruostu näiden julisteiden takia ja ainakin Orlando tuntuisi olevan edelleen yhtä hyvä kuin ennenkin. Kyse onkin pään sisäisestä immersiosta. Jos näyttelijän yhdistää päässään tämän lehdissä raportoituihin julkisuusmokiin taikka fanityttöihin, ei tätä pysty enää ottamaan vakavasti näyttelijänä. Hahmoa, jota näyttelijä esittää ei pysty ottamaan vakavasti.
Mitä pyydän? Ideaalisinta toki olisi, että kaikki näyttelijät voitaisiin sulattaa yhdeksi harmaaksi massaksi josta yksittäiset fanituksen kohteet eivät pääsisi pulpahtamaan ulos, mutta tämä on mahdotonta jo senkin takia, että hyvät nousevat väkisinkin esille. Hiljainen pyyntöni lähtee kuitenkin median sekä näyttelijöiden itsensä suuntaan. Mikseivät nämä voi olla rauhallisempia yksityiselämässään? Mikseivät he voi hakea julkisuutta arvokkaammalla tavalla? Jokainen meistä tietää että poliittinen henkilö menettää välittömästi uskottavuutensa jos tämä töppäilee jotain typerää lehdissä. (vrt. Rosa Meriläinen tai jopa Tony Halme)
Miksei tämä sama sitten päde näyttelijöihin? Onhan uskottavuus näyttelijän työssä yhtä tärkeää, tai jopa tärkeämpää kuin politiikassa. Lehdet sekä elokuvateollisuus eivät ole tätä vielä tainneet ymmärtää, suurista tähdistä maksetaan suurempia summia, koska nämä vetävät sisään suuremman määrän faneja. Toivoisin että näyttelijät alkaisivat itse herätä tilanteeseen. Katsojalukuja ja tilipussia katsomalla se ei varmasti tule koskaan tapahtumaan.
Minä itse kuitenkin tahdon nauttia elokuvista sellaisenaan, juonesta ja lavastuksesta sellaisenaan sekä myös näyttelijöistä sellaisenaan. Kun lähden katsomaan elokuvaa, en minä lähde katsomaan Leonardo DiCaprioa.
Miksi tämä oikeus minulta ryövätään? Kaikkein julminta on vieläpä se, että ongelma piilee oman pääni sisällä, mutta silti vaadin muiden tekevän sille jotakin.
Käytin tietoisesti kärjistettyjä esimerkkejä tunnetuista näyttelijöistä kuten Orlando Bloom sekä Johnny Depp, sillä nämä ovat tuoreiden elokuviensa ansiosta pinnalla juuri nyt. En tiedä ovatko he tietoisesti julkisuutta ja fanityttöjä (miksei poikiakin) hakeneet, mutta ilmiö heijastuu selvästi juuri heihin.
