Kun elokuvamaailma ei tuota tarpeeksi uskottavia toimintasankareita, niin 80-luvun vanhojen karjujen on vain yksinkertaisesti otettava ohjat käsiinsä ja annettava meille kolmekymppisille ikuisille lapsille leipää ja sirkushuveja siihen asti kunnes kuolevat.…
Avainsana: Sam Neill
Daybreakers
Vampyyrielokuvia tuntuu putkahtelevan niin oikealta, vasemmalta kuin ojan pohjaltakin ja Hollywoodin tuotantokoneisto yrittää aika-ajoin uudistaa tätä genreä lähes naurettavilla tavoilla, joista Twilight ei ole edes se huonoin esimerkki. Kun myös televisiosarjat seuraavat…
Piano
Uusiseelantilaisen Jane Campionin, tuon rakkausdraaman kruunamattoman mestarin, ehkä merkittävin teos, Piano, on edelleen äärimmäisen vahva elokuva. Se on samalla myös ehkä Campionin paras elokuva, vaikka naiselta on tullut muitakin onnistuneita…
Punaisen lokakuun metsästys
Tom Clancyn romaaniin perustuva Punaisen lokakuun metsästys on maineikas ja keskinkertaista elokuvaa jonkin verran parempi sukellusvene-jännäri, jossa miehet hikoilevat kuin pistetyt siat ahtaissa teräsarkuisssaan. Tällä kertaa venäläinen kapteeni, Marko Ramius,…
Hulluuden Syövereissä
John Carpenter on kummallinen ohjaaja, osa hänen elokuvistaan lukeutuu elokuvahistorian ehdottomiin klassikoihin, kun taas jotkin ovat elokuvan nimeä tahraavia hirvityksiä. Carpenterin alkutaipaleen elokuvat (esim. Halloween, Escape from New York, Christine…