Vuonna 1998 alkanut (elokuvasta Lock, Stock and Two Smoking Barrels) kymmenen vuoden sykli on nyt toivottavasti löytänyt päätöksensä vuonna 2008 valmistuneen RocknRollan myötä. Tällä tarkoitan sitä, että Guy Ritchien samankaltaiset…
Avainsana: Karel Roden
Running Scared
Voi hemmetin hemmetti: juuri kun olin muodostanut Paul Walkerista kuvan, joka muistutti lähinnä pökälettä, hän menee ja näyttelee erittäin uskottavassa toimintaelokuvassa, Running Scaredissa. Elokuva on mm. Rennyn ohjaaman ja taloudellisesti…
Hellboy
Guillermo del Toron luotsaama Hellboy on tolkuttomien liukuhihnalta tuotettujen supersankarifilmatisointien joukossa todellinen päivänsäde. Se tuo genreen mukaan rautaisan annoksen huumoria, mutta myös hieman syvällisyyttäki. Syvällisyydessä ei kuitenkaan ehkä X-men 2-…
Hellboy
Kuluvalla vuosituhannella monet sarjakuvahahmot ovat pääseet seikkailemaan valkokankaalle vaihtelevalla menestyksellä mainiosta Spider-Manista heikohkoon Daredeviliin. Suomalaisille tuntematon, Mike Mignolan luoma Hellboy-sarjis sijoittuu meksikolaisohjaaja Guillermo del Toron elokuvana vahvasti välimaastoon. Jos unohdetaan…
Bulletproof Monk
Bulletproof Monk on Paul Hunterin varsinaisesti ensimmäinen kokopitkä elokuva. Aikasempaan tuotantoon kuuluu Mariah#1 (?) joka on jonkinlainen musikaali. Täytyy sanoa että ensikertalaiselta varsin kohtalaisen hyvää jälkeä. On olemassa Scroll(käärö) jonka…