elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Ghost Town

Elokuvat 9.7.2009 0

Mitä tapahtuu, kun Officella maailmanmaineeseen noussut television supertähti ja radion tiskijukka, Ricky Gervais, tekee oman elokuvansa? No, ei oikeastaan mitään, sillä vuonna 2008 valmistunut elokuva, Ghost Town, ei ole Gervaisin ensimmäinen valkokankaan koitos, mutta kyllä silti Secret Window-elokuvan ohjanneen David Koeppin ohjaus-käsikirjoituksessa on sitä jotain, joka välillä antaa katsojallekin... Lue lisää
X-Men Origins: Wolverine
Wolverine, eli James Logan, on ehkäpä yksi mielenkiintoisimmista ja suosituimmista sarjakuvahahmoista, mitä Marvel-sarjakuvat ovat maailmalle tarjonneet. Tuo Kanadan metsistä maailmalle lähtenyt hurjapää on luonteeltaan niin monisyinen hahmo, ettei häntä voida kategorisoida kirkasotsaisten perinteisten sankareiden rinnalle. Loganin menneisyys kätkee taakseen enemmän salaisuuksia kuin Yhdysvaltain hallitus, ja miehen metodit eivät aina... Lue lisää

The Spirit

Elokuvat 26.1.2009 0

The Spirit on Will Eisnerin 40-luvulla luoma sarjakuvahahmo, jonka taival alkoi yhdysvaltalaisten sanomalehtien sunnuntai-stripeissä ja seikkailut jatkuivat aina 50-luvulle saakka. Myöhemmin 60- ja 70-luvuilla Spiritin seikkailut jatkuivat erinäisissä erikoisjulkaisussa, kunnes vuonna 2006 DC-comics aloitti uudelleen tekemään Spiritin seikkailuja. Piirtäjälegenda Frank Millerin kiinnostus Spiritin seikkailuihin tuli tietenkin noista varhaisista 40-luvun... Lue lisää
Emanuelle and the Last Cannibals
Emanuelle (Laura Gemser) on toimittaja, joka ei keinoja kaihda mehukkaan reportaasin puolesta. Löydettyään paikallisesta mielisairaalasta kannibaalilta vaikuttavan nuoren tytön, päättää Emanuelle lähteä tutkimusmatkalle Amazonin viidakkoon hetken nuorta prof. Mark Lesteriä (Gabriele Tinti) herkisteltyään. Mukaan tarinaan revitään tietysti muutakin poppoota juonen täytteeksi. Myöhemmässä vaiheessa elokuvaa nämä juonelle ylimääräiset henkilöhahmot tietenkin... Lue lisää
Vihdoin se tapahtuu: Jackie Chan ja Jet Li samassa elokuvajulisteessa. Siitä lähtien kun Jackie teki Hollywoodissa läpimurtonsa elokuvalla “Rumble in the Bronx”  ja Jet Li saman “Lethan Weapon 4:ssa” ovat kiihkeimmät fanit odottaneet näiden kahden potkusankarin yhteenottoa kapulat tanassa. Miesten filmografia on toki niin vakuuttava, että Hollywood-osasto kattaa vain... Lue lisää
Uwe Boll, tuo pelielokuvien kiistaton jätemessias, jonka tuotannon jälki on lähes aina yhtä laadutonta, on pieraissut jälleen maailmaan yhden pökäleen: In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale. Jo elokuvan nimi on hirvittävän pitkä, mutta ehkäpä se kuvaa parhaiten koko elokuvankin pituutta, joka tuntuu olevan 10 kertaa... Lue lisää

Day Watch

Elokuvat 6.10.2008 0

Ohjaaja Timur Bekmambetov iski varsinaiseen kultasuoneen ohjatessaan venäläisen fantasiatrilogian ensimmäisen osan “Nochnoy dozorin“, joka meillä täällä länsimaissa tunnettiin paremmin nimellä “Night watch“. Tämä ensimmäinen Venäjältä länsimaihin levinnyt tehostepitoinen fantasiarytinä räjäyttikin sellaisen pankin ainakin kotimaassaan, että jatkoa oli varmasti luvassa, ja huhut liikkuivat amerikkalaistuneesta tuotannosta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Jatko-osa... Lue lisää

99 frangia

Elokuvat 29.9.2008 0

Pääasiassa Dobermannista ja Blueberrystä tunnetuksi tullut Jan Kounen on aina ollut ennen kaikkea visualisti ja äärimmäisen rohkea sellainen. Visualisteissa on kuitenkin lähinnä se vika, että he helposti hukuttavat mahtipontisiin, tarkasti huoliteltuihin kuviinsa kaiken sen, mikä todella liikuttaa elokuvassakävijää: tunteet, tarinakaaret, ihmiset ja heidän kohtalonsa. Kaikki tuntuu silloin täysin irralliselta... Lue lisää
Guillermo del Toro, tuo Meksikon lahja elokuville, loi vuonna 2004 Mike Mignolan loistavasta sarjakuvasta “Hellboy” vieläkin loistavamman elokuvan. Nyt neljä vuotta myöhemmin, monien rahoitusongelmien jälkeen, mies pamauttaa tälle mestariteokselle jatko-osan Hellboy 2: The Golden Army. Del Toro kuuluu siihen Hollywoodin harvalukuiseen ohjaajajoukkioon, jolta varsinaisia rimanalituksia ei olla nähty. Miehen... Lue lisää
Luvassa pieni ajatusleikki. Kuvitelkaa Robocop kakkosen pääpahista, Cainia (Tom Noonan), muistuttava yliamerikkalainen munapää, jonka istuessa vessanpöntöllä jokainen rasittavan värikyllästetty pökäle työntyy rektaalista mauttoman hidastettuna pihalle Rammsteinin (tai jonkun muun sen hetken trendibändin) musiikin jauhaessa taustalla korvia murentavan kovalla volyymilla hillittömien räjähdyksien ja post-productionissa lisättyjen muovisten digipökäleiden saattelemana. Sellainen mies... Lue lisää