elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Lucifer -Season 3
Luciferin kolmas tuotantokausi on oikeastaan varsin tuttua kauraa. Ainoa pirteähkö poikkeus muihin tuotantokausiin on se, että sarjaan tulee mukaan Smallvillestä tuttu Tom Welling ja että Luciferin ja Chloen tarina potkaistaan viimeinkin hirvittävän maratonin jälkeen eteenpäin. Muuten sarja on pääosin viihdyttävää, mutta muoviselta haiskahtavaa roskaviihdettä, jollaista nykyajan ihminen katselee suhteellisen mielellään... Lue lisää
Luke Cage -Season 2
Audiovisuaalisesti upea Netflix-sarja, Luke Cage, on tullut suoratoistopalveluun uusin jaksoin säväyttäen katsojansa korvat uudelle tasolle tuotantokaudellaan numero kaksi. Se jatkaa sarjan tarinaa sujuvasti siitä, mihin ensimmäinen tuotantokausi jäi ja tuo mukanaan hienon tunnelman, jonka parissa väkivaltaisia tapahtumia Harlemin kujilla on sulavaa seurata. Itse huomasin liimautuvani sarjan toiseen tuotantokauteen, kun... Lue lisää
The Alienist -Season 1
Netflixiin ilmestynyt uusi sarja, The Alienist, perustuu vuonna 1994 Caleb Carrin kirjoittamaan romaaniin, joka päätyi samana vuonna erilaisille best seller-listoille. Sen pohjalle on tehty suhteellisen hieno sarja, jolla olisi potentiaalia vaikka mihin hieman paremmalla toteutuksella ja näyttelijänsuorituksilla. Nyt sarja on kyllä hyvä ja kiinnostava, mutta samalla ajoittain niin laidasta... Lue lisää
Jessica Jones -Season 2
Jessica Jones on periaatteessa yksi Netflixin monimutkaisimmista Marvel-sarjoista, sillä se ei oikeastaan ole supersankaritoimintaa täynnä oleva mättömaraton, vaan jotain muuta: se on henkisesti hajonneen päähenkilön taistelu oman elämänsä menneisyyden kanssa. Omalla tavallaan tämä “muu” on odotettua, sillä sarjan toisesta tuotantokaudesta on selvästi haluttu tehdä omanlaisensa jatkumo ja tarina, jossa... Lue lisää
The Outsider

The Outsider

Elokuvat 27.4.2018 0

Elokuvatrailerit ovat edelleen vahvoja konsepteja elokuvien markkinoinnissa, eikä tänä vuonna valmistuneen Netflix-elokuvan, The Outsider, traileri ole siitä mikään poikkeus. Samalla kun amerikkalaisen Ruellen aistikas kappale, Madness, räväyttää ensisointunsa katsojan korvaan, huomaa heikompi jo valuneensa kohti 1950-luvun Japania Jared Leton matkassa kohti paikallisen yakuzan ydintä. Luvassa on näyttelijöiden välistä kemiaa,... Lue lisää
The Defenders, Season 1
Sitä voisi luulla, että kun kootaan neljästä eri televisiosarjasta (Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist) päähenkilöt (ja sivuosan esittäjät) yhteen, niin jotain mullistavaa alkaa tapahtua ja katsojalle esiteltäisiin jotain todella eeppistä televisioviihdettä. Niinhän sitä tosiaan voisi luulla, mutta Netflixin “Spin off”-sarja, The Defenders, ei kyllä sitä ole. Ei,... Lue lisää
Lucifer -Season 1 & Season 2
Season 1 Alkujaan kun sain tietää, että Luciferista tehdään oma tv-sarja, olin innoissani. Sitten olin taas vähemmän innoissani, kun sarjan tekijäksi paljastui Fox, mutta silti odotin innolla sarjakuvien Luciferin lihallistuvan hahmoineen päivineen televisioruutuun. Jossain asioissa sain innostukselleni katetta, mutta monissa muissa asioissa petyin; Luciferista olikin tehty omalla tavallaan heikko,... Lue lisää
Iron Fist
Netflix ja Marvel ovat tuoneet seuraavan sarjan vaativan yleisön saataville. Ei, nyt ei ole kyseessä Daredevil, Tuomari tai edes Luke Cage, sillä nyt mennään vahvasti hieman tuntemattomamman sankarin viitan alle ja vuoronsa saa ehkä hieman yllättäen Iron Fist, joka sarjakuvista (suomalaisissa sarjakuvissa Rautanyrkki) tunnetaan paremmin Luke Cagen parina. On... Lue lisää
Logan

Logan

Elokuvat 13.3.2017 0

James Howlett syntyi Kanadan Albertassa 1880 luvun puolessavälissä tilanomistajan perheeseen. Vuonna 2029 James tunnetaan paremmin nimellä Logan eli Wolverine, ja rapeassa noin 140 vuoden iässä aika alkaa vihdoin ottamaan kiinni miehen elämästä. Paljon on verta virrannut marvel universumissa kun Loganista leivottiin Ase-X ohjelman myötä lähes pysäyttämätön luonnonvoima joka periksiantamattomuudellaan... Lue lisää
Star Trek: Enterprise
Season 1 Star Trek, tuo kuuluisa ja monien fanien palvoma universumi tarvitsi jonkinlaista jatkoa, mutta erilaisin silmin. Vuodesta 1987 jatkunut samankaltaisten sarjojen (The Next Generation, Deep Space Nine ja Voyager (jätin tahallaan Star Trekin pois)), mutta erilaisten ympäristöjen ja hahmojen kuvaelma tarvitsi selkeää uudelleenkäynnistystä, joka päätettiin tehdä ottamalla Star... Lue lisää