12 Rounds

Voihan Renny, minkä taas teit! Voitaisiin sanoa hyvällä omatunnolla, että Harjolan pojan ohjausura on ollut rapakon takana vähintäänkin vuoristorataa. Tuntuukin, että aina hyvien ohjaustöiden jälkeen mies putoaa pykälän alaspäin tasoltaan…

Push

Sarjakuvasankarielokuvat ovat tällä hetkellä sellaisessa nosteessa, että lähes jokainen elokuvastudio ja alan ohjaajat haluavat päästä osingolle tästä kakusta. Eikä nykyään enää riitä, että varsinaisista sarjakuvista tutut hahmot heitetään valkokankaalle pomppimaan,…

Himoshoppaajan salaiset unelmat

Rakkauskomediat ovat nykypäivänä vaikea genre nieltäväksi, sillä ne toistavat edellisten elokuvien synopsiksen lähes orjallisesti. Onneton tai elämässä jotenkin epäonnistunut tyttö tai nuori nainen joutuu kiipeliin, mutta tapaa sattumalta unelmien poikamiehen,…

Drag Me to Hell

Kesti 28 vuotta ennenkuin Spiderman-trilogialla kunnostautunut Sam Raimi palasi takaisin juurilleen ja nimenomaan Evil Deadiltä maistuvan kauhun pariin. Tuloksena on upea ja täynnä mustaa huumoria oleva kauhuelokuva, Drag Me to…

Transformers: Kaatuneiden kosto

Michael Bay teki sen taas. Robotteja, räjähdyksiä, toimintaa, järkyttävän upeita taisteluita, ala-arvoista huumoria ja Megan Fox: siinäpä resepti kesän huimimmalle ja kuumimmalle toimintaspektaakkelille. Ei ollut vaikea arvata, että muutama vuosi…

Tieto

Nicolas Cage on eksynyt vuosien varrella melkoiseen pökäleviidakkoon, eikä mies tunnu millään löytävän ulospääsyä edes vähemmän haisevan tuotannon pariin. Toki Bangkok Dangerous antoi jo pieniä viitteitä siitä, että ainakin viitat…

The International

Mikä olisikaan sopivampi aika tehdä elokuva korruptoituneesta kansainvälisestä pankista, joka toimii laillisuuden ja laittomuuden harmailla vesillä, kuin juuri nyt, kun koko maailma on enemmän tai vähemmän laman kourissa. Tosin jo…

Terminator – Pelastus

James Cameron ei varmasti osannut edes aavistaa, että hänen vuonna 1984  luomastaan Terminator-elokuvasta poikisi näin pitkä ja menestyksekäs franchise, joka pitää sisällää niin sarjakuvia, tietokonepelejä, tv-sarjan ja kolme jatko-osaa, joista…

Against the Dark

Steven Seagal on erittäin kiireinen mies, joka tekee keskimäärin kolme elokuvaa vuodessa. Tämän lisäksi hän vielä yleensä käsikirjoittaa tähdittämänsä elokuvat, mutta onneksi tänä vuonna ilmestynyt Against the Dark on täysin…

Star Trek

Elämme esiosien ja uudelleenfilmatisointien kulta-aikaa, joten ei ollut mitenkään yllättävää, että hieman huonosti menestyneen ja kuusi vuotta sitten ilmestyneen kymmenennen Star Trek-elokuvan jälkeen tämä yli 40-vuotinen saaga tultaisiin käynnistämään uudestaan…