elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

No niin: on tullut aika jälleen yhdelle turhalle jatko-osalle, joka kantaa nimeä Anaconda 3: Offspring. Hollywood rakastaa jatko-osia, ja vaikka taso on näissä tekeleissä yleensä jossain kengänpohjan ja likaviemärin välimaastossa, niin tekijöitä se ei tunnu haittaavan. Näille B-scifihölmöilyille löytyykin aina lähes sama kaava: ensimmäinen osa on yleensä suhteellisen toimiva... Lue lisää
Philip Rothin suomentamattomaan novelliin, The Dying Animaliin, perustuva Kauneuden valta (Elegy) on valitettavan hajuton ja mauton kertomus, jonka kiinnostavia teemoja ei lopulta käsitellä asiaankuuluvalla syvällisyydellä. Lopputuloksena katsoja jää etäälle, kylmäksi ja välinpitämättömäksi, hyvinkin paljon elokuvan päähenkilön tapaan. Taidekriitikko ja luennoitsija David Kepesh (Ben Kingsley) taistelee vanhuuden mukanaan tuomaa väistämätöntä... Lue lisää

The Spirit

Elokuvat 26.1.2009 0

The Spirit on Will Eisnerin 40-luvulla luoma sarjakuvahahmo, jonka taival alkoi yhdysvaltalaisten sanomalehtien sunnuntai-stripeissä ja seikkailut jatkuivat aina 50-luvulle saakka. Myöhemmin 60- ja 70-luvuilla Spiritin seikkailut jatkuivat erinäisissä erikoisjulkaisussa, kunnes vuonna 2006 DC-comics aloitti uudelleen tekemään Spiritin seikkailuja. Piirtäjälegenda Frank Millerin kiinnostus Spiritin seikkailuihin tuli tietenkin noista varhaisista 40-luvun... Lue lisää
Oskar (Kåre Hedebrant) tuijottaa ilta toisensa jälkeen huoneensa ikkunasta laihaa vartaloaan, pitää makaaberia lehtileikekirjaa ja haaveilee kostosta puukko kädessä. ”Kilju kuin sika!” hän toistaa. Koulussa Conny (Patrik Rydmark) jengeineen saa pojan viettämään välitunnit piilossa WC:ssä, eikä kukaan tunnu käsittävän tilanteen vakavuutta. Eivät varsinkaan Oskarin eronneet vanhemmat, jotka molemmat omalla... Lue lisää
Ihmistuhkakupiksikin aikanaan kutsuttu Mickey Rourke on palannut. Rourke nousi kuuluisuuteen 1980-luvulla tekemillään elokuvilla kuten Rumble Fish, Nine 1/2 Weeks, Year of the Dragon, Angel Heart ja Barfly. Miehestä oli kovaa vauhtia tulossa supertähti, mutta 80-lopussa alkoi kone sakkaamaan pahanlaisesti. Rourken ilmeisen väärät roolivalinnat, ylenmalkainen diivailu ja yksityiselämän rappiotila ajoivat... Lue lisää
Kun David Suchetin näyttelemä belgialainen herrasmiesetsivä Hercule Poirot saapuu vaappuen paikalle, on eräs asia varsin selvä. Pian tapahtuu murha, joka pistää harmaat aivosolut liikkeelle. Niin tapahtuu nytkin, sillä pahanilmanlintu ei kertakaikkiaan voi pettää katsojaansa. Seurauksena on vanhemman naisen itsemurhaksi naamioitu murha, joka alkaa varsin poikkeuksellisesti siten, että mahdollinen murhaaja... Lue lisää

Taken

Elokuvat 9.1.2009 0

Mitäpä luulette tapahtuvan, kun ranskalainen mestarikuvaaja ja B13-elokuvan ohjaaja Pierre Morel yhdistää voimansa ehkäpä yhden aikakautemme parhaimman visionäärin, Luc Bessonin, kanssa? Tästä epäpyhästä liitosta syntyi ehkäpä yksi parhaimmista toimintaelokuvista, mitä Ranskan maalta on koskaan tullut. Besson ja Robert Mark Kamen ovat kirjoittaneet sellaisen elokuvan, joka ottaa kannuksensa niistä sadoista... Lue lisää
Philip K. Dickin jalanjäljissä kulkeva ranskalaiskirjailija Maurice G. Dantec kirjoitti vuonna 1999 lähitulevaisuuteen sijoittuvan hyvin erikoisen kirjan, Babylon babies. Samantyyppisiä kirjoja on varmasti kirjoitettu satoja, ellei jopa tuhansia, joten miten tämä tarina sitten eroaa kaikista niistä muista? Ei oikeastaan mitenkään muuten, kuin että tästä kyseisestä tarinasta Ranskan monilahjakkuus Mathieu... Lue lisää
On olemassa vain yksi ainoa Hercule Poirot: David Suchet. Mies on tehnyt tästä Agatha Christien luomasta belgialaisesta mestarisalapoliisista maailmanlaajuisesti tunnetun ja ei ole edes mikään ihme, että tämän tahdikkaan herrasmiehen seikkailuja on nähty jo peräti 11 tuotantokauden ajan. Silti, vaikka koko sarja on kokonaisuudessaan kertakaikkisen loistava, on myönnettävä, että... Lue lisää
On tullut jälleen aika yhdelle palkkamurhaaja- ja remake-elokuvalle. Tällä kertaa puikoissa heiluvat kiinalaiset “silmä-trilogian” tekijät, Oxide ja Danny Pang. Toisin kuin yleensä näissä uudelleenfilmatisoinneissa, niin tällä kertaa ohjaajat ovat samat kuin alkuperäisessä teoksessa, ja sehän on vain positiivinen asia. Aihe sen sijaan ei ole niinkään positiivisen omaperäinen, vaan enemmänkin... Lue lisää