Keskinkertaisia elokuvia urallaan ohjanneen Julius Averyn tuorein kauhuelokuva, The Pope’s Exorcist, on omituinen sekoitus vanhaa Manaajaa, erikoistehosteita ja kohtauksia, jotka saavat katsojansa lähinnä haukottelemaan; hyvään elokuvaan kun ei riitä, että…
Bab Boys: Ride or die
Bad Boys elokuvat tuntuvat tulevan kahden osissa. Kaksi ensimmäistä, ja kaksi viimeistä ovat nyt tulleet lähellä toisiaan, joten ehkä seuraava tulee sitten taas 15 vuoden päästä. Mutta mitä pitäisi ajatella…
Godzilla x Kong: The New Empire
Tein hetken aikaa sitten arvostelun Godzilla minus one elokuvasta joka yllätti todella positiivisesti ja oli heittämällä yksi parhaista aiheeseen liittyvistä elokuvista mitä olen ikinä nähnyt. Mutta sitten törmäsin tähän toiseen…
The Flash
Vuonna 2022 ilmestyi Marvelilta Doctor Strange in the Multiverse of Madness niminen elokuva, joka oli jonkinasteinen menestys, joten yleensä Marvelia jälkijunassa matkiva ja seuraava DC teki vuonna 2023 elokuvan nimeltä…
Nightvisions 2024 – Vaihtoehtoinen artikkeli
Jälleen oli se aika vuodesta, kun Helsingin Kinopalatsi järjestää vuoden odotetuimman genre-elokuva festivaalin jossa tullaan näkemään elokuvia joita et välttämättä muualla näe. Tähän tapahtumaan olen päässyt osallistumaan jo useana vuonna,…
The Meg
Olisi hauskaa tietää, että mitä Jason Statham ajatteli, kun hän allekirjoitti sopimuksen, jossa lupasi tehdä uuden hengen Tappajahain, The Megin (2018). Omasta mielestäni viittaukset Jawsiin olivat ilmeiset, vaikka Hollywoodissa (ja…
Night Visions 2024
Kun yleinen trendi nykyään lähes millä tahansa alalla kohdistuu tekoälyn käyttöön, Elokuvateatteri.com luovii omia polkujaan käyttämällä vajaaälyä. Ensimmäiseksi ja mahdolliseksi ainoaksi tehtäväksi vieraskynäkaulalle on annettu Night Visions 2024-elokuvafestivaalin katsaus. Tämä…
The Manhattan Alien Abduction
Netflixistä löytyvä, vuonna 2024 valmistunut dokumentti, The Manhattan Alien Abduction (Manhattanin ufosieppaus) on mielenkiintoisesta aiheesta tehty laiska ja mielenkiinnoton dokumentti. Se esittelee kuin ohimennen hienon tapahtuman, rakentaa sille kiinnostavan tarinan…
Interceptor
Reillyn käsikirjoittama ja ohjaama ”tv-elokuva”, Interceptor (2022), on heikkolahjainen toimintaelokuva, jonka tehosteet ovat kuin Red Alertista paremmin renderöitynä. Toki se on samalla hänen esikoisohjaus (ja ainoa sellainen varmaankin sattuneesta syystä),…
Open Heart
Netflixistä löytyvä Open Heart (Sydän pelissä) on vuonna 2023 valmistunut dokumentti New York Rangersin entisestä huippumaalivahdista, Henrik Lundqvistista. Open Heart on urheiluun keskittyneistä ohjauksista tunnetun Jonathan Hockin käsialaa ja tämän…