The Running Man

Stephen King on varmasti ehkä yksi maailman tuotteliain kirjailija, ja hänen kirjoistaan on tehty lukemattomia elokuvia. Jostain syystä itse elokuvat eivät kuitenkaan ole olleet mitenkään erikoisen menestyneitä, tai suoraan sanottuna edes hyviä. Hyvä kirja kun ei aina oikein käänny suoraan elokuvaksi, ja elokuvan tekijöiden on välillä muokattava tekstiä aika raskaastikin, että siitä saadaan tarina valkokankaalle. No, vuonna 1982 Bachamn salanimellä King kirjoitti aika dystooppisen kirjan ”The Running man” josta tehtiin ensimmäinen elokuvaversio jo -87 jossa itse Arnold Schwarzenegger heilui pääosassa, mutta tämä elokuva tehtiin niin kasari vaihteella, ja Arnoldia mukaillen, että ainoastaan muutama kirjan pääasia pääsi itse elokuvaan, ja varsinainen tarina oli jotain ihan muuta. Mutta nyt vihdoin 2025 ohjaaja Edgar Wrightin johdolla saadaan paljon lähempänä itse Kingin kirjaa oleva elokuva.

Mutta onko tämä uusi adaptaatio sitten hienompi, parempi ja kauniimpi kuin vanha? No, siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta se täytyy heti sanoa, että nyt tarina mukailee itse kirjaa todella hyvin, ja koko ”Running Man” ohjelma ja ”maailma” on hyvin lähellä alkuperäistä tarinaa. Mutta se mikä ei muutu, on tietenkin itse tarinan sankari, eli Ben Richards, joka tällä kertaa ei ole mikään soturi tai vastaava, vaan perinteinen kovakuntoinen rakennus duunari. Häntä pääseekin nyt esittämään Glen Powell, joka ei millään mittarilla ole mikään isokokoinen körmy, mutta todella hyvässä kunnossa ja näyttää juuri sopivan hullulta tähän elokuvaan. Richard on siis töitten puolesta heitetty ”mustalle listalle” koska hän on ollut tylsimys töissä ja kommentoinut työ turvallisuutta jne. Tämän seurauksena rahat uhkaavat loppua, ja illalla tv:tä tuijottaessa saa kuningasidean lähteä tv-visailuun hommaamaan rahaa. Alkuajatus oli tietenkin osallistua vain johonkin tietovisaan, mutta koska Richardsin pinna on noin 1 sekunnin pituinen, niin äkkiä mies huomaa olevansa ”The Running Man” ohjelman vetonaula.

Kuten vanhassakin versiossa, The Running man ohjelemassa 3 kilpailijaa yrittää selvitä mahdollisimman pitkään hengissä, tienaten samalla rahaa joko aikaa vastaan, tai elminoimalla heitä tappamaan lähetettyjä ihmisiä. Koko kilpailun pitäisi kestää 30 päivää, jonka jälkeen ne ketkä ovat hengissä saavat rapeat 1 miljardin verran dollareita. Richardsin raivokohtaukset ja asenne on kyllä ajoittain niin ärsyttävää, että katsoja melkein toivoo, että hän kuolisi. Mutta sitten jostain kaivetaan hänen perheensä ahdinko, niin sympatiat käännetään taas miehen puolelle. Mielestäni tarinan genre siis poukkoilee ehkä liian paljon. Välillä ollaan ihan komedian puolella, ja sitten hypätään vakavaan dystopiaan ja maailman pahuuteen. Josta pakko mainita tv-kanava johtaja Dan Killian, jota esittää aina mahtava Josh Brolin. Mies osaa oikeasti olla niin mulkku, että hänestä alkaa jo pitämään.

The Running man esittelee hieman Orwellilaisen maailman, jonka King kirjoitti nuorena vihaisena miehenä, ja se hyvin kuvaa ehkä maailmaa, jossa nyt olemme. Tv-yhtiöllä on valtaa tappaa ihmisiä, ja ihmisarvo riippuu siitä, kuinka paljon tienaat rahaa. Maailma on muuttunut tosi mustavalkoiseksi, ja ihmisten nöyryytys on saanut ihan uusia kierroksia. Itse elokuva kyllä vangitsee tämän maailman, mutta tietyt hahmot eivät vain toimi. Onneksi Powell omaa sen verran kuitenkin karismaa, ja ohjaaja Wright ei ole ensimmäisessä pestissään niin elokuva pysyy hyvin kasassa. Mutta kuten sanoin, rytmitys ei aina toimi ja kun kyseessä pitäisi olla 30 päivää kestävä takaa-ajo, niin kaikki kikat on jo käytetty ensimmäisen 5 päivän aikana. Elokuva kantaa kuitenkin sekä huikeiden tehosteiden, mutta myös temmon takia itsensä kunniakkaasti maaliin. Pakko vielä mainita Colman Domingon rooli itse tv-isäntänä super ärsyttävä, sekä pienen roolin tekevä William H. Macy joka on taas jälleen se oma hörhelö itsensä. Eli kyllä tämän kerran katsoo ja hienoa nähdä, että Kingin tarina saa arvoisensa elokuvan, mutta ei tästä kulttiklassikoksi ole kuten alkuperäisestä elokuvasta.