Mickey 17

Bong Joon Ho, eteläkorealainen ohjaaja nousi maailmanmaineeseen vuonna 2019 valmistuneella elokuvalla, Parasite (2019), joka onnistui nappamaan peräti neljä Oscar-palkintoa (paras ulkomaalainen elokuva, paras elokuva, paras ohjaus ja paras käsikirjoitus) alan arvostetuimmassa gaalassa. Eikä suotta, sillä Parasite oli kerrassaan erinomainen elokuva, jonka jokaisen olisi syytä katsoa elämänsä aikana. Nyt kuitenkin kuusi vuotta myöhemmin, meillä on käsissä Mickey 17, joka perustuu suoraan, mutta ilmeisesti jonkin verran (ellei jopa melkoisesti) Joon Hon muokkaamana (hän toimii myös elokuvan käsikirjoittajana), Edward Ashton vuonna 2022 julkaisemaan tieteisromaaniin Mickey7 (suom. Mikki7). Tuloksena on hyvin eteenpäin soljuva, mutta mielestäni niin kiistattomasti Yhdysvaltain presidenttiä parodisoiva ja kantaa ottava elokuva, ettei sen todellisesta luonteesta jäänyt jäljelle kuin hyvin muodostunut ranka, kun Mark Ruffalo pyrkii kaappaamaan päähuomion Robert Pattisonin hahmon, Mickeyn, sijaan.

Mickey 17:n juoni pyörii tietenkin Mickeyn ympärillä, joka ei kirjaan tapaan ole 7. versio itsestään, vaan 17. versio itsestään. Mickey on avaruusaluksen ”uhrattava”, joka testaa itsellään niin uuden kodin ilmakehää kuin myös altistaa itsensä kuolettaville sairauksille; tieteen nimissä tottakai. Se on yksinkertaiselle Mickeylle hyvä asia, sillä hän pääsee sillä karkuun velkoja ja kammottavaa kuolemaa vain kuollen moninkertaisesti itse ja syntyen sitten kopiona uudestaan. Kun mukaan sotketaan kaveri Timo ja rakas Nasha retkikunnan sekavan johtajan ja ex-poliitikon ohella, on kasassa erikoinen pläjäys, jossa yritetään pärjätä ja kommunikoida avaruusolentojen kanssa.

Näyttelijät ovat elokuvassa hyviä: Robert Pattison tekee kaksijakoisen roolin Mickeynä ja onnistuu roolissaan kohtuullisen onnistuneesti. Hän tekee elokuvassa myös erinomaisen dualistisen roolisuorituksen esiintyen ruudulla samaan aikaan sekä Mickey 17 että Mickey 18 hahmoissa. Bong Joon Ho pystyykin pitämään Pattisonin hyvin aisoissa aivan kuten hän pitää myös retkikunnan johtajan, Marshallin, vaimoa näyttelevän Toni Colletten, joka tekee elokuvassa myös erinomaisen roolin. Maskit kuitenkin riisutaan Mark Ruffalon kanssa, kun hän pääsee täysin irti ohjauksesta Marshallin roolihahmossa, joka ilmiselvästi parodisoi Yhdysvaltain presidenttiä niin puheidensa, manööveriensä kuin ilmeiden ja eleiden osalta. Hitto, Mark Ruffalo on kuin SNL:n Trump, jota Alec Baldwin näytteli!

Mickey 17 tehtiin varsin muhkealla 120 miljoonan dollarin budjetilla, joka lopulta aiheutti sen, että elokuvaa pidettiin floppina elokuvan kerätessä vain noin 131 miljoonan dollarin tulot. Itse mietin, että mihin ihmeeseen 120 miljoonaa oikein tuhlattiin, kun nykyisen AI:n kaudella erikoistehosteitakin pitäisi pystyä luomaan huomattavasti halvemmalla kuin miljoonilla dollareilla. Toisin sanoen; se 120 miljoonaa ei näy oikein missään, vaikka Joon Ho osaakin pitää näyttelijänsä aisoissa ja ohjauksen käsissään. Teknisesti elokuva vaikuttaa jopa aavistuksen vaisulta, vähän kuin alle neljä miljoonaa maksaneelta Prospectilta, joka sitä paitsi oli visuaalisesti (kuva ja audio) huomattavasti parempi kuin Mickey 17. Ehkäpä Joon Hon ajatukset eivät ehkä tähän elokuvaan kulkeneet täysillä rattailla, sillä se mystinen ”jokin” elokuvasta puuttuu. Onko se osittain tunnelma, onko se osittain käsikirjoitus vai onko se osittain vain se, ettei Joon Ho pitele Ruffalon henkseleistä tarpeeksi kiinni? Vaikea sanoa, mutta luo oma mielipiteesi, sillä ei Mickey 17 kuitenkaan mikään huono elokuva ole, vaikkei välttämättä mikään klassikkokaan.