Ghosts – Season 1-2

Koska yhdysvaltalaiset tuottajat eivät keksi mitään omaperäistä, otetaan monesti mallia jostain muualta. Tällä kertaa plagioinnin kohteeksi joutui Joe Portin ja Joe Wisemanin kehittämä brittiläinen tv-sarja, Ghosts (2019), joka sai vuonna 2021 oman yhdysvaltalaisen versionsa, joka luonnollisesti nimettiin samalla nimellä ja josta luotiin nopeasävytteinen sitcom, jonka kauteen mahtui enemmän episodeja kuin meillä on sormia ja varpaita. Alkuperäistä sarjaa en ole nähnyt, joten sen vuoksi joudun kuitenkin toteamaan, että sitcomina amerikkalainen Ghosts on ihan kelvollista ”katso ja unohda”-tavaraa, jonka lyhyiden jaksojen parissa tavallinen katsoja jaksaa huokailematta olla: onhan Ghosts ihan aidosti harmitonta viihdettä, jolle joku saattaa vahingossa nauraakin.

Ghosts antaa katsojalleen melko yksinkertaisen miljöön ja tarinan, jonka puitteissa on helppo tehdä useita kymmeniä episodeja milloin minkä hahmon ympärillä. Tarina kertoo periaatteessa Samanthasta (Rose McIver), joka muuttaa puolisonsa Jayn (Utkarsh Ambudkar) kanssa New Yorkista ”maalle” isoon kartanoon, jonka perijätär hän on. Ensimmäisen jakson portaissa kompastumisen jälkeen hän kuitenkin alkaa nähdä kartanossa aikaansa viettäviä aaveita/kummituksia, jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet vielä joko helvettiin tai taivaaseen. Tähän aavejoukkoon mahtuu erikoisia ja mielenkiintoisia persoonia, kun Samantha yrittää pyörittää puolisonsa kanssa Bed & Breakfastia samalla ratkoen omia ja aaveiden henkilökohtaisia ongelmia reaalimaailmassa. Tarina on siis kuin luotu sitcomille, jossa tällä kertaa katsojaa ei onneksi aliarvioida valmiiksi nauretulla nauhalla.

Sarjan näytttelijät ovat sinänsä aika samantekeviä, sillä sitcomin luonteen mukaisesti kukaan näyttelijä ei sinänsä astu kovinkaan vahvasti esille, ellei tietysti Rose McIveria lasketa. Hän suorittaa pääroolinsa sopivalla pieteetillä, eikä hänen näyttelemisessään ole sinänsä mitään moitittavaa, joskaan ei myöskään mitään kehuttavaakaan. Utkarsh Ambudkar on Samanthan aviomiehenä aika lailla yksi lysty kokkaavana nörttinä ja aaveista ehkä parhaiten esille pääsee Richie Moriartyn Pete, joka kantaa kaulassaan elämän lävistävää nuolta ja on hahmonsa puolesta rennon nörtti ja sinisilmäinen. Toinen mieleenpainuva hahmo on kokeneen Rebecca Wisockyn Hetty, joka on omassa 1800-luvun lopun kartanon emäntänä ihan toimivan hössöttävä hahmo.

Muita hahmoja nähdään sarjassa kosolti: homoseksuaalisuuteen ”salaisuudessa” kääntyvä Isaac on Brandon Scott Jonesin näyttelemä sopivan korrekti ja hienostunut hahmo. Viikinkiä näyttelevä Devan Chandler Long puolestaan pääsee viimeinkin isompaan rooliin ja on hahmonsa kanssa sähköjä välkyttelevänä hölmöläisenä ihan ok. Hippiä näyttelevä Sheila Carrasco puolestaan on vain pökerryttävän hölmö hahmo ja munasillaan talossa kummitteleva Trevor puolestaan on Asher Grodmanin malliesimerkki 80- ja 90-luvun nuoresta jupista. Kun mukaan laitetaan vielä hissukseen nurkassa hiihtelevä Sasappis (Román Zaragoza) ja jazzia laulava Alberta (Danielle Pinnock), on kasassa ihan semihyvä joukkio, jonka keskusteluista ja kuolemanjälkeisestä elämästä saa jo tehtyä tarinoita tarinoiden päälle varsinkin kun kartanon kellarissa asustelee joukko koleraan kuolleita haamuja ja ulkona päivystää sodassa kuolleita brittejä.

Ghostsin kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat verrattaen harmittomia kausia; ne katsoo pikkuhiljaa mielellään läpi, sillä episodit eivät sitcomin tapaan kestä kovinkaan kauaa ja ne pyrkivät miellyttämään katsojaansa siinä mielessä, että mitään mieltä pahoittavaa ei ikinä tapahdu. Jaksot puolestaan käsittelevät tottakai erilaisia asioita aina anteeksiannosta aaveiden jälkeläisten näkemiseen ja vuosia sitten tapahtuneen murhan selvittelyyn, mutta aina lopulta jakson lopuksi taloon ja katsojalle ylle laskeutuu jonkinlainen rauha, sillä jaksoissa harvemmin jätetään mitään kesken. Kekseliäämpää on laittaa kummitukset katsomaan tosi-tv-realityja ja muita televisio-ohjelmia ja kommentoimaan niitä sitten toisilleen ihmetyksen aiheina. Myös satunnaiset tapahtumat ovat melko hyvin keksittyjä: milloin paikalle suhahtaa autossa asusteleva aave ja milloin talon haamut melkein antavat Jayn ja Samanthan rahat Nigeriaan sähköpostihuijauksen takia. Sitä selvitellessä katsoja voi hymähtää kerran tai pari ja mennä sitten hyvällä mielellä nukkumaan.