Star Trek: Voyager – Season 1

Vuonna 1995 alkoi uusi Star Trek sarja, jonka nimi oli yksinkertaisesti Voyager. Tämä oli jälkikäteen ajateltuna ihan järkevää, sillä The Next Generation oli loppunut edellisenä vuonna, eikä vuonna 1993 alkanut (ja 1999 loppunut) Deep Space Nine pystynyt kannattelemaan kaikkea omilla harteillaan. Niinpä DS9:n lisäksi tarjolle tuli Star Trek-sarja, joka heitti tähtilaivaston aluksen Delta-kvadranttiin omilleen lähes mahdottomaan tilanteeseen. Miehistön 70 vuoden päässä kotoa, osana miehistöä Maquisin kapinallisia. Siitä syntyi seitsemän (7) tuotantokautta taattua tavaraa, kun Voyagerin miehistö pyrki pääsemään takaisin Alfa-kvadranttiin – ei sentään hinnalla millä hyvänsä.

Ensimmäinen tuotantokausi alkaa tavallisissa merkeissä; tähtilaivaston uusi alus, Voyager, määrätään etsimään kateissa oleva Maquisin alus ”badlands”:n alueelta (pahoittelen, en muista suomenkielistä termiä jos sitä edes on), jossa alati vellovat vaaralliset plasmamyrskyt asettavat avaruusaluksia pulaan. Samaan pulaan joutuu kapteeni Janewayn Voyager, kun se lopulta repäistään itseään ”Caretaker”:ksi kutsuvan muukailaisen toimesta Delta-kvadranttiin, 70 vuoden matkan päähän kotoa. Tästä alkaa välienselvittely Kazonien kanssa, sekä ihmettely, miksi Delta-kvadranttissa ylipäätään ollankaan. Kun vielä tähtilaivaston ja maquisin miehistöt liitetään yhteen, on välienselvittelyjä luvassa niin aluksen ulko- kuin sisäpuolellakin.

Sarjan näyttelijäkaarti on erittäin hyvä, ellei jopa mainio. Voyagerin kapteenina nähdään Kate Mulgrew, jonka nuorempi yleisö saattaa tuntea sarjasta nimeltä Orange Is the New Black. Tämä pitkän linjan näyttelijä näytteli ennen ikimuistoista rooliaan mm. Ms. Columboa ja oli tehnyt jo pitkän uran ennen kapteeni Kathryn Janewayn roolia. Mulgrew onnistuu omassa roolissaan ensimmäisellä kaudellaan lähes täydellisesti: tähtilaivaston standardeja noudattava kapteeni joutuu joustamaan uudessa tilanteessa, muttei kuitenkaan niistä periaatteista, mihin hän uskoo. Kapteenina Mulgrew on välillä kontrastinen ollessaan kivenkova, mutta toisaalta taas myös pehmeän inhimillinen. Star Trekin kapteeneista Janeway ei kuitenkaan Picardia voita, mutta hyvänä kakkosena hän tulee helpostikin.

Seuraavana komennossa Voyagerilla on komentaja Chakotay, joka ei tietenkään yllä komentaja Rikerin tasolle, mutta on lähellä sitä. Robert Beltran tekeekin omassa roolissaan maquisin kapteenina ja myöhemmin Voyagerin komentaja selvää ja minun mielestäni lämmöllä muisteltavaa jälkeä. Tuotantokauden alussa pientä kissanhännän vetoa käyvä Chakotay on sarjassa hyvä vastinpari Janewayn suoralle ja lineaariselle olemukselle. Aavistuksen pehmeyttä, mutta tarvittaessa kovuutta tuova Chakotay vannoo eläinhenkien (spirit animal) nimeen ja tuo omanlaista mystisyyttään Voyagerin elämään intiaaniheimoon liittyvillä puheillaan ja uskomuksillaan.

Voyagerin konepäällikkönä toimii Roxann Dawsonin näyttelemä luutnantti B’Elanna Torres. Näyttelijänuransa todennäköisesti lopettaneen (tai ainakin pitkälle tauolle laittaneen) ja ohjaamiseen siirtyneen Dawsonin rooli on kaksijakoinen ja osittain heikko. Puoliksi ihmistä ja puoliksi Klingonia näyttelevä Dawson ei saa hahmostaan kaikkea irti, vaikka sitä tosissaan yritetään yhdessä ensimmäisen tuotantokauden jaksossa. Tuloksena on osittain ylinäyttelemistä, jota sarjan käsikirjoitus ei osaa kunnolla tukea kuin hetkittäin. Muutenkin Dawsonin rooli jää ensimmäisellä tuotantokaudella ruutuajassa suhteellisen pieneksi.

Komentosillallalta löytyy myös Robert Duncan McNeillin näyttelemä Tom Paris, joka on lokeroitu sarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle sarjan pahaksi pojaksi, jonka Janeway houkuttelee mukaan vankilasta konsultiksi. Keikarinoloinen McNeill tekeekin Parisista sarjan pahaa hyvää poikaa, joka näyttää sopeutuvan Voyagerin tilanteeseen parhaiten koko miehistöstä. Tuloksena on treffisuunnitelmia aluksen naisväen kanssa ja biljardia holokannella ranskalaisessa kuppilassa, jossa pöytä viettää vähän vasemmalle.

Jokainen Star Trek sarja tarvitsee niin sanotun koomisen hahmon. The Next Generationissa se oli omalla tavallaan Data (ja muut miehistön jäsenet), Deep Space Ninessa Quark ja Voyagerissa se on Neelix, joka liittyy Voyagerin miehistöön miltei matkan alkutaipaleella. Neelixiä sarjassa näyttelee Ethan Phillips, joka nauttii mausteisia ruokia kokkaavaan Neelixin roolista. Hänen hahmonsa tuokin suorastaan välillä tummaan sarjaan (samoja sävyjä oli välillä nähtävissä TNG:ssä ja ehdottomasti DS9:ssä) erilaisia värejä ja sävyjä, jotka saavat katsojan enemmän rentoutuneemmaksi. Milloin juustosta aiheutuneet bakteerit meinaavat rampauttaa Voyagerin tai milloin Neelixiltä puuttuvat keuhkot, niin Phillips toimittaa varmasti tehden ensimmäisellä tuotantokaudella hurjan hienon roolin, josta ei vauhtia puutu.

Alusten tohtorit ovat aina näytelleet Star Trekissä tärkeää roolia ja Voyagerissa on mielestäni kaikkien paras tohtori Robert Picardon näyttelemänä. Ehkä siksi, että Voyagerin tohtori on hologrammi, eikä alkujaan mikään miehistön jäsen. Erittäin kokenut Picardo tuokin rooliinsa tarmoa ja suoraviivaisuutta ja alkaa jo sarjan ensimmäisellä kaudella kehittää hahmoaan inhimillisempään suuntaan pienin askelin. Käytöstavat (”bedside manner”) alkavatkin pikku hiljaa muuttumaan ohjelmallisesta suorituksesta parempaan saaden aika ajoin potilaat hämmennyksen valtaan. Aluksen jäsenenä oleva hologrammi tekee Picardon tohtorista ehkä sarjan kiinnostavimman hahmon ensimmäisellä tuotantokaudella.

Ei Star Trek sarjaa ilman vulcanuslaisia ja niin on tilanne nytkin, sillä Tim Russ esittää klassisen roolin Voyagerin turvallisuuspäällikkönä, Tuvokina. Russ, joka oli jo sarjan aikoihin kokenut kettu näyttelijänä tuo kliseisesti esiin jokaisen vulkanuslaisen luonteenpiirteet, eikä murru tiukoissa paikoissakaan. On kuitenkin hienoa, että sarjan käsikirjoittajat ovat laittaneet myös mahdottomassa tilanteessa olevaan Tuvokiin särmää, sillä mies joutuu miettimään tuotantokauden viimeisessä episodissa (Learning Curve) uudestaan tähtilaivaston ohjeita ja toimintatapoja. Ensimmäisestä tuotantokaudesta Russ suoriutuu helposti ja kunnialla.

Jos jotain ei ihan kunnialla suoriteta Voyagerin ensimmäisellä kaudella niin se on Garrett Wangin suoritus Harry Kiminä. Hänen hahmonsa on suhteellisen isossa roolissa ensimmäisellä kaudella (kuten toki muutkin hahmot), mutta Wang tuo rooliinsa enemmän hämmennystä kuin tarvittavaa tähtilaivaston itsevarmuutta. Ehkä se on ohjauksellinen tai käsikirjoituksellinen asia, mutta jokin Wangin olemuksesas mättää saaden hänet näyttämään tavallistakin epävarmemmalta. Epävarmaksi hänen hahmonsa on kirjoitettukin, mutta silti Wangin otteet eivät vakuuta tai oikeastaan mikä ei vakuuta ovat hänen näyttelijäntaitonsa.

Porukan nuorin näyttelijä, vuonna 1995 vasta 20-vuotias Jennifer Lien puolestaan onnistuu kevyessä sivuosassaan hyvin. Neelixin tyttöystävää, Kesiä, näyttelevä Lien ottaa roolistaan irti sen, mitä irroitettavissa on ja tekee suhteellisen neutraalin roolin matkaan tulevana nuorena Ocampana. Tietynlaiset telepaattiset kyvyt alkavat myös pikkuhiljaa ilmetä, joka tarkoittaa vain yhtä asiaa: tulevilla kausilla Kesin telepatiaa tullaan näkemään lisää.

Kaiken kaikkiaan Star Trek: Voyagerin ensimmäinen tuotantokausi on rautaisaa katsottavaa niin Trek-faneille (jollaiseksi itseni lasken) kuin myös muillekin aikakauden lapsille. Vuonna 1995 valmistunut tuotantokausi kantaa lisäksi hyvin pitkälle: sen teemat ovat universaaleja, joissa suoranaista pahaa ja hyvää ei lokeroida kahteen erilliseen laatikkoon, vaan erilaisia eettisiä teemoja, haluja, kunnioitusta ja intohimoakin viedään eteenpäin tasaisen varmasti. Ensimmäisellä tuotantokaudella pohditaan paljon tähtilaivaston päädirektiiviä (Prime Directive) ja sen soveltamista, kun Voyagerin miehistö yrittää nopeuttaa matkaansa. Miehistö törmääkin erilaisiin rotuihin, jotka haluavat erilaisia asioita: toiset haluavat vain miellyttää, toiset haluavat vain saada lisää tekniikkaa, jotta he voisivat laajeta etäämmälle. Kaikki kietoutuu yhden laivan ympärille; ilman tähtilaivaston amiraalien määräysvaltaa ja suoraan aiemmin luodun hengen mukaisesti. Star Trek: Voyager noudattaakin jo The Next Generationissa ja Deep Space Ninessä hyväksi havaittua kaavaa, eikä poikkea siitä missään vaiheessa. Sitä ihmiset halusivat (ja haluavat edelleen) nähdä.

Tuotantokauden parhaimmat episodit:

• E1 – Caretaker
• E6 – Eye of the Needle
• E9 – Prime Factors
• E10 – State of Flux
• E15 – Learning Curve